maanantai 28. maaliskuuta 2011

Piimää myslillä?

Ruoka-asiaa:
Olen löytäny parhainta pastaa mitä ikinä oon syöny. Kun sitä keittää niin se tuoksuu ihan tuorepastalta johon on lisätty voita...ja voin kertoa et se myös maistuu sille. Luultavasti myös terveellistä:-/ 

Tanska on ristiriitanen maa syöminkien osalta: jokapuolella ihmisille on tarjolla hedelmiä ja vihanneksia. Kaupoissa on valtavat valkoimat edellisiä. Samoin katujen varsilla on putiikkien ulkopuolella valtavat valikoimat kaikenlaisia hedelmiä. Purkkiananasta en ole syönyt vielä missään. Jopa pankeissa on hedelmäkoreja siellä täällä. Ihmiset oikeasti ostavat kuntokeskuksen respasta hedelmiä ennen ja jälkeen treenin. Ja niin kuin jo olen aiemmin maininnut myös meillä töissä hedelmätarjoilu on aika näkyvää. 

Sitten se toinen puoli. Ihmiset juovat treenatessaan red bullia??!! Ja jälkiruuaksi hedelmien kanssa on aivan valtavasti erilaisia juustoja. Sini- ja valkohomeiden lisäksi jotain miljoona vuotta vanhoja erikoisjuustoja, erilaisia kermajuustoja...no en minä noista tiedä, mutta paljon niitä on. 

Leipä on joko mustaa jossa on pelkkiä siemeniä tai sitten ihan valkoista. Ja ne leivonnaiset!!! Ei sellasia olekaan!!! Melkosta tasapainottelua siis...välillä överiterveellisesti kasviksia, täysjyväriisiä ja mustaa jyväleipää. Jälkkäriksi viinereitä ja juustoja. 

Sit ruokaan liittyvä hassumpi kommellus. Täällä on maitohyllyssä miljoonaa erilaista maitoa ja värit menee erilaisesti ku Suomessa. Ekalla kerralla ostin vaaleen sinisen tölkin vanhasta tottumuksesta. Tsädää, sehän olikin toisiks rasvasinta mitä tarjolla oli. Eli nykyään ostan harmaata maitoa:) Värien lisäks on kahta eri lehmälaatua....jos olen oikein ymmärtäny. Ja aikalailla joka paikassa luomua on enemmän ku tavallista. Viikonloppuna oli tarkotuksena ostaa maustamatonta jogurttia. Kotiin päästyä huomasin ostaneeni ehkä kuitenkin piimää jogurtin sijasta. Tänään aamulla testasin sisällön myslillä. Ja oi kyllä...piimää oli. Mutta ei se nyt kovin pahaa ollut. Ja sainpahan siinä samalla noita Acidoja??



sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Lauantai aurikoisessa Kööpenhaminassa

Lauantai lähti liikkeelle puuron voimin ja jatkui klo 10.10 BodyCombatilla. Tunnin vetäjä oli positiivinen yllätys. Tunti oli täysin tanskaksi ja ainut sana jonka ymmärsin oli "roundhouse kick" :) Tunti sujui silti aivan loistavasti ja pysyin mukana aika hyvin. Tosin ohjelma oli miksattu vanhoista ohjelmista, joten olin treenannut kaikkia biisejä jo joskus aiemmin. Oli kyllä koottu kaikki rankat biisit yhteen. Jatkoin tunnin jälkeen kaupungille pikaisille shoppailuille. Kaupunki oli ihan täynnä porukkaa. Fillarin talutus meinas olla ihan hankalaa tungoksessa. Ihan ku jotkut markkinat ois ollu...mut se tai olla vaan toi ihana ilma mikä veti porukkaa ulos ja terasseille.
Amagertorv

Nyhavn
Pienten päiväunien jälkeen oli kylvyn paikka. Rentouttavan kylvyn jälkeen juttelin skypessä ystävieni kanssa. Kaverit olivat Suomessa maistelemassa tapaksia ja viinejä, ja päätinkin maistaa pari lasillista espanjalaista heidän seurakseen. Kymmenen maissa lähdin Nørrebrohon kahden suomalaisen tytön kanssa testaamaan heidän tuntemaansa drinkkibaaria (Brass Monkey). Drinkit olivat 80-120 kruunua /kpl ja niihin oli oikeasti panostettu. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, laseina toimivat erilaiset savisiset astiat ja itse join drinkkiä kaiverretusta tuoreesta ananaksesta. Mikä jäi muuten tekemättä aikoinaan Thaimaassa. Drinkkibaari oli havaiji-tyylinen ja iso musta ovimies tarjosi ovella lein jokaiselle sisääntulijalle. Baarimikoilla oli havaiji-paidat päällä ja kaikki puhuivat englantia oletuskielenä. Istuimmekin koko tuon illan kolmen brittimiehen pöydässä. Illan päättävä "disko" oli aika ala-arvoinen suoritus ja asiakkaat olivat melko nuoria. 3 kaljaa oli kuitenkin yhteensä vain 120 kruunua, joten ei mennyt sekään kokemus sitten ihan hukkaan:)
Drinkkejä Brass Monkeyssa

Disko
Sunnuntai aamu venyi iltapäivälle. Lauantaiset drinkit taisivat olla aika vahvoja. Seitsemältä menin työkaverini järjestämään Saunagus -"tapahtumaan". Idea on lähtenyt joskus aikoinaan hänen syntymäpäivistään, jotka hän järjesti vastaavasti saunassa. Nyt sama porukka harrastaa aromasaunailua n. kerran kuussa. Sauna sijaitsi Frederiksbergin julkisessa uimahallissa. Uimahalli oli muuten kiinni ja iso sauna oli varattuna vain meille. Thaimaalaisperäinen nainen piti meille rentouttavan saunatuokion erilaisilla tuoksuvilla öljyillä ja löyhyttelemällä ilmaa pyyhkeillä. Sauna tosiaan oli ihan kunnon sauna ja lämpötila oli yhtä kuuma kuin suomen saunoissa. Tulipas hyvä olo!! Kotiin päästyä täytin itseni hedelmillä ja taas voi terveellinen uusi viikko alkaa!!

torstai 24. maaliskuuta 2011

Fitnessdk.dk







Tiistaina tuli tarkastettua uusiksi Strøgetin The Irish Rover. Kaverilla oli työmatka Kööpenhaminaan ja illastettiin 17-23 edellä mainitussa ravitsemusliikkeessä. Maistoin kanaburgeria ja ystäväni bagelia. Annoskoko oli sopiva ja maittavaa oli kaikinpuolin. Ehkä hieman häiritsi tupakointitila, jota ei oltu eristetty mitenkään ja savua oli myös baarin puolella. Koko ilta tuli maksamaan 440kr eli 58€/hlö. Sanoisin että saman hintaista on kuin Suomessakin!


17 astetta, 16:36, pyöräiliä numero 7082 tänään



Aamulla reippaana töihin. Töiden jälkeen after work -kahville työkavereiden kanssa työpaikan lähellä sijaitsevaan Café under Elmeneen. Join vadelma-appelsini smoothien (45kr). Hassua oli, että kun maksoin kortilla, maksupääte kysyi haluanko maksaa euroina. No minäpä maksoin 6,21 € J Kahvilta singahdin Strøgetille Café Stellaan, jossa kokoontuivat Kööpenhaminassa asuvat suomalaisnaiset. Oli kiva kuulla vinkkejä täällä asumiseen ihmisiltä jotka ovat jo jonkin aikaa asuneet täällä. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Nautiskelin sesarsalaatin (79 kr) ja jälkiruoka nautittiin läheisen hostellin “aulabaarissa”.  Paikka ei ollut ennaltasuunniteltu vaan huomasimme jossain kohtaa että paikka alkoi olla täynnä teini-ikäisiä ihmisiä. Hinta taso tosin oli hyvin edullinen.

Sain hankittua myös jäsenyyden Fitnessdk:lle. Vaikka Kööpenhaminan sanotaan olevan kallis kaupunki niin urheilu täällä ei ole kallista! Fitnessdk:n kuukausimaksu on tupla verrattuna Fitness Worldiin. Itse sain opiskelija alennuksen (opiskelijakortti tai alle 26-vuotias) ja liittyminen sattui olemaan tällä hetkellä ilmaista. Maksan jäsenyydestä siis 290 kruunua kuussa (40€). Fitness Worldin jäsenyys olisi ollut 200 kr/kk. Halusin kuitenkin liittyä Fitnessdk:n jäseneksi Les mills –lisenssin takia. Olen käynyt Suomessa bodypumpissa, -stepissä, -attacissa ja –combatissa. Koska ohjelma on sama ympäri maailmaa on helpompaa nyt pysyä mukana vaikka ohjaus tapahtuukin tanskaksi. 


Aloitin BodyPumpilla ja olipas aika kova näin tauon jälkeen. Ryhmässä oli muitakin ulkomaalaisia niin tanskan lisäksi ohjeita tuli satunnaisesti myös englanniksi. Paikka jossa tänään kävin on 2 km päässä kodistani. On noi yksisuuntaset vaan niin ovelia. Kartan kanssa osasin suurin piirtein perille mutkien kautta ja takasinki osasin...vielä pidempien mutkien kautta. Taas löytyi niin uskomattoman kivoja ravintoloita, terasseja ja sisäpihoja. Sitä en tiedä miten löydän enää toista kertaa noille kujille:) Ehkä pitää suunnitela huomiseksi reitti hiukan tarkemmin ja ottaa nuo yksisuuntaiset huomioon.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Sähköinen allekirjoitus

Nyt on tytöllä NemID. Ilmanen vinkki pankkitilin Tanskassa avaaville, että niitä nettipankkitunnuksia ei tuu automaattisesti. Tää konto-kik mikä mulla annettiin, on tarkotettu siihen, että siellä voi käydä tsekkaa mitä tilillä on rahaa, muttei pysty tekemään mitään liikkeitä. 

Marssin tänään töiden jälkeen pankkiin ja olin jo valmis tykittämään reippailla sanoilla. Mut ei. Mua vastassa oli sulonen "pikkupoika", joka ei osannu kunnolla englantia. Ja se anto mulle possuavaimenperän. Eli se siitä palautteenannosta. Se kirjas mut myös samantien sinne palveluun, autto vaihtaa salasanan ja kysy, että haluunko vielä yrittää ite uudelleen kirjautumista:) mää en kestä!

NemID tunnusten jälkeen olikin sitte helppoa avata tuo eBoks. Rekisteröityminen kävi samanlaisesti ku kaikissa muissakin rekisteröitymisissä. Klikkailin siis vaan menemään ilman sen enempiä käännöstöitä. Loistavaa! Nyt pitäs olla kaikki tarvittava reilassa.

Ei muuta ku tänään vielä viimiset silaukset diplomityöhön ennen korjattavaksi lähettämistä!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kaupat jäivät odottamaan shoppailijaansa

Eihän ne vaateliikkeet sunnuntaisin mitään auki olleet. Ja kun minä meinasin rentouttaa itseni shoppailemalla niissä tänään täysillä. Noh. Testattiin tänään työkaverin kanssa alakerran ruokapaikka. Oli kyllä aika oiva paikka. Hinta laatusuhde oli todella hyvä ja paikka oli siisti, moderni ja viihtyisä. Kahden ihmisen kiviuunipizzat ja limut 208 kruunua. Muuten ihan varteenotettava paikka, mutta ei alkoholitarjoilua ollenkaan. Smoothieita, pirtelöjä ja erikoiskahveja ja teelaatuja ois saanu kyllä vaikka millasia. Jälkiruokailu tapahtui The Royal Cafessa. Aivan ihastuttava paikka! Valtava kakunpala ja latte 80 kruunua. Loppupäivä meni tepastellessa ympäri kaupunkia ja katsellessä kevätauringossa kylpevää kaupunkia. 

Alakerran ravintola

The Royal Cafe

Cafe

Latte ja porkkanakakun "siivu"

Cafe

Maljakko ja tontut

The Royal Cafe




Kulmilta

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Sulake napsahtaa just

Perjantai! Jipii!

Perinteisellä perjantai-aamiaisella sämpylää ja viineriä naamariin ja töiden jälkeen dippaa kello kuuteen. 

Nettipankkirintaman selvittely jatkui sitte lopun päivää. Työkaveri käänsi mulle kasan pankin lähettämiä tanskan kielisiä papereita ja niistä kävi selville, että mulle on oikeesti annettu joku lasten pankkitili. Visa Electron viel menee, mutta se että mulle on joku erityinen konto-kik -tili johon en saa Nem-ID:tä ei kyl oo kovin hyvä juttu. NemID on Tanskalaisten versio nettipankkitunnuksista, joilla voi nykyään Suomessa tunnistautua lähes missä sivustoilla tahansa. Tanskassa NemID on vaan sama kaikissa pankeissa. Hankit sen yhestä niin se käy kaikkiin. Samanlaiset avainlukulistat, olet sitte missä pankissa tahansa asiakkaana. Sen jälkeen se toimii sähkösenä allekirjotuksena joka paikkaan. Ja sitä myös tarvitaan joka paikassa! Esimerkiksi nyt mun työnantaja edellyttää mun avaavan E-boksin, jonka saa avattua vaan noilla NemID-tunnuksilla. E-box on tollasten virallisten "papereiden" säilöntä paikka. Että vaikka sähköpostiosotteet tai osotteet vaihtuu niin tuon osoite on aina sama kuolemaan saakka. 

Kun pääsin siis kotiin aloin selvittelemään mistä pystyn lähettämään kysymyksen pankille. Ensinnäkin nordea.dk sivuilla ei ole yhtään ainutta sähköpostiosotetta. Sähköpostia olisi mahdollista lähettää nettipankista, mutta kun mulla on toi tynkäversio jossa ei oo mitään tollasia mailin lähetys ominaisuuksia (tarvisin sen NemID:n, et pystyisin valittamaan että tarviin sellasen). No sitte vihdoin löysin asiakaspalveluyksikön ja niiden palaute lomakkeen. Väsäsin pienen tulikiven katkusen kirjelmän (niin sanotun palautteen) ja tsädää, nordean verkko ei vastaa. Vaihdoin selainta ja tein kaikkeni mut ei. Melkein kolme tuntia tuhlasin sähköisen allekirjoituksen eteen ilman minkään laista edistystä. Luovutan!


Että rauhallista viikonloopua teillekin!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Turisti

Tanskassa sataa lunta!! Se siitä aiheesta -liian masentavaa!
Ikkunasta
Sain postitse Visa Electronin ja mukana oli saatekirje, jonka pääsin kääntämään taas google translatorilla. Mukana tullut kortti piti aktivoida soittamalla kirjeessä mainittuun numeroon. Puhelu meni tietysti automaattiseen palveluun jossa ääni puhui ainoastaan Tanskaa. Onneks saatekirjeessä oli ohjeet kirjallisessa muodossa niin saatoin tulkata ne ennen puhelua. Palveluun piti syöttää kortin numero ja pinkoodi (sosiaaliturvatunnus). Eli Electron on aktivoitu ja salasana saapui 2 päivää jäljessä. Tietysti taas tanskaksi. Kortin tunnusluku oli perinteisesti ympäriltä revittävässä kuoressa jonka sisimmäisessä paperissa oli tarra jonka repäistyä alta paljaistui liimainen kalvo johon oli kirjailtu numeroin ja kirjaimin tunnusluku. On gyl! Samaan aikaan tunnusluvun kanssa saapui mun sundhedskort. Kääntöpuolella lukee:This health insurance card covers expenses for acute medical treatment under the Danish Health Act during periods of vacation. In the event of serious illness or death, please contact... Ja etupuolella lukee että TOURIST healt insurance card. Mitä? Olenko mä turisti? Ja olenko mä kuinka paljon vacationilla? Ei ainakaan tunnu siltä! 

Ja sitte nettipankkia rekisteröimään. Tietenkin tanskaksi. Alkoi ottaa niin paljon päähän että tää päivitys saa nyt jäädä tähän! En ymmärrä mitään eikä translatorikaan tunne nettipankkisanastoa!! Ei mulla oo ees mitään avainlukulistoja...pitääks niitä nyt sit tilata jostain vai mitä kettua!!!!


tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tebirken

Vuokraisäntä kertoi keittävänsä kahvin pulloveteen, koska vesijohtovedessä on niin paljon kalkkia. Ei ole kuulemma välttämätöntä, mutta hän toimii niin. Tähän asti en ole pullovettä ostanut vaan keittänyt teen ja kahvin vesijohtoveteen. Nyt kun vilkaisin vedenkeittimeen samalla kun täytin sitä, niin...vesi oli ihan valkoista. Kaadoin veden pois ja paljastunut pohja osottautui valkoiseksi. Pohjaa ei tosiaan näkynyt vaan sen peitti valkoinen jauhekerros. Käsittämätöntä! Pyyhin kalkin pois ja mitään suurempia saostuamia ei jäänyt. Täytynee miettiä uusiksi tuo pulloveden käyttö. Meinasin ensin tepastella suoraan apteekkiin hakemaan sitruunahappoa. Tarkemmin ajateltuani tepastelin kuitenkin ihan perus lähikauppaan: näillä ihmisillähän on pakko olla marketin hyllyllä jotain lääkettä yleisesti tunnettuun oneglmaan. Ja oi kyllä, siellähän oli vaikka mitä vaihtoehtoja. Valkkasin MinusKalk-merkkisen tuotteen, joka näytti sisältävän fosforihappoa ja sitruunahappoa (pH 1). Aikamoista! Pienet käännöstehtävät käyttöohjeisiin ja kyllä tuli puhdasta! Tosin tuntui melko tuhlaukselta käyttää huuhteluvetenä pullovettä. Kokeilin valuttaa vettä kauan ja huuhtelin ensiksi vesijohtovedellä. Ei, siinä vedessä on vaan niin paljon sitä et ei niin vain voi tehdä. Toisilla ei oo puhdasta vettä lainkaan ja yks tuhlaa pullovettä VEDENKEITTIMEN HUUHTELUUN!!!

Vedenkeittimen puhdistusta
Sitte vähän kepeämpiin (ei kuitenkaan yhtään sen kevyempiin) tunnelmiin. Alla olevassa kuvassa on tanskalainen Tebirken! Mää en kestä!!

Tebirken
Ja seuraavaksi edellistäkin kepeämpiin tunnelmiin. Huomasin tänään, että olen silittäny aikaisemmin kauluspaidat kuin mikäkin perheenäiti. Miten epäkäytännöllinen onkaan sellanen jumalaton silityslauta jalkoineen päivineen. Vie ihan jumalattomasti tilaa ja jo pelkästään sen raivaaminen esille ja kasaaminen vie viimisetkin ripeen hyvästä alusta silittää kerääntynyt pyykkivuori. Nyt, tsädää, huomaamattani valitsin silityslaudan, joka minulla olisi aina pitänyt olla! Laudan saa vaatekaappiin roikkumaan henkarikoukusta ja sitä voi käyttää pöydällä tai lattialla, kuten itse askartelin tänään. Ihan mahtavaa!
Silityslauta kuvan alareunassa:)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Lauanatain huumaa

Kävin eilen tutustumassa parin korttelin päässä sijaitsevaan Christianiaan. Entinen kasarmialue Christiania on ollut vaihtoehtoasukkaiden vapaakaupunki vuodesta 1971 lähtien jolloin asukkaat julistivat alueen autonomiseksi alueeksi, jonka ei tarvinnut noudattaa kaikkia Tanskan lakeja. Korkein oikeus päätti helmikuussa, että Tanskan valtiolla on päätäntäoikeus alueeseen. Christianian asukkaiden ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että puskutraktorit raivaisivat alueen. Asukkaat saavat jäädä alueelle, kunhan he sitoutuvat juurimaan alueella kukoistanutta huumekauppaa ja muuta rikollisuuttaKuvaaminen kaupungissa on kielletty, joten kuvia ei myöskään täältä löydy. Alla oleva kuva on portilta ennen kuin vierailija poistuu kyltin mukaan EU:n alueelta. Kaupunki on täynnä viehättäviä taloja/asuntoja. Aivan kuin olisi eksynyt fantasiamaailmaan. Kaupunki on sokkeloinen paikka ja uskonkin, että on parempi osallistua opastetulle kierrokselle, joita paikalliset järjestävät joka lauantai ja sunnuntai. Tarkoituksenani oli kiertää "järvi" joka reunustaa Christianiaa (oikeasti merivettä), mutta polku muuttui jossain kohtaa niin vaikeakulkuiseksi mudan takia, että oikaisin toista kautta takaisin kotiin. Polku kulki Christianin rantaasuntojen pihojen halki ja tuntuikin aivan kuin olisi ollut toisten kotona. Keväämällä maan kuivuttua järvenranta on varasti kiva ulkoilureitti.
Christianin ulkopuolelta

Se parempi leipomo. 
Tein ruokaa ja pesin pari koneellista pyykkiä. Mahtavaa kun kaikki opasteet pyykkituvassa oli Tanskaksi, niin sai vähän haastetta noin muuten niin arkiseen pyykinpesuun:) Kävin tarkastamassa lähikaupan viinivalikoimat ja mukaani lähti noppa Espanjalaista. On mukavaa, että tosiaan kadun toisella puolella on niin hyvät viinivalikoimat.
Illalla käytiin työkaverin kanssa tarkastamassa keskustan olutvalikoimia. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Strøgetin The Irish Rover, jossa Sommerbyn siideri ja tumma olut maksoivat yhteensä 113 kruunua. Baarissa oli livemusiikkia akustisella kitaralla ja äänen voimakkuus oli sen verran kova, että keskustelut piti suorittaa huutaen. Olut valikoima oli hyvä ja henkilökunta ystävällistä. Matka jatkui Nyhavniin, jossa terassit olivat jo käytössä. Istuttiin juomaan oluset Hyttefadets Pubin terassille. Hinta taso napsahti kovin korkealle: kaksi olutta 160 kruunua. 





Pöytäämme änkesi humalainen ruotsalainen ja päätimme jatkaa matkaa. Pysähdyimme Ravintola Balin baariin ja tiedustelimme mahdollisia yökerhoja lähettyviltä. Balin yläkerran diskolta näyttävä paikka olikin sriptiisbaari, mutta vastapäätä olevasta a Portasta kuului kovaääninen musiikki ja ihmisiä parveili ulkopuolella. Nautimme Balissa oluet ja jatkoimme matkaa a Portan jonoon. Opaskirjat olivat oikeassa: yökerhoissa VIP ihmisiä on paljon. Jonotimme tavisten jonossa kun jonon ohi kulki varmasti 15 ihmistä. Ja siis tavisten jonossa oli tuohon aikaan (klo:1.30) 4 ihmistä meidän lisäksi. Pääsimme kuitenkin sisään kärsivällisen seisoskelun jälkeen ja paikka oli aivan täynnä!! Liikkuminen oli vaikeaa ja musiikki soi todella kovilla desibeleillä. Löysimme narikan alakerrasta ja jätimme vaatteet sinne. a Portan sisäänpääsy oli 100 kruunua ja narikka 20. Olut 55 kruunua. Musiikki oli todella hyvää ja tanssimmekin koko tuon ajan kun viihdyimme sisätiloissa. Vapaita istumapaikkoja ei tosin olisi ollutkaan. Sisään tullessa musiikki oli vielä melko hittilistatyyppistä, mutta mitä enemmän kello alkoi näyttää, sitä enemmän musiikki alkoi saada trance-tyyppisiä vivahteita. Tanssimme kunnes pinkit korkkarini alkoivat puristaa varpaitani siinä määrin, että oli parempi lähteä etsimään fillaria rådhus-aukiolta ja ajella kotiin nukkumaan. Tietysti vasta hot doggien jälkeen. Sen verran pitää vielä sanoa, että ensikerralla ilman korvatulppia en lähde mihinkään. Nyt on kyllä tosi arat korvat ja tinnitys riittävä. Ilmeisesti myöskään desibelit ei ole niin tarkassa syynissä kuin Suomessa.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Oma internetti

Aamu alkoi perinteisellä perjantai-aamiaisella. En ihan vielä ole päässyt sisälle Tanskalaisten voileipäkulttuuriin, mutta teen kovasti töitä asian eteen:) Perjantaisin osastomme kokoontuu syömään yhdessä aamiaista kahvin ja voileipien merkeissä. Hämmästelen edelleen kun työkaverini levittävät sämpylän päälle ensin voita, sitten juustoa (jollaista ehkä ei edes saa Suomesta - rasva% sata) ja sitten suklaaliuskoja. Myös nutellaa, marmeladia ja viinereitä on tarjolla. Tänään eräs työkaveri levitti "viinerin" väliin hunajaa.  Joka tapauksessa olen haltioissani siitä, että joka kadunkulmassa on leipomo!! Tuoreita sämpylöitä joka lähtöön ja tietysti myös erilaisia makeita leivonnaisia. Pitääkin muistaa ottaa huomenna alakerran leipomon ikkunasta kuva samalla kun haen aamiaissämpylät;) PARASTA!

Tänään ei suunnitelmat menny muilta osilta ihan putkeen! Tarkoituksena oli jäädä töiden jälkeen toimistolle kirjoittamaan diplomityötä. Eihän siitä mitään tullut väärän formaatin takia. Minulle ei ilmeisesti myöskään ole myönnetty rajattomia oikeuksia tietoteknisiin juttuihin, koska en voinut asentaa koneelleni konvertteria. Kirjoitushommat jäivät siis näiltä osin maanantaille. Ajattelin että ehkä voin kuitenkin työstää jotain osia myös kotona. En voinut - kun saavuin kotiin, naapureilla ei näyttänyt olevan tarvetta internetin käyttöön. Toisin sanoen en pystynyt hyödyntämään kenenkään naapurin suojaamatonta internet yhteyttä ja näin ollen olin pimennossa kaikelta informaatiolta, jota olisin työstämiseen tarvinnut. Alkoi harmittaa siinä määrin, että polkaisin samantien Telenorille hakemaan omaa laajakaistaa. Sanoin myyjälle, että tarvitsen yhteyden jolla pystyn katsomaan myös tv:tä, ja niinpä lähdin kotiin 2 Mbit kaista taskussa. Palvelusta joudun pulittamaan 20 €/kk, joka ei mielestäni ole ihan järjetön. Saan vastineeksi käyttää nettiä silloin kun itse haluan, enkä ole rajoittunut naapureiden päivärytmistä. Toinen hyvä puoli on se, että nyt siirtonopeudet riittävät tosiaan myös Katsomon käyttöön. On kivaa katsella välillä maikkarin ja nelosen ohjelmia iltojen ratoksi.

Ilta meni sitten asennellessa nettiä ja natustellessa matkalla ostamiani sämpylöitä. Katellaan siis niitä dippatöitä sitten vaikka huomenna. Iltapalasta voisin sanoa sen verran että aivan käsittämättömän hyvää mansikkamarmeladi-suklaaliuska-yhdistelmä! Vaarallista tää voileipien harjottelu, alkaa painorajat pian paukkua!!
Maassa maan tavalla
Mansikkaa ja suklaata

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Mulla on kaikki mitä mä tarvitsen!

Kipaisin Nordeassa töiden jälkeen ja sain vihdoin tarvitsemani pankkitilin! Pankkitäti lupasi minulle myös Visa-Electronin, wuhuuu!! Visaa ei ole ilmeisesti mahdollista saada mistään Tanskalaisesta pankista ennen kuin sinut katsotaan "vakituiseksi asukkaaksi". Danske Bankissa Visaa on mahdollista hakea puolen vuoden asiakkuuden jälkeen. Master Cardia on edellä mainitussa mahdollista hakea samantien, mutta Nordea ei tarjonnut kyseistä vaihtoehtoa. Kaipa sitä Electronilla pärjää kun on joskus aiemminkin pärjännyt. Ja hätätapauksiahan varten (kuten nettiostoksia) on olemassa tuo suomalainen Visa. Ei kait se nyt niin kallista ole maksaa Visalaskuja ulkomaalaiselta tililtä? Töiden jälkeen oli vuorossa viimeisten välttämättömien tavaroiden hankinta, kuten pyykkikorin ja leivänpaahtimen. -Nyt voi asua täysillä!!

Loppuviikon saa keskittyä rauhassa ilmeisest sisällä oleskeluun - siellä satoi ulkona räntää!!!

Salakuva työpaikkaruokalan kylmästä buffetpöydästä:)

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Asiat alkaa olla hallussa

Aivan ihastuttava rouvashenkilö Jannie tuli tänään avustamaan minua aamulla CPR-numeron hankinnassa, sekä pankkitilin avaamisessa. Hän soitti ensin vuokraisännälleni ja kysyi mikä edellisten asukkaiden muutossa oli ongelmana. Vuokraisäntä sanoi hoitaneensa asian, joten nyt minä ja Jannie lähdimme verotoimiston sijaan neljännen kerran Borgerserviceen.

Kävimme ensin ihan työpaikan lähellä olevassa Borgerservicessä, josta meidät ohjattiin toimipisteeseen, jossa olin aina ennenkin asioinut, jossa maahanmuuttoasiat hoidetaan. Pääsin kuitenkin samalla tutustumaan ihan kotini lähellä olevaan ostoskeskukseen Amager centeriin. Keskuksesta löytyi H&M, Vero Moda, elektroniikkaliikkeitä ja paljon muuta. Nopean vilkaisun jälkeen jatkoimme matkaa bussilla ja Borgerservicessä meidät ohjattiin ylempään kerrokseen, jossa virkailija meinasi laittaa minut täyttämään henkilötietolomaketta kolmannen kerran. Hän myös kertoi että koneen mukaan asunnossa asuu edelleen muita. Hän koitti selvittää asiaa puhelimitse ja onneksi asia selkesi puhelinsoiton aikana. Rekisteri päivittyi ja nyt näytöllä luki että vain minä asuin vuokra-asunnossani. Sain CPR-numeron sekä oman lääkärin. Tosiaan Tanskassa on omalääkärijärjestelmä kuten Suomessakin. Täällä omalääkäri tarkoittaa kuitenkin ehkä vielä spesifisemmin omaa lääkäriä. Lääkäreillä on pieniä vastaanottoja ympäri kaupunkia ja virkailija kysyikin minulta kävisikö minulle 43 vuotias naislääkäri korttelin päästä kodistani. Mikä jottei:) Jos siis sairastun soitan suoraan tälle naiselle ja hän hoitaa minut. Tämä palvelu maksetaan tietysti veronmaksajien pussista kuten Suomessakin.

Borgerservicen edessä bussia odotellessa Jannie näytti vastapäistä puistoaluetta ja neuvoi, ettei sinne kannattaisi mennä pimeällä. Syynä ei ollut mahdolliset raiskaajat tai itsensä paljastelijat, (vaikka mistä minä tiedän vaikka siellä niitäkin olisi) vaan kyseinen puisto oli "gay park", iltaisin sieltä saattaa kuulemma kuulua mitä erilaisimpia ääniä kun pojat pitävät puistossa kivaa. En tiedä oliko tämä joku muinainen kaupunkilegenda vai mikä, pitänee tsekata joku ilta....tai sitten ei.

Jatkoimme matkaa bussilla takaisin Amageriin päin ja pysähdyimme Nordean konttorilla avaamassa minulle pankkitiliä. Virkailija oli antamassa minulle uutta aikaa pankkitilin avaamiseen torstaille, mutta Jannie kertoi ettei se käy. Niinpä saan pankkitilin huomenna kello kahden jälkeen samaisesta paikasta. Kävelimme konttorilta toimistolle ja suoraan kanttiiniin lounaalle.

En ole varmaan muistanut mainita työpaikan "lounasedusta". Lounas työpaikan kanttiinissa maksaa n. 50 €/kk. Lounas on aivan kuin olisi nauttimassa ruotsinlaivan seisovanpöydän antimista. Salaattipöydässä on perus salaatinlehtien lisäksi, papuja, herneenpalkoja, fetaa, tuoretta ananasta, tomaattia, kurkkua ja mitä näitä nyt on. Kylmässä pöydässä on erilaisia kylmiä lihoja ja kaloja kuten paahtopaistia, ilmakuivattua kinkkua, sillejä, tonnikala/lohitahnoja, pateita, erilaisia majoneesisalaatteja, brie-juustoa ja jotain hyvin vanhaa juustoa + mitä kylmään seisovaanpöytään nyt kuuluu. Näistä kahdesta pydästä kasaan ensin yhden lautasellisen syötävää. Kylmän lautasen jälkeen on lämpimän lautasen vuoro: lihaa, kanaa tai kalaa kastikkeena tai paistina ja melko usein kuskusia, täysjyväriisiä tms. Lisäksi lounaaseen kuuluu, samana päivänä leivottu talon leipä ja Tanskalainen "mustaleipä", 0,5 litran pullo virvoitusjuomaa ja lisäksi aika usein on jälkiruoka. Jep! Eipähän pääse nälkä yllättämään ton satsin jälkeen ihan heti:)

Töiden jälkeen kävimme työkaverin kanssa vielä katsastamassa tarkemmin Amager Centerin. Olin aiemmin hankkinut Lebaran prepaid-liittymän, jota en saanut toimimaan yhdessäkään puhelimistani. Puhelin ilmoitti aina että sim-kortin rekistöröinti epäonnistui. Nyt pistäydyin Telenorin liikkeeseen kysyäkseni voisivatko he tehdä jotain asialle, tai tietäisivätkä he edes minne minun kannattaisi mennä kysymään asiasta. Kävi ilmi että Lebaralla ei ole varsinaista liikettä vaan asiakaspalvelua saisi vain puhelimitse. Tein nopean päätöksen ja päätin ottaa Telenorin liittymän sillä samaisella hetkellä. Tuskin Tanskassakaan eri liittymien puheluiden hinnoilla kovin paljon eroa on.

Takaisin kotiin kävelin tietä jota en ollut aiemmin kulkenut, ja voi kun sekin oli täynnä aivan ihania vaateliikkeitä. Alkaa vaikuttamaan vaaralliselta tämä kaupunki!!! Luulen että myös äitini on syytä varata muotimessuilla käynnin lisäksi pari viikkoa ihan vaan putiikeissa vierailuun!!

Kuva buffetista tulee heti kun kehtaan ottaa siitä kuvan;)

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Aurinkoinen sunnuntai Kööpenhaminassa

Nyhavn
Kastelskirken






Den lille Havfrue
H.C. Andersens Boulevard, Tunturi ja Rådhus pladsen
H.C. Andersen ja Tivoli
Fastelavn. Taistelu talven ja kevään välillä käydään naamiaisasuin. Ennenmuinoin tynnyrissä oli kissa -nyt karkkia.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Ensimmäinen viikonloppu Kööpenhaminalaisena

Perjantai sujui siis rattoisasti siivoilun merkeissä. Lauantai aamulla klo 10 työkaverini tuli hakemaan minua Hyundai getzillään pyhiinvaellukselle IKEAan. Reissussa tuli vierailtua myös Jyskissä sekä Gigantissa ja aikaa saatiin kulumaan prosessiin koko päivä. Eihän se nyt aivan turha reissu ollut. Mukaan tarttui 3000 kruunulla tavaraa, kuten vaatekaappi, päiväpeitto, mattoja, tyynyjä, lamppu, vedenkeitin + paljon välttämätöntä sisustuskrääsää:) Kolmeovisen vaatekomeron kuljetus Getzillä on muuten taitolaji! 
Työkaverini jäi viettämään kanssani lauantai-iltaa vaatekomeron kasauksen merkeissä ja tein meille kovan päivän päätteksi vähän iltapalaa punaviinin kera. Kävimme katsastamassa myös kulmakunnan "yöelämän" pikaisesti toteamalla että baareissa ei ole niin yleinen käytäntö noudattaa EU:n määräyksiä tupakkalaista. Baarit olivat utuisia kuten joskus Suomessakin....tosin en edes enää muista koska. Nyt olisi hyvä aika painua unten maille. Jos huomenna paistaa yhtä hienosti aurinko kuin tänään, niin se on kulttuuripläjäyksen paikka ulkoilmassa!!

Voileipäihmisten byrokratia

Äiti sai juoksennella ja soitella ympäriinsä Suomen päässä oikein urakalla ja niin sain kuin sainkin avaimet Scandia Housingin välittämään asuntoon jo keskiviikkona. 3 kk vuokratakuu + maaliskuun vuokra piti käydä maksamassa pankissa, jotta pankin oli mahdollista faksata tilisiirrosta kuitti leimoineen suoraan Scandia Housingille. Itse olin virastoaikaan tietysti töissä, joten pääsin osallistumaan asioiden etenemiseen kovin huonosti. Kun soitin välittäjälle (joka oli vaihtunut jo kolmesti) hän kertoi, ettei faksissa näy leimaa eikä yhteystietoja, ja niinpä soitin taas äidille, joka soitti pankkiin ja pyysi heitä ottamaan vielä sähköpostitse välittäjään yhteyttä. Kun neljän jälkeen soitin välittäjälle ja kysyin tilannetta, hän lupasi soittaa vuokraisännälle ja kysyä olisiko muutto mahdollista jo samana iltana, vaikkei täysin varmaa tietoa tilisiirrosta ollut. Pian välittäjä soitti jo takaisin ja kertoi, että vuokraisännälle asia oli ok ja voisin nyt soittaa hänelle ja sopia tapaamisesta. Soitin vuokraisännälle saman tien ja hän kertoi olevansa asunnolla juurikin samaisella hetkellä. Polkaisin fillarillani asunnolle ja löysin vuokraisännän pikkuruisen koiransa kanssa asunnolta siivouspuuhista. Hän vaikutti erittäin mukavalta, lupasi näyttää minulle kaupunkia ja pyysi ottamaan välittömästi yhteyttä jos vain tarvitsisin jotain. Hän jopa yritti selvittää prepaid liittymäni ongelmaa asiakaspalvelusta. Prepaid sim-kortti ilmoittaa kaikissa puhelimissa ettei sim-kortin rekisteröinti onnistu. Ongelma ei kuitenkaan näiltä osin ratkennut vaan minun pitää käydä lähitulevaisuudessa alan liikkeessä tiedustelemassa apuja. 

Myöhemmin työkaverini auttoi minua siirtämään tavarani hotellilta asunnolle ja nukuin vielä yhden yön hotellilla ennen varsinaista muuttoa. Torstaina töiden jälkeen fillaroin uudelle asunnolleni ja aloin siivota paikkoja oman hygieniatasoni vaatimaan kuosiin. Pääsin nukkumaan kymmeneltä ja siivoustouhut jatkuivat perjantaina. Ennen perjantai-illanviettoa siivoilun merkeissä kävin tiedustelemassa josko CPR-numeroni olisi jo rekisteröity tietokantaan ja pääsisin avaamaan pankkitiliä. Liian helppoahan se olisi ollutkin jos olisin noin vain saanut sosiaaliturvatunnuksen. Viranomaiset eivät voi rekisteröidä tietojani osoitteeseen jossa asun ja johon minulla on 2 vuoden vuokrasopimus, koska rekisterin mukaan asunnossa asuu jo 4 muuta ihmistä. He eivät ole tehneet muuttoilmoitusta että olisivat vaihtaneet osoitetta joten minua ei voida Tanskan lain mukaan rekisteröidä asuntoon - jolloin minulla ei ole asuntoa/osoitetta, enkä voi saada sosiaaliturvatunnusta enkä näin ollen myöskään pankkitiliä. Virkailia ojensi minulle esitteen verotoimistosta jonne minun tulisi seuraavaksi polkaista Tunturillani ja pyytää väliaikainen CPR-numero verojen maksua varten näyttämällä passia ja työsopimusta (jotka on jo kertaalleen skannattu CPR-numeroa varten). Toimisto tosin on arkisin vain kahteen asti auki. Saattaisin saada myös ehkä pankkitilin näyttämällä tätä verotoimiston väliaikaista tunnusta ja työsopimustani...ehkä. En pystynyt sanomaan sanakaan näille virkailijoille vaan poistuin tyrmistyneenä paikalta. Oven suljettua soitin melko tiukan puhelun Scandia Housingille ja kaksi kertaa selitettyäni tilanteen he lupasivat selvittää asiaa ja palata sitten asiaan. Mitään soittoa ei kuulunut enää perjantaina ja minä fillaroin takaisin kotiin siivoilemaan uutta asuntoani. Lähetin henkilöstöpäällikölle sähköpostin tilanteesta ja kerroin etten voi tehdä asialle viikonloppuna mitää, että palataan asiaan maanantaina. Toivon todella että työpaikka puuttuisi asiaan tässä vaiheessa. Suoraan sanottuna olen väsynyt tähän pyörittelyyn!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Ensimmäinen työpäivä

Heräsin jo hyvissä ajoin ja kävin hotelliaamiaisella. Fillaroin säälittävän lyhyen matkan työpaikalleni ja istuin melkein suoriltaan aamiaispöytään osastoni kanssa. Luvassa on koko loppuviikolle tutustumista ihmisiin ja taloon. Työpaikka ja työkaverit vaikuttavat aivan ihanilta!! Töistä päästyäni fillaroin pienen harhapolun kautta Scandia housingin toimistolle Indiakajlle ja kirjoitin vuokrasopimuksen. Välittäjä lupaili että saattaisin päästä muuttamaan jo huomenna jos äitini menisi Suomessa pankkiin, siirtäisi takuuvuokran siellä heidän tililleen ja käskisi sitten pankin faksata kuitin heille leimoineen. Loistavaa! Fillaroin hotellille ilman karttaa tai aivoja ja ihastelin kaikessa rauhassa, ilman mitään käsitystä missä olen, taloja, ihmisiä ja miljoonia aivan ihania liikkeitä ja putiikkeja. Löysin aivan ihanat haaremihousut, mutta sain pidäteltyä itseni ostamasta niitä! Ensinnäkin minulla on kolmet haaremihousut ja toiseksi minulla ei tosiaankaan ole tilaa mihin ne varastoisin!! Jatkoin kaupungin rakastelua kunnes löysin itseni Tivolin nurkalta ja jatkoin hotellille.

Ensimmäiset päivät uudessa kaupungissa

Olen 26-vuotias tyttö joka sai työtarjouksen Tanskasta ja lähti niine hyvineen matkaan sen enempiä pohdiskelematta. Asuin yksin pääkaupunkiseudulla ja opintoni olivat loppumetreillä Aalto yliopistossa. Etsin töitä samalla kun viimeistelin diplomityötäni ja ystäväni lähetti yrityksensä rekrytointi-ihmisen yhteystietojen mukana linkin avoimesta työpaikasta. Linkin mukana oli viesti että paikka oli tosin Kööpenhaminassa, mutta keväthän on siellä jo pidemmällä. Hain paikkaa ja sain sen. Minulla oli kuukausi aikaa hoitaa käytännönasiat Suomessa ja niinpä myin kaiken irtaimiston ja irtisanoin vuokra-asuntoni. Mukaani lähti vain henkilöautollinen tavaraa - lähinnä vaatteita:). Näin lyhyesti pohjustusosuus.

Muutto Kööpenhaminaan tapahtui vanhempieni avustuksella. He toivat minut henkilöautolla, jottei minun tarvinnut ottaa omaa autoa mukaan tuohon pyöräilijöiden luvattuun maahan. Suomesta tuotu auto olisi pitänyt rekistöröidä Tanskan rekisteriin ja siitähän ei ole tehty halpaa lystiä. Matkustimme Turusta Tukholmaan perjantai yölaivalla ja lauantai aamulla lähdimme ajamaan kohti Kööpenhaminaa. Ajomatka kesti noin seitsemisen tuntia yhden pysähdyksen taktiikalla. En ollut löytänyt internetin välityksellä asuntoa ennen muuttoa joten ainakin ensimmäinen yö oli yövyttävä hotellissa.





Eräs suomalainen poika kertoi asuntonsa Christianhavnissa vapautuvan kahden kuukauden kuluttua. Asunnon sijainti olisi loistava ja vuokra todella kohtuullinen ( 5500 kr). Tosin kunnosta en ollut kovin varma: asunnossa asui suomalainen taiteilija joka ei ollut koko aikanaan Kööpenhaminassa käyttänyt liettä, koska se ei toiminut...hmmmm. Ajattelin kuitenkin että voisin asua tuon pari kuukautta erään suomalaisen tytön ilmoittamassa solukämpässä Esplanadenilla ja tekisin sitten taiteilijakämpästä oman kodin. Kävimme katsastamassa lauantaina soluasuntoa joka vaikutti tosi hyvältä. En olisi kuitenkaan voinut heti muuttaa siihen koska eräs Tanskalainen olisi ehkä muuttamassa siihen pidemmäksi aikaa. Asuntojen välitysfirmat olivat viikonloppuisin kiinni joten vanhempani jättivät minut hotelliin ja jatkoivat takaisin Suomeen sunnuntai aamulla. Tavarani mahtuivat onneksi Arlan rullakossa hotellihuoneeseeni. Jokseenkin surullista että koko omaisuuteni mahtuu yhteen rullakkoon. 



Sunnuntaina kävin katsastamassa fillarilla erästä asuntoa lähellä Amager-puistoa. Kämppä oli remontin alla, varmasti ihan siisti kunhan valmistuisi. Vieressä oli metroasema ja tosiaan tuo kiva puisto kera merenrannan. Asunto oli kuitenkin kalustamaton ja melko kaukana keskustasta. Hinta ei olisi ollut järin paha, 5900 kr/kk. Kerroin palaavani asiaan kunhan olisin käynyt tarkastamassa maanantaina vältysfirma Scandia Housingin kalustetun yksiön keskustassa.

Maanantaina aloitin päivän etsimällä toimistoa josta saisin hankittua Tanskalaisen henkilötunnuksen, CPR-numeron. Fillaroin osoitteeseen jonka löysin netistä. Osoitteesta minut ohjattiin ulkoministeriöön (jossa kävin 3 eri rakennuksessa) ja sieltä kaupungintalolle. Siinä vaiheessa en enää jaksanut viilettää Tunturini kanssa ympäri kaupunkia vaan soitin suomalaiselle solun vuokraajalle ja kysyin minne minun pitäisi mennä. Hän kertoi paikan olevan nimeltään Borgerservice ja sijaitsevan H.C. Andersens Boulevardin päässä ennen tekolampia (lisäksi hän kertoi haluavansa kuitenkin vuokrata minulle solukämpän). Lähdin kartan kanssa fillaroimaan kohteeseen ja löysinkin ulkomaalaisille tarkoitetun toimiston jossa palvelu oli tooodella nopeaa verrattuna Suomen toimintaan. Tiskiltä minulle kuitenkin kerrottiin etten voi saada tunnusta ennen kuin minulla on osoite. Jotkin hotellit saattavat hyväksyä rekisteröinnin heidän osoitteellaan, mutta epäilin ettei minun cabin city hotellini kuulunut edellisiin. Jatkoin matkaani Danske Bankiin ja sieltä minulle kerrottiin etten voi saada pankkitiliä ilman CPR-numeroa. http://www.norden.org/fi sivusto kertoi jotain aivan muuta pankkitilin avaamisesta tanskassa, mutta kai se on uskottava mitä pankin tiskin takana sanotaan. Lähdin takaisin keskustaan ja ajattelin haukata jotain pientä ennen kello yhden tapaamista asunnonvälittäjän kanssa. Ehdin tilata parmaskinkeä, pestoa ja mozzarellaa sisältävän leivän ja ison tuoremehun Illums bagerista kun välittäjä soitti ja kysyi josko ehtisin aikaisemmin paikalle.

Hotkin leivän ja fillaroin Christianhavniin. Asunto oli ihana kuten Scandia Housingn kuvista näkyi. Säilytystilat tosin olivat onnettomat ja pesukone oli kolikoilla toimiva. Hinta oli myös riittävä, 7500 kr/kk + 700 kr/kk lämmitys. Lisäksi maksettavana olisi sähkö ja internet. Ja kuten kaikissa asunnoissa vuokratakuu oli 3 kk. Kaiken tämän lisäksi pääsisin muuttamaan asuntoon vasta torstaina johtuen paperitöistä + vuokratakuun siirtämisestä ulkomaiselta tililtä heidän tililleen. Aloin miettiä uudelleen soluvaihtoehtoa ja kerroin palaavani asiaan. Soitin mahdolliselle tulevalle kämppäkaverilleni ja hän ei ollut ilmeisesti aivan perillä että tarvitsisin asuntoa vain muutamaksi kuukaudeksi enkä itseasiassa ole niin kovin soluihminen sielultani.

Palasin hotellille, soitin äidilleni ja pohdin asiaa jonkin aikaa. Päädyin soittamaan Scandia Housingin esittelijälle ja kerroin haluavani vuokrata asunnon, mutta jos vain mahdollista niin mitä nopeammin sitä nopeammin. Otin taksin, koska hän ei olisi enää kauan toimistolla ja kävin allekirjoittamassa toimeksiannon. Kävelin Borgerservicen kautta hotellille ja sain paperit vetämään uuden osoitteen kanssa sinne. Jos pääsen muuttamaan asuntooni torstaina saan CPR-numeroni jo ehkä perjantaina...wuhuuu!! Palasin takaisin hotelille ja otin 10 tunnin tirsat ennen ensimmäistä työpäivääni. Ennen nukahtamista mieleeni juolahti että siinä asunnossahan ei ole btw ollenkaan liettä!! Noh...pikkujuttu!

Mitä tästä opimme? Kannattaa lentää ennen muuttoa mielellään arkipäivänä katsastamaan kämppiä etukäteen. Jos olisin käynyt viikolla katsastamassa tuon kämpän, paperityöt ja takuuvuokrat olisivat nyt kunnossa ja minä olisin voinut muuttaa ehkä jo lauantaina siihen kämppään ja olisin säästänyt 7 yön hotellimajoituksen verran kuluissa. Tai no, olishan ne lennot maksanu jotain 150€? Siinä siis ensimmäinen ilmainen vinkki! Toisena vinkkinä: jos joku tarjoaa jossain palstalla esim. yahoossa asuntoa Tanskassa mutta itse asuu joko Briteissä tai Italiassa - he ovat huijareita!! Itse viestittelin erään huijarin kanssa pitkään ennen kuin tajusin ettei minun kannattaisi lähettää takuuvuokraa hänelle britteihin vaikka hänen juristinsa tekisi paperit ja vaikka hän lähettäisi passistaan kopion sähköpostitse. Huomasin tämän kun kaikki palstalla olleet vuokranantajat asuivat yhtäkkiä briteissä ja kenelläkään ei ollut yhtään tuttua Köpiksessä joka olisi voinut tulla näyttämään asuntoa.

Niille jotka muuttavat Kööpenhaminaan

Ajattelin alkaa kirjoittaa blogia kahdesta syystä:
1. Jos joku haluaa tietää mitä minulle kuuluu - hän voi tsekata asian pikimiten täältä.
2. Jos joku suomalainen miettii muuttoa Tanskaan - hän voi tutustua blogiini ja näin ehkä välttyä turhilta kommelluksilta, jotka minä olen jo kertaalleen ehtinyt tehdä.