sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Malmö ja Bastard

Thomas antoi minulle synttärilahjaksi retken Malmöhön viikkoa ennen joulua. Ei siellä paljon joulumarkkinoita löytynyt siihen hätään, mutta muuten nättiä ja joulunmakuista oli. Jos yöpymiseen tarvitsee jotain vinkkejä, voin suositella Radisonin hotellia lähellä rautatieasemaa. Huone oli siisti ja kivasti sisustettu, palvelu hyvää ja aamupala kattava.





Kävimme illallisella lähellä Stortorgettia, ravintolassa nimeltä Bastard. Suosittelen kaikille Malmössä piipahtaville ehdottomasti kokeilemaan.  Jaoimme alkupalaksi talon napostelulaudan, pääruuaksi molemmat otimme possua tottakai ja jälkkäriä jaksoin vain minä tilata. Kaikki aivan älyttömän maukasta ja tarjoilijan suosittelema viini ihan kohdallaan! Olin toodella tyytyväinen. Annosten raaka-aineet olivat aitoja ja tuoreita ja paikan tunnelma rento. 




Marenkia, vaahtoa ja passionia





maanantai 3. joulukuuta 2012

Railakasta ja Rauhallista

Sillälailla. Pari viikkoa taas mennyt niin että humahtanut. Ja pian on jo joulu! 

Halusin viettää syntymäpäiväni perinteisessä seurassa pikkujouluja viettäen, kuten monesti Helsingissä asuessani oli tapana. Vietin koko perjantai aamupäivän ja -päivän suloisen mamman kanssa jutustellen suurista ja vähän pienemmistä elämää koskettavista asioista, ja aika kului kuin siivillä! On se ihanaa päästä seuraamaan ensimmäistä lähipiirissä tapahtuvaa vauvaihmettä.  

Kiila

Perjantain hygget Helsingissä
Perjantai iltaa oli tarkoitus viettää Shanghai Cowboyssa, jonne olin varannut 9 hengelle pöydän. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niinkuin piti ja niinpä päädyimme ravintola Siltaseen Shanghain sijaan. Shanghain henkilökunta pisti meille odottelujuomat sekä taksirahan Siltaseen siirtymiseen. Ihan hyvinhän he toimivat. Ja keittiötä pitivät auki meitä varten pidempään. Jäi silti vähän harmittamaan kun Shanghai-ruuan sijaan söin fish and shipsejä jotka oli kyllä tyhmimmät ikinä. Kalalla oli kuorta vaikka muille jakaa! Päädyin annokseen koska haluamaani Suomi-(**** jotain) ei ollutkaan tarjolla listan maininnasta huolimatta.  Onneksi seura oli sentään Suomen huippua:)
Riikka
Siltasesta tuli yllättäen meidän illastuspaikka
Lauantaina kävimme Riikan ja Raisan kanssa keskustassa haistelemassa ja maistelemassa pikkujoulutunnelmaa. Päädyimme glögeille Cafe Kökettiin. Tosin Glögiä emme juoneet, mutta kahvila oli aivan ihana. Taas tuli Köpis mieleen ihanasta sisustuksesta (kts Cafe Soppi) ja seinillä komeilevista Helsinki-kuvista. Kannattaa käydä katsastamassa kahvila sekä kuvat! Pikkujouluja juhlittiin Riikan luona saunoen ja glögeillen. Ai että, että oli ihanaa päästä lörpöttelemään oikein olan takaa. Sunnuntaiaamulla vietettiin sitten ennen kotiinlähtöä Attinan babyshowereita brunssin merkeissä.

Cafe Köket
Taidetta
Pikkujoulut Riikalla
Mailman ihanimmat naiset
Ja meijän mamma

Babyshower-brunssi
Koska Helsinkiviikonloppu oli niin toimintarikas, viimeviikonloppu menikin rauhallisissa tunnelmissa. Kävimme vihdoin katsomassa uuden Bondin Tanskan suurimmassa teatterissa, Imperiumissa. Teatterissa on vain yksi sali, mutta se on valtava, 1102 paikkaa. Kokemus sinänsä. Elokuvan jälkeen kävimme syömässä Vestebrossa, ravintolassa nimeltä Madsvinet. Henkilökunta oli pääasiassa Etelä-Amerikasta ja tunnelma hyvin hygge. Ruoka oli TODELLA hyvää! Suositukset ropsuu!


Imperium
Madsvinet ja sianlihaa palsternakkapyreellä, kaalilla, omenapunajuurihöysteellä. Ai että.

Lammasta samaantapaan + päärynällä ja parsalla. Höysteeksi perunoita yrttivoilla. Nam nam.
Kotiin palatessa pojat pelasivat vielä Frederiksberg haven edustalla jääkiekkoa. Tänne tarttis tänävuonna keritä joku ilta.
Frederiksberg
Lauantaina kävimme brunssilla Granolassa. Otimme tietoisen riskin, että paikka luultavasti on tupaten täynnä. Mutta ei! Siellä oli ainakin kolme pöyää tyhjillään kuin saavuimme, vaikka kaupunki vilisi ihmisiä jouluostoksilla. Ai vitsi että melkein unohdin kuinka parasta tuo Granolan brunssi onkaan. Thomas otti suoriltaan lounaslautasen kun itse nautin brunssista. Molemmat ihan älyttömän hyviä. Smoothie kaupungin parasta edelleen, leipää riittävästi. Kaikki maut ovat niin simppeleitä mutta maukkaita. Ällistyn kerta toisensa jälkeen paikan makuelämyksiä! 150 kruunulla saat kaupungin parhaimman ison smoothien, kahvin, goudaa, käsittämättömän makuista hilloa, kananmunan, jogurttia ja mysliä, kinkkua joka sulaa suussa ja leipää.
Granola
Päivä kului näppärästi kaupungin joulutouhuja tsekkaillessa. Christianian joulumarkkinat eivät ole vielä alkaneet. Tulipahan tarkastettua. Mutta Nyhavnista saa jo Churroja :D hahahaha! Mun lemppareita!! Tivolin Joulu olisi vielä to do listalla ennen joulua.
Churrosnaama Nyhavnin joulusta nautimassa.

Julehygge
Sunnuntaina ohjelmassa oli 29 eri viinin maistelu. Sitä ennen kuitenkin illallinen Vestebros VB burgerssissa. Tämä mesta menee Haché burgerin kanssa samaan kategoriaan. Hyvä burgeri. Tyhmät ranskikset. Riittävästi sipulirenkaita :)  



Sitten jälkiruokaan: lemppariravintolani Paté Paté järjestää aina ajoittain viininmaisteuiltamia, ja tänne siis päädyimme veittämään leppoisaa sunnuntai-iltaa. Pääsylippu on 50 kr ja se kannattaa varata hyvissäajoin. Molempien yllätykseksi viinisuosikeiksi päätyivät espanjalaiset viinit. Espanjan reissu siis mitä pikimmiten varaukseen!




Perjantaina on Virman pikkujoulut pitkästä aikaa. Sitä seuraavana viikonloppuna Joulutunnelmia tunustellaan ruotsalaisten hajujen ja makujen läpi Malmössa. Ja sitten on jo aika lentää Raumalle Joulun viettoon. 

Nyt näyttäis siltä että Guatemalan reissu jäi tältä talvelta. Samoin Kanariansaaret. Vaikka talvi onkin perseestä ja aurinkoa kaipaa enemmän kuin koskaan, en aio maksaa 1000 € päästäkseni Kanariansaarille. Pitää ottaa uudet suunnitelmat pohdintaan.