tiistai 31. toukokuuta 2011

Viikonloppu Prahassa

Ei lopu tekeminen kesken. Perjantaina töiden jälkeen lähti Czech Airlinesin kone kohti Prahaa klo.19.05. Perillä 20.20 ja siitä suoriltaan hotellille, joka oli 800 m O2-Arenalta.

Se miksi lähdin Prahaan oli ihan pelkästään viime talvisen Thaimaamatkan ansiota. Tutustuin Koh Lantalla itävaltalaisiin heppuihin ja nyt lähdin katsastamaan Sensation White -bileet Prahaan heidän kanssaan. Ekstempore lippujen osto viime helmikuussa. Sensation white on sisätiloissa pidettävä tanssitapahtuma, joka on lähtöisin Hollannista (tarkemmin ID&T -mailman suurin konemusiikkitapahtumien järjestäjä). Alkuperäinen tapahtuma järjestettiin Amsterdam ArenAlla viidesti vuoteen 2005 asti. Sen jälkeen tapahtumaa on järjestetty Puolassa, Espanjassa, Itävallassa, Chilessä, Saksassa, Belgiassa, Unkarissa, Tsekeissä, Latviassa, Venäjällä, Tanskassa, Liettuassa, Portugalissa, Romaniassa, Serbiassa, Brasiliassa, Norjassa, Ukrainassa ja UK:ssa. Amsterdamin tapahtuma on edelleen suosituin ja sinne liput myydään yleensä parissa viikossa loppuun. Viikko sitten tuli ilmoitus että Sensation järjestetään Kööpenhaminassa lokakuussa. Sain kuitenkin vihiä että täällä paikalliset konemusiikin ystävät erottuvat aikalailla muun maailman vastaavista tyypeistä ja meno saattaa Köpiksessä olla jopa hieman vaarallista jossain määrin. Eli hyvä että tuli testattua tapahtuma ensin Prahassa...jossa tunnelma oli muuten ihan huima!!

Perjantaina heitimme kamat hotellille ja matkasimme metrolla keskustaan syömään. Ruoka, eikä myöskään olut ollut kovin kehumisen arvosta. Siitä striptease-clubille, jossa oli meidän lisäksemme paljon naisia ja kaksi miestä. Itse show oli todella väsynyttä ja tytöt evät missään nimessä kauneimmasta päästä. Sisäänpääsy oli 300 korunaa (minulle ilmainen) ja tytöt todella odottivat että heiltä olisi ostettu palveluita tämän sisäänpääsyn lisäksi. He jopa hieman suuttuivat kun poikia ei kiinnostanut. Eräs tytöistä selitti että katsella voi kotonakin...vaikka elokuvia. Että täällä he tienaavat elantonsa. No joimme drinkit ja lähdimme clubille jonka ulkopuolelle kantautui hyvä tanssimusiikki. Jatkoimme iltaa siellä kolmeen asti ja otimme taxin hotellille (500 korunaa).


paikallinen snägäri

ei niin maukasta pizzaa



Lauantai aamulla kymmeneltä ylös ja kaupungille. Aamiaiseksi paikallista hotdogia. Shoppailua ja nähtävyyksiä. Lounaaksi gulashikeittoa leivän sisältä ja takaisin hotellille. Suihku, meikki ja vaatteet ja valmiina tanssimaan. Kävelimme arenalle joka oli jo ihan hyvin täynnä valkoisiin pukeutuneita ihmisiä. Jonottaa ei tarvinnut ollenkaan. Musiikki oli hyvää ja äänenlaatu huippua. Aamulla ei tuntunut korvissa yhtään toisin sanoen. Tunti lähtölaukauksesta hukkasin pojat, mutta onneksi puhelimet toimivat ja sain heihin yhteyden.Vanhat ystäväni, valkoiset korkokengät espanjasta jaksoivat palvella viisi tuntia, ennen kuin minun oli pakko lähteä lampsimaan takaisin hotellille noin kolmen maissa. Ensikerralla ei siis turhia luuloja vaan lenkkarit jalkaan vaan! Pari muutakin korkokenkäsankaria oli reunoilla valittelemassa jalkojaan:)












Sunnuntaina käytiin hotellin aamiaisella ja siitä reippaina kaupunkiin metrolla. Metrolippua ostettaessa tuli valittua vääränlainen lipputyyppi: kielenä vain tsekki ja ainut mitä ymmärsin oli 20 min. No mitä tuosta nyt voi muuta ymmärtää kuin että lippu on voimassa 20 min. Kun olimme päätepysäkillä tarkastaja oli sitä mieltä, että ostamamme liput oli tarkoitettu vain 5 pysäkin matkoille ja me olimme kulkeneet 7 pysäkkiä. Joten jokaiselle 700 korunan sakot noin niinku läksiäislahjaksi. Päivä jatkui kidutusmuseolla ja seksivälinemuseolla, jonka jälkeen pojat heittivät minut lähemmäs kenttää. Minun lentoni oli vasta maanantai aamuksi ja pojat lähtivät illalla ajamaan takaisin Wieniin. Hostellit lähellä kenttää olivat kohtuu kämäsiä, eikä niissä puhuttu englantia. Lentokentän kolme hotellia oli kaikki hintaluokkaa 120 €/yö. Holiday Inn:stä sain onneksi osoitteen läheiseen majataloon, mikä kustansi yhteensä 1100 korunaa kyyteineen ja aamupaloineen + netti. Nukuin tyytyväisenä viimeisen yön rauhallisella omakotitaloalueella, ja aamulla emäntä heitti minut kentälle. Jos etsii Prahassa hyvää majapaikkaa lentokentän läheltä tämä on oiva vaihtoehto siihen: Pension Repy, 1,5 km metrolle, juna vieressä, 7 km keskustaan...http://www.pensionrepy.cz.  Lento oli ajallaan ja minä olin maanantai aamulla töissä klo 9.10.

Maanantaina töiden jälkeen aurinkoa, mansikoita ja siideriä puistossa jonne tuotiin elefanttiptsaita:) Iltapalaksi pizzaa järvenrannalla auringonlasku taustakuvana. KESÄ!!!








 

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Wille viikonloppu

Ville saapui torstaina Christianshavniin ihan omin avuin ilman kummempia neuvoja. Käytiin Ganal Bodegassa tervetulo-olusilla ja valmistin meille sen jälkeen illallisen kotikeittiössäni. Perjantai aamulla brunssi Cafe Bankeråtissa. Villen valtava lautanen ja minun vähän pienempi juomineen yhteensä 208 kruunua (27€). Matka jatkui viereisen puiston terassille ja siitä Pientä merenneitoa katsomaan. Ennen Christiania-piknikkiä kävimme vielä nauttimassa yhdet sommersbyt Toldboden terassilla, pienen merenneidon lähistöllä. Matka jatkui siis kaupan kautta Christianiaan piknikille ja siitä kotiin. Illalla tarkistettiin vielä Christianshavnin pari pikkupubia, jotka oli tälläkin kertaa melko savuisia.








Lauantai oli Tivolipäivä. Tarkoituksena oli testata kaikki laitteet. Sisäänpääsy Tivoliin 75 kruunua ja turpas-ranneke 195 kruunua (yhteensä siis 35 €). Voisin sanoa että aika kova hinta laitteiden määrään verrattuna. Kulutimme kyllä koko päivän puistossa, mutta laitteita oli vähemmän kuin Lintsillä. Keinu, vuoristorata, spaceshot (tanskaksi the golden tower), Vertigå eli lentokone, The dragon (kieputtavia lautasia) ja the monsoon (lentävä matto) oli laitteita joissa käytiin. Lentokone (vertigå) oli niin kova että siini piti käydä kahdesti. Tivolista kotiin tekemään ruokaa ja rupattelu-illallisen jälkeen nukkumaan. 
Sunnuntain brunssi tapahtui kotona leipomosta haettujen leivonnaisten kera. Aamiaisen jälkeen käytiin Kuninkaallisessa puistossa istuskelemassa ja sadetta pidäteltiin cafe Retrossa. Lounaaksi Pizzaa ja illalla kävinkin saattamassa pikkuveljen kentälle. Vaihdossa nappasin kentältä mukaan mr. Paloheimon jonka kanssa jatkoin Christianshavnin ainoaan auki olevaan kebab mestaan ja sieltä nukkumaan.










Maanantaina töiden jälkeen kävimme Nyhavnin terassilla ja jatkoimme riksalla Tivoliin. Riksakyyti maksoi n. 100 kruunua, siinä taas turistia höynäytettiin:) Taksi Tivolilta kotiin maksaa nimittäin n. 80 kruunua ja tuo oli paljon lyhempi matka. Kierreltiin tivolissa ja nautittiin parit oluet terassilla. Auringon laskiessa siirryttiin sisälle yhteen Tivolin monista ravintoloista. Grøftenissa tunnelma oli aivan ihana. Lasikaton alla oli lämpölamput ja filtit kylmäverisimpiä varten. Söimme alkupalaksi puoliksi italialaisen tapaslautasen. Pääruokana tuli testattua kermaista kanapastaa herkkusienillä ja sisäfilepihviä tomaatti-rukolapedillä. Ruoka oli herkullista ja hintakin ihan ehkä vielä siedettävän rajoissa (esim. kanapasta 23€). Jälkiruuaksi nautimme Nyhavnissa baileys-lasilliset.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Viikonloppu Helsingissä

Torstaina kävin työkaverini luona illallisella töiden jälkeen. Mukana oli emännän lisäksi hänen tangopartnerinsa, toinen työkaverini puolisoineen ja lisäksi Espanjasta kotoisin oleva tutkija. Emäntä oli valmistanut Etelä-Amerikkalaista lasagnea ilman lihaa ja jälkiruuaksi oli Italialaista käsin tehtyä jäätelöä. Seura ja ruoka oli todella hyvää, mutta minun oli lähdettävä pakkaamaan ja viimeistelemään diplomityötä jo hyvissä ajoin yhdeksän maissa.

Perjantaina printtasin viisi kappaletta diplomitöitä ja lensin Norwegianin edullisilla lennoilla Helsinkiin. Olin yllättynyt Norwegianin hinta-laatusuhteeseen. Palvelu oli ystävällistä ja koneet aikatauluissaan. Jatkoin kentältä bussilla keskustaan, tapasin pikaisesti Annin Ombarin terassilla ja kävin syömässä Raisan kanssa Virgin Oilissa. Pizza oli Virginissä jopa parempaa mitä muistin. Jälkiruokajuomat siirryimme nauttimaan Teerenpeliin ja höpötettävää riitti.

Lauantai aamulla kävin sidotuttamassa diplomityöni Käpylän Pikkusitomossa ja jatkoin kirjojen kanssa Santa Fehen Saijan kanssa. Päivä jatkui aika rankalla shoppailulla ja päättyi pikkuveljen kanssa Teerenpelin kautta Siltaseen. Siltasesta oli lyhyt matka kävellä Vallilaan nukkumaan. Siltanen oli täynnä ihmisiä ja Raisa oli myös juhlimassa 40-vuotisjuhlia siellä.

Sunnuntai meni valmistellessa powerpoint showta diplomityöstä ja jätin jopa Suomen mailmanmestaruusottelun katsomatta mennäkseni ajoissa nukkumaan. Aamulla pirteänä en saanut enää unta ja lähdin jo puoli 8 koululle printtaamaan slideja ja hoitamaan valmistumiseen liittyviä paperitöitä. Diplomityöseminaari oli kymmeneltä ja sitä oli todistamassa työn valvojan ja ohjaajan lisäksi 6 muuta (tutkijoita ja opiskelijoita). Lounaan jälkeen puoli 12 kirjoitin kypsyysnäytteen aiheesta "Mäntyöljyn käyttömahdollisuudet" jonka jälkeen suuntasin Otaniemestä bussilla 550 kohti Leppävaaraa ja Lentokenttää. Tuntui hassulta kulkea viimeistä kertaa opiskelijana paikoissa, joissa olin vielä ihan vähän aikaa sitten käynyt tekemässä pääsykokeen, kuluttanut penkkejä matikan laskutuvassa ja rymynnyt opiskelijabileissä. Tuntui todella hassulta ja jokseenkin haikealta. Elämä Otaniemessä oli lopullisesti ohi.


Diplomityö kansissa

Työpaikan onnitteluvastaanotto aamulla

Onnitteluruusuja

tiistai 10. toukokuuta 2011

Viikonloppu Raumalla

Lähdin perjantaina kahdeksan maissa Turkuun. Lähtöselvitys ja lento meni ihan nappiin eikä mitään valittamista mistään. Olin puoli 11 perillä josta ystävä nouti minut Raumalle. Perjantaina ei muuta ehtinyt kun painella nukkumaan samoin tein kun sisään pääsi. 

Lauantaina aamu alkoi pitkitettyjen unien jälkeen nopealla vaateshoppailulla, kosmetologilla ja kampaajalla. Siinähän se koko päivä sitten menikin. Tarkoituksena oli käydä Jarin kuvakaupan Jaria kiristämässä että myisi mulle halvalla järkkärin, mutta enhän minä ehtinyt mitään putiikkeja kierrellä. Kaikki oli jo kiinni neljältä kun minä olin naamoineni ja hiuksineni valmis. Katja oli vatsataudissa, joten kesäkauden grillibileet jäivät väliin tältä kertaa. Sen sijaan kävin tarkastamassa Kissankaton. Edelleen mailman ihanin terassi, joka kylpee auringossa suojassa tuulelta. Siitä matka jatkui Sannan ja Sallan kanssa Kokemäelle, jossa huimaa suosiota niittänyt NJET! -bändillä oli keikka. Löysimme vahingossa paikalle ja olimme ehkä ainoat jotka eivät istuneet kyseisessä baarissa muutenkin joka lauantai. Suomen jääkiekkopeli keskeytettiin screeniltä ja NJET! valloitti yleisön musiikillaan. Emme jääneet todistamaan toisen bändin keikkaa vaan jatkoimme matkaa Rauman entisen irkku-pubin tilalle tulleeseen Blok:iin. Niin no...paikasta voidaan olla montaa mieltä. Musta Barnelskin oli ihan kiva. Mutta tietenkin lisäistumapaikat ovat aina tervetulleita. Ilta päättyi kahden maissa koska Onnelassa soi ulos asti niiin huono musiikki ja sisäänpääsylipusta olisi saanut maksaa 8 € + narikka, että lähdimme kotiin. Tanssahdukset sitten ensi kerralla.

Kokemäen paikallinen


NJET!


Sunnuntaina äiti tietenkin herätettiin laulamalla ja aamiainen oli katettu mansikkamarenkikakkuineen. Perinteiset haudalla käynnit ja sitten mökille. Lounaaksi grilliherkkuja ja lopun iltaa korjasinkin sitten diplomityötä. Jos vaikka ensi vkl saisi painoon!!!


Rauman vesitornista

Mökillä


Kotimatka alkoi kolmen tunnin yöunien jälkeen puoli neljältä. Ensin autolla 4.30 Turkuun. Olin tsekannut itseni sisään jo edellisenä iltana ja nyt piti tsekata enää vain laukku kyytiin. LENTO OLI PERUTTU. Siinä sitten jonoa jonon perään ja selvittelyä. Minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa. Joko jään odottamaan Turkuun seuraavaa lentoa 13.15, tai lähden bussilla Helsinkiin, josta lento lähtisi 12.15. No mitä hemmettiä sitä Turussa istuisi sen aikaa!! Lähdin siis Helsinkiin ja olin kotona jo 13.15. Jouduin pitämään siis ylimääräisen palkattoman vapaapäivän vain bussissa ja lentokentällä istuskeluun!!! Olin niin vihainen!! En mennyt enää töihin vaan suuntasin Christianiaan parin siiderin kera rentoutumaan. Aurinko paistoi niiin kuumasti että harmitus lieveni hieman. Silti harmittaa ajatella että kun säästelen noita palkattomia viikonloppureissuihin, niin miten mukavempaa olisi ollut käyttää tuo vapaapäivä esimerkiksi Amsterdamissa?!?! Joskus käy niin!

Tiistaina töiden jälkeen oli pientä historiakierrosta kaupungilla ja ilta huipentui perinteiseen Tanskalaiseen illalliseen. Olutta, uusia perunoita, persiljakermakastiketta ja läskin palasia. Mutta se oli hyvää!! Hiukan ensin oli pientä ennakkoluuloa ilmassa, mutta kyllä vaan. Toimi!:)



torstai 5. toukokuuta 2011

Vappu


Perjantaina "juhlittiin" Annin läksiäisiä. Toivon mukaan tyttö palaa nopeasti uusien kuvioiden kera takaisin Tanskaan!! Ilta alkoi kahdeksan maissa Thai Esanissa, Vesterbrossa. Seutu ravintolan vieressä on melko mielenkiintoinen. Aika lailla kova äänisiä etnisiä ihmisiä joka puolella. Mutta itse ravintola oli viihtyisä, ruoka hyvää ja täynnä ihmisiä. Matka jatkui kulmabaarin kautta Ideal bariin (Vegan yhteydessä), jossa oli menossa kovat bileet Itä-Eurooppalaisen elektronisen musiikin parissa:) melko mielenkiintoista, ei muuta voi sanoa. 

Kulmabaarin naistenhuoneen ovesta
läksiäismalja, josta puolet hihassa. Kauheen huono lasimalli tungoksessa.

Luulin ettei Tanskalaiset juhli vappua lainkaan, mutta juhlivathan he. Kylläkin lähinnä vappupäivänä. Fælledparken oli täynnä ihmisiä...ja lavoja, joissa soi erilainen musiikki jokaisessa. Sopivassa kohtaa toisella korvalla saattoi kuunnella toista ja toisella korvalla toista musiikkityyliä:) +13 astetta ei tuntunut kovin lämpimältä, mutta silti ihmiset olivat umpitunnelissa shortsit jalassa ja t-paidat päällä. Itse nautiskelin yhden puolikkaan skumppa pullon, jonka jälkeen oli pakko lähteä lämmittelemään Frederiksbergiin.