maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vappu- ei teekkarivappu mutta pitkän kaavan mukaan kuitenkin.

Onpas aika taas vierähtänyt viime postauksesta. Pirren kyläilyn jälkeen lähdin seuraavana torstaina Helsinkiin. Helsingistä mainitsemisen arvoinen juttu on NOLLA. Hyvät ihmiset. Menkää syömään jälkiruokia sinne. Nam nam.



Marenki passion unelma...nam nam

Kokomo Tikibar. Ai että...suositteluiks menee tääki. Ehdoton kyllä!

Pienoinen Edi ottaa kaiken mahdollisen auringon kehoonsa.

Cafe Regattan kulmilla








Suomesta häippäsin maanantai aamulla, kävin töissä ja samana päivänä kolmelta kone kohti Frankfurttia. Vihdoin takaisin kotiin pääsin tiistai-iltamyöhällä ja Vapun valmistelu alkoikin samantien klo: 22.30 kun laitoin simat tulille. 

Thomas palasi 3 kk reissultaan kotiin perjantai aamulla klo 8 ja tytöt laskeutuivat samaiselle lentokentälle neljän maissa. Sain juuri sopivasti paistettua munkit kun tytöt saapuivat ja pääsimme kilisyttelemään aikaiselle vapulle.





Homma jatkui Fiskebarissa. Tunnelma oli letkeä kuten nettisivuilla luvattiin. Annoskoossa oli havaittavissa ravintolan Michelin maininta. Maistiin pääsi fish and chips, joita Anna kehui kovasti. Annos oli sanomalehteen kääritty perinteinen ja rapea. Riikka maisteli astetta isompaa alkuruokaa, joka näytti kyllä melko pieneltä, mutta maku oli kuulemma kohdillaan. Loput tilasivat voi-emulsiossa keitettyä seitä persiljapölyn kera. Sanoisin että Euroshopperin kalapuikoissakin on paremmin makua. Seiti ei maistunut miltään. Lisukkeet olivat kyllä todella maukkaita, ei manattavaa :) Jälkiruoka yllätti täysin sekä koollaan että maullaan...mmm. 
Tähän postaukseenhan tuli jo toinen ehdoton jälkiruokasuositus.

Voisin suositella kesäiltaan kun ei ole mitään tekemistä. Alku ja pääruuan raju skippaus ensikerralla ja vain nauttimaan viinilasillinen ihanan jälkiruuan kera.




Ohjelma jatkui Karrierissa. 


Lauantai oli kovaa shoppailua täynnä. Aamiainen nautiskeltiin Den blå hundissa ja kaikki olivat tyytyväisiä kattaukseen.  Perjantainen Michelin nautiskelu oli liikaa ystävilleni ja vaihdoimme jo varaamani ravintola Geistin tuttuun ja turvalliseen Gefährlichiin. Fine diningista kiinnostuneet tervemenoa siis Geistiin. Varma elämys, niin paljon olen kehuja kuullut.








Gefährlichin jälkeen kävimme yhdillä vielä läheisessä kahvila/ravintolassa. Alkoholittomia vaihtoehtoina oli appelsiinimehu ja muutenkin juomatarjonta vähän kuiva. Sisustus oli kuvailun arvoinen:) En silti viitsi mainita edes nimeä, sen verran surkea esitys.

Sunnuntai aamuinen brussi tapahtui Royal Cafessa. Kauppoja oli satunnaisesti auki ja hortoilimmekin aamupäivällä siellä täällä. Myöhäinen lounas Den blå hundissa jälleen kerran ja voi vitsi että suosittelen tätä paikkaa. Katkarapupasta aivan valtavan hyvää!!



sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen ja Firefly

Nyt on kyl jäänyt bloggailut vähän vähemmälle. 

Viimeisen postauksen jälkeen Laura tuli viikonlopuksi kylään. Lyhyesti kuvattuna viikonloppu oli hyvin iloinen: paljon tanssia ja vähän unta.



Edellis viikonloppuna oli pääsiäinen. Kiitokset ihanan relaksoivasta pääsiäisestä Jonnalle ja Jyrgenssonille, joiden kanssa oikeasti loma tuntui lomalta. Pääsiäissunnuntaina vietimme päivän perheen parissa ja illasta ja yöstä kiitokset Hakamäille. Niin paljon haluaisi enemmän aikaa ystävien kanssa rupatteluun kotikonnuilla. Ehkä vielä joskus käytän vuosilomia ihan vaan Raumalla vierailuun. Vielä tämän hetkisen elämäni ajatusmaailma pakottaa minut kuitenkin lomailemaan Italiassa, Englannissa tai vaikka Kreikassa ennen Raumaa.

Charlien seuraaja: Onni-poika 5 kk.

Sisustaja Jeikonen <3

Pääsiäinen J&J:llä

Emäntä viritteli meille romanttisen valaistuksen vierashuoneeseen.

Tässä on hyggeyden ydin. Muuttuva labyrintti, rento seura ja seitinohuet ;)

Hyggeilyä

Ei välttämättä näytä kovin rennolta...jännitti muakin niin et kädet hikos.

Iron Sky Rauman uudistuneessa Iso-Hannussa.

Pääsiäislammasta kulinaristien tapaan.  Ehdoton suosittelu tähän keittiöön. Niin brunssi kuin dinnerikin aivan elämyksellisiä.

Jyrgenssonin välisnäksit. NAM!

Hygge-mies
Labamban terassi oli ainut aukinainen

Pari kinderiä tuli avattua...eikä mustaa barbababaa löytyny:(

Perhe mökillä

Ville ja Maija...aina yhtä ihania.

Koloista kiinnostunut pikkukoira

Auringonpaisteessa

Ihana mökkeilijä
Karhu

Pääsiäismakkaraa

Myös lintubongari

Kaivuri

Sylikoira

Ihanin pariskunta ikinä <3
Nyt viikonloppuna sain Pirren kylään tänne Köpikseen. Perjantaina istuimme iltaa kotona viinittelyn merkeissä. Lauantaina shoppailua, kasvisruokaa ja drinkkejä.

Terassi

Nyt kuka vaan voi olla Lady Gaga like

Suklaamuffinsseja...nam nam





Royal cafen brunssi vegeksi muokattuna.



Seuraa luomuun, raw foodiin ja kasvisruokaan erikoistuneen Firefly -ravintolan arvostelu:

Varasin lauantai aamulla pöydän kahdelle samaksi illaksi. Pöytävarausta tehtäessä ravintola haluaa vältäämättä puhelinnumeron varauksen yhteydessä. Paikka ei ollut missään nimessä täynnä kello 7. Vieressä oli 7 hengen pöydällinen brittejä ja etäämmällä 2 kahden hengen pöydällistä tanskalaisia. Sohvaryhmän ympärillä kävi iso joukko ruotsalaisia yhdellä drinkillä ja häipyivät. Tarjoilija otti meidän hymyillen vastaan ja ohjasi pöytään. Ihmettelimme kun meille ei kuitenkaan tarjottu menua vaan meidät jätettiin istuskelemaan. Pirre kävi kysymässä tilannetta jonkin ajan kuluttua että pitäisikö tilaukset tulla tekemään tiskille vai miten homma pelaa. Toinen tarjoilia kysyi olimmeko menneet pöytään vain itseksemme, koska meille ei oltu tarjottu kuvassa näkyvää monitoria jolla tilaukset toimitettiin. Saimme siis vihdoin esittelyn kera monitorin. Laitteella hoidettiin kaikki tilaukset, jopa tarjoilijan tuomaan hammastikkuja tai mausteita.

Raw food välilehdellä vaihtoehtoja oli useita, mutta alku ja pääruuissa vain 3 vaihtoehtoa kummallakin valikolla. Sanoisinkin että laite kannattaa tutkia heti aluksi drinkkejä myöten ennen kuin tilaa mitään. Itse jätimme vahingossa juuri raw food osion huomiotta kun keskityimme automaattisesti alku ja pääruokiin. Myös jälkiruokavaihtoehtoja oli tooodella monta. Tilaukset tulisi tehdä yhdelläkertaa. 
Palvelun tilaus valikko: palvelua kiitos, hammastikku, pöydän siivous,  servetti kiitos,  suolaa ja pippuria kiitos.
Ravintolan sisustus on tosi kiva.


Otimme alkupalaksi raw foodia. Mielenkiintoista in deed.
Tomato "cheese" tart with Basil vinaigrette and Rawmesan - 125 kr.

A combination of fresh and dehydrated tomatoes paired with basil. Served on a base of pine nut crème and Rawmesan. Served on a raw almond crust with courgette and almond butter.

Pääruuaksi Pirre otti tätä:
Tomato Sauce, Kornsotto and deep fried Sage - 155 kr.
A delightful dish of aubergine and courgette cannelloni roasted in garlic and herbs served with a rich tomato sauce and a toasted grain "kornsotto".

Ja minä tätä:

Parsnip and Celeriac with Malt "soil" and Tarragon tofu mayo - 155 kr.


An assembly of slow roasted celeriac, celeriac puree and thyme and lemon braised parsnip served with Sauce Encornet d'fumoir.
Juotavaksi otimme 15 kruunun ?luomuvettä? Annoksia joutui odottamaan todella kauan. Jotain kertoo ehkä se että tulimme seitsemältä ja kello oli puoli yhdeksän kun saimme eteemme pääruuan. Palvelun arvostelu on vaikeaa koska tarjoilia joka ohjasi meidät pöytään ei kuitenkaan ojentanut meille tilausvälinettä. Tarjoilija joka jatkoi meidän palvelua oli todella ystävällinen, hymyilevä ja huomaavainen. Ruuan odottelussa keski kuitenkin ihan liian kauan. Ruuan maku oli maukas, mutta en ehkä silti menisi uudelleen. Ei siis mitään elämyksellistä.

Listalla oli todella mielenkiintoisia coctaileja. Suosittelisinkin Fireflytä ehkä jälkiruoka ravintolaksi. Mielenkiintoisia jälkiruokavaihtoehtoja oli useita ja kuten jo sanoin, drinkkejä (nettisivuilla näyttää olevan vain muutama, mutta paikan päällä todella paljon ihania vaihtoehtoja) voisin mennä maistelemaan joskus.