sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ansaitusti kolmen unohdetun postauksen jälkeen uusia vinkkejä!!!

Eräänä raukeana sunnuntaipäivänä kävimme maistamassa maailman ihanimmat kahvit taatelikakulla tekojärvenrannalla. Tässä tulee kahvilavinkki kahvifriikeille - Riccos. Omistaja on itse friikeistä friikein, joten hän on hyvin tarkka kahveistaan. Paahtaa kuulemma papunsakin ihan omin pikku kätösin. Kahvit mukaan ja itsetehtyä taatelikakkua valkosuklaakuorrutteella makuhermoja kohti auringon laskiessa. Koska aurinko laskee nykyään niin aikaisin en halunnut vielä lähteä kotiin ja päätimmekin käydä Statens museum for kunst - galleriassa, jota olen aina luullut tylsäksi entisaikojen posliiniesinekokoelma mestaksi. Väärin luulin. Pääsymaksuakaan ei jostain syystä jouduttu maksamaan. Vinkki siis sateisiin turistipäiviin tai muuten vaan pimeisiin syysiltoihin, jos Tivoli on jo nähty.

                                


Kristallilamppu. On muuten peräisin Pariisilaisesta hotellista jossa Vietnam ja USA solmi rauhan 1973.                                
Aktiviteetti-vinkki numero 4 löytyy Christianshavnista. Samassa talossa mun entisen kodin kanssa on Spa, johon meijän on pitäny mennä jo ajat sitten. Sisältä löytyi paratiisi - Sofie Badet on pieni Spa, jossa palvelu on ystävällistä ja tuotteet aivan käsittämättömiä. Mahdollisuus on Hamamiin, Saunagusiin, yöSpahan ja hoitoihin. Kokeiltiin hoitoina kokovartalokuorintaa ja spirulina-naamiota, lopuksi iho siveltiin argan-öljyllä ja kasvoihin levitettiin ihoa uudistavaa voidetta. Iho tuntui kuurin jälkeen kuin vauvan iholta. Uskomatonta! Saunagusista olen kirjoittanut joskus aiemmin täällä ja täällä. Suosittelen kokeilemaan jos naapurin/Christianian sauna tuntuu liian rajulta aloittelijalle.

Sitten tulee ravintolavinkki - Maven sijaitsee Nikolaj kirkossa, siis KIRKOSSA ja tarjoilee käsittämättömän hyvää ruokaa. Itse otin artisokka-kampasimpukkakeittoa, ankkaa ja suklaakeittoa mantelijäätelöllä. Täyteen tuli, voin kertoa :) Paikka on tosi hygge ja tarjoilu pelaa. Sinne siis!!

                   

                              

Ja vinkki numero 5 on Von Fressen Vesterbrossa. Brunssi kilpailee raskaansarjan kärjessä. Hinta 100 kr, tosin juomat ei kuulu hintaan, mutta lautanen on täydellisen kokoinen ja täynnä laatupöperöjä. Koska Mayers Deli ja Granola sijaitsevat Frederiksbergissä, voin hyvinmielin tässä nyt ilmoittaa Von Fressenin kiirivän kirkkaaksi ykköseksi Vesterbrossa.

                   



Vinkki numero 6 ei varsinaisesti ole vinkki vaan huomio. Tanskassa kasvaa tyrniä ku jotain hillaa Lapissa konsanaan. Kerääminen on kettumaista puuhaa, mutta katotaan mitä tästä syntyy!

Muija läht ilma housui liikkeel?
Ja vinkki numero 7 on Suomeen: ostakaa tätä! Mä ostin viimeks Prismast kotimatkaevääks ja täsä harmittelen ku ei pali o näkyny tääl. Tarttee alkaa varmaa ite tekemään, mut en usko et on yht hyvää!!






Kulturnat lokakuun alussa

Tottakai osallistuimme myös perinteisesti Kööpenhaminan kulttuurinyöhön lokakuun alussa. Aloitimme  Oopperatalosta, mutta emme päässeet kovin pitkälle opastettua kierrosta kun alkoi ahdistaa. Aivan liikaa ihmisiä joten livistimme seuraavaan kohteeseen. Oopperataloa on aivan valtava. Vaihdeltavia näyttämöjä on yleisön näkemän näyttämön lisäksi piilossa viisi! Kyl tarttis joku kerta oikeen ostaa liput johonkin näytökseen.








Odotellessa näyttämölle pääsyä
Valojen kanssa leikkimistä.
Raatihuoneen/ kaupungintaloa pannukakkua ja aidonlaista kaakaota.

Christiansborgissa
Ja tämä huone on käytössä aina kun valta vaihtuu...eli keskimäärin joka viideskymmenes vuosi.

Ja sitten Copenhagen Trans Fashion Show, Transvestitforeningen i Danmark (TiD) järjestämänä.






Scary Hotel and Shooting

On tainnut olla vähän hiljasta blogissa. Meinasin laittaa juttua kahdesta ravintolalöydöstä kun havahduin siihen, että välistähän on jäänyt kokonaan hehkuttamani Scary hotel Tivolissa ja aivan lyömätön ajanvietevinkki Amagerissa. 

Ollaan joka vuosi käyty ihastelemassa Tivolin Halloweenia, mutta vasta edellisvuonna, sain vihiä Scary hotellista, jossa näyttelijät pelottelevat asiakkaitaan. Tänävuonna missiona oli löytää hotelli ja vihdoin kokeilla kauhutaloa. Ollaan testattu vastaavaa Amsterdamin Madame Tussaudin vahakabinetissa. Kokemus oli hirveä, vaikka vain pieni osa kokonaisuutta. Tivolissa elävät kuolleet pelottelivat jokaisessa hotellin huoneessa. Hotellia kierrettiin 6 hengen ryhmissä ja ryhmän kanssa tuli edetä samaan tahtiin. Kierros alkoi ovimiehen kertoessa hotellin säännöistä ja ohjatessa meidät odottelutilaan. Hän itse meni oven sisäpuolelle ja ilmestyi sitten pieneen ikkunaan verhojen välistä. Tiedättehän tuon tuijotusen jota ei pääse pakoon. Silmiä räpäyttämättä mies vain tujotti. Kun ovi avautui ryhmä pääsi ensin käytävään, jonka päässä oli ovi, josta pääsi huoneeseen. Ovi sulkeutui perässä ja huoneessa alkoi tapahtua. Ensimmäisessä huoneessa pieni tyttö (ehkä suoraan Blair Whichistä) juoksenteli huolissaan ympäriinsä. Kun seuraava ovi aukeni, huone oli ensin tyhjä, kunnes mummo nousi ylös yhdestä ruumishuoneen sängyistä ja lähti kävelemään kädet eteenpäin sojottaen, selkeästi minua vaanien. Koitin suojautua Thomasin seläntaakse huonolla menestyksellä. Kamalinta oli olla huoneessa, josta ei ollut poispääsyä. Molemmat ovet olivat kiinni. Viimeisessä huoneessa hirveä mies tuli ihan kiinni naamaan ilkeästi tuijottaen. Ei kuulosta pahalta, mutta suosittelen kokeilemaan itse niin ymmärrätte mistä puhun. Pilasin tosis Thomasin pelkokokemuksen kiljumalla melkeinpä koko kierroksen hänessä roikkuen. Kun pääsin vihdoin ulos hotellista luulin Thomasin ottavan olkapäästäni kiinni ja käännyin avautumaan kuinka kamala kokemus oli, kunnes huomasin tarttujan olevankin viimeisen huoneen mies, eikä Thomas. Sydämeni melkein pysähtyi säikähdyksestä ja juoksin kiljuen pois.





Löysin myös pienen videonpätkän
                                   
Sitten mukavempiin ajanvietevinkkeihin. Thomasilla oli synttärit lokakuun lopussa ja järkkäsin hänelle pienimuotoiset pirskeet. Huijasin miehen julmasti muka kirpputorille Amageriin, kun oikeasti menimmekin ampumaradalle. Saimme oppaan viidelle hengelle ja 25 patruunaa per naama. Kokeilusta jäi sellainen olo, että olisi kiva ammuskella enemmänkin. Ehkä ensikeväänä taas. 


                                   
Koska viidelle oli huono järjestää ohjattua olut tastingiä, järjestimme vastaavan Thomasin ystävän kotona. Tarjolla perinteisiä tanskalaisia minismörrebrødjä tottakai <3





tiistai 15. lokakuuta 2013

Cocktaileja ja Mocktaileja

Ruby kiipesi tänä vuonna 25 pykälää ylöspäin sijalle 22 kansainvälisen Cocktail industryn Drinks Internationalin listalla - maailman parhaat baarit. Rubysta voit lukea aikaisemmista kirjoituksista, mutta nyt kävimme tarkastamassa Vestebrogadella sijaitsevan Lidkoebin joka on Rubyn pikkusisko samoilta omistajilta. Lidkoeb löytyy yhtä salamyhkäisesti kin Ruby, Føtexin vierestä löytyvän sisäpihan asuintaloksi "naamioidun" rakennuksen puuoven takaa. Ovessa lukee kuin sukunimi-ikään koreilematon Lidkoeb. Sisäpihalta löytyy tunnelmallisia kynttilöitä ja valoja pöytäryhmineen ja uskonkin löytäväni takuuvarmasti itseni ensikesänä tuolta pöydän vierestä. Olimme liikkeellä hyvissä ajoin klo 21 ja alakerta näytti olevan jo hyvin vallattuna. Tässä kohtaa emme vielä tienneet että yläkerrasta löytyi samanmoinen tila baaritiskeineen. Saimme kuitenkin kivat istumapaikat ja baarimikko tuli kysymään ja suosittelemaan cocktaileja suoriltaan englanniksi kumiessu päällään. Old school olohuonetyyppisessä cocktailbaarissa soi miellyttävä rauhallinen musiikki ja henkilökunta piti huolen asiakkaistaan. Ollakseen kaupungin fiineihin baareihin kategorioitu ravitsemusliike, hintapolitiikka ei ollut liian pröystäilevä. Cocktailin sai yleisesti 100 kruunulla ja mahdollisuus suurempiin jaettaviin annoksiin löytyi myös listalta tottakai.

Alakerran baaritiski. Kuva lainattu täältä
Sisäpiha. Kuva lainattu täältä
Ja se ovi josta mainitsin löytyy alkuperäisenä täältä
Olen saattanut joskus ohimennen mainita bar7:sta. Lemppari cocktail baarini on laajentanut toimintaa aamiaisiin. Päätimme testata paikan brunssia pari viikkoa sitten - toimi yksinkertaisuudessaan. Erikoisuutena Cafe7:n listalta löytyy Mocktailit, eli alkoholittomat cocktailit, joita iltaisin saa tilattua alkoholin kera. Luit oikein. Aamiaisravintolalla ei ole anniskeluoikeuksia aamuisin. Selvä miinus. Mutta nuo juomat olivat silti yhtä hyviä kuin öisinkin. Itse brunssiin kuului sämpylä, voita, juustoa ja marmeladia, tee/kahvi, hedelmäsalaatti ja jogurtti myslillä rusinoilla ja manteleilla. Ei siinä ihminen aamuisin muuta kaipaa.



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Mønin kalliojyrkänteet, Arken, Crêperie La Petanque ja Bio Mio brunssi.

Perjantaina käytiin kokeilemassa vihdoin ja viimein "lettumestaa" nimeltä Crêperie La Petanque. Paikkaa on kehuttu ja pitää myöntää että aitoa touhua oli. Ranskan pulinaa kuului keittiöstä ja ilmapiiri oli tosi kodikas.  Että jos haluaa Köpiksen reissulla pyrähtää pikaisesti Ranskaan, kipaskaapa täällä.




Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä telttailemaan ja pyöräilemään viikonlopuksi Bornholmiin. Suunnitelma kuitenkin muuttui kun Thomas tuli viikolla kipeäksi. Retki peruttiin, mutta onneksi mies oli sen verran voimissaan että päästiin lauantaina kuitenkin lyhyemmälle retkelle: modernin taiteen museo Arkenin kautta Mønin kalliojyrkänteille. Arkeniin halusin ehdottomasti juuri avautuneen Frida Kahlon näyttelyn takia. Frida oli aikansa vaikuttavin nainen ja olen nähnyt monta dokumenttia edesmenneestä rouvasta. Itse näyttely oli hiukan pettymys. Esillä oli vain muutama Kahlon itsensä maalaama teos ja enemmän valokuvia Fridasta ja maalauksia hänen miehensä Diegon siveltimestä. Kaikki vaikuttavimmat teokset puuttuivat esillä olleesta kokoelmasta.



Saavuimme Møniin hyvissä ajoin ja nautiskelimme ulkona auringonpaisteessa itsetehdyt eväät. Ylhäällä jyrkänteillä kulkee näköalareitti upeisiin maisemiin ja alas rannalle pääsee maisemia katselemaan portaita pitkin. Pari rappusta tosin pitää tepastella perspektiiviä saadakseen.






Rannalta voi löytää liitua (kalkkikiveä), meripihkaa ja soivia kiviä joiden sisällä on pienempi kivi pitämässä meteliä.
Mønin kylässä oli menossa sillimarkkinat.
Sunnuntaiaamulla testattiin Bio Mion brunssi. Itse brunssi oli 109 kr ja mehu (0,7 l) siihen 69 kr. Smoothie olis ollut 45 kr per lasi. Brunssiin kuului etikkainen salaatti, pari slaissia leipää, marinoitua kanaa, munakas ja hedelmäsalaatti. Munakas oli tosi tosi hyvä. Muusta ei sit voikaan sanoa samaa. Varmasti joku pitää kanan marinadista (soijaa), mutta itse en niin välittänyt. Salaatti oli myös liian suolaista ja etikkaista mun makuun. Miten voi olla, että jopa leipä oli liian suolaista, eikä tarjolla ollut voita ilman että kävin sitä sisältä erikseen pyytämässä. Hedelmäsalaatti oli raikas. Eli söin munakkaan, yhden leivän ja hedelmäsalaatin enkä voi suositella brunssia kyllä kovinkaan lämpimästi. Aikalailla pettymys.


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tapas juhlat, sillanalusbileet ja kesäilta Islands Bryggellä

Barcelonan reissulta meille tarttui mukaan tapas-reseptikirja ja ajatuksena oli myöhemmin kesällä järjestää ystäville tapas-iltamat, jotta hekin pääsisivät osallisiksi espanjahuumaa. Tapakset valmistuivat jotakuinkin 3 tunnissa. Pääsin töistä kolmelta ja vieraat saapuivat kuudelta. Edellisenä iltana valmistin lihapullat ja kananmunien täytteet + keittelin maidon toffeeksi Banoffeeta varten. Lautasilta löytyi siis illan aikana espanjalaista omelettia pinaatilla, juustolla, perunoilla ja sipuleilla; lohivartaita oliiveilla, marjoilla, juustolla ja viinirypäleillä höystettynä; lihapullia fetalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettuna; alioliperunoista, guakamolesta ja jättikatkaravuista kasattuja tapasleipäsiä; miniburgereita tomaattihillolla, bb-kastikkeella ja pestolla; suolakurkku/kapris/majoneesi täytteisiä kananmunia sekä salaattia ja juustoa.



  

 Tapaksien ja jälkiruuan välissä korkattiin Mölkky. 

  

Banoffee: Dominoja ja digestive-keksejä voin kanssa pohjana, kondensoidusta maidosta keitettyä toffeeta, jonka päällä banaanin viipaleita ja päässä kermavaahtoa. Ai kuulostaa makealta? Niin se oli, mutta kehottaisin silti kokeilemaan. Koko kakku katosi alta aika yksikön.




Kööpenhamina on maailman ihanin kaupunki, koska joka viikonloppu on jotain touhua järjestettynä. Tällä kertaa sillanalusbileissä soiteltiin reggae / dub step yhdistelmiä. Aikamoiset äänentoistot. Ensi viikonloppuna keskustassa on ihan puhtaat reggae festivaalit. Harmillisesti tänne on kyllä luvattu sadetta, mutta saapi nähdä käykö toteen.


Ei viihdytty dub step bileissä, mutta siirryttiin lähellä sijaitsevaan taxa ravintolaan. Oli muuten hyvä kana/coleslaw annos ja kotitekoiset minttulimonaadit!



Ja pannacotta :P
 Kotimatka kulki H.C. Andersenin haudan poikki. Olen tainnut jo aijemmin mainitakin puistosta, mutta kuvaa ei ole ennen näkynyt. Tässä se nyt on:

Sunnuntaina kelit senkun parani paranemistaan. Aloitimme ulkoilu picnicillä ja jatkoimme Amager Strandille. Olen muuten käynyt beachilla viimeks toissa kesänä. Että oli jo aikakin Tanskan kesän alkaa muistuttaa kesää! Uimaan ei silti pystynyt mennä, pelkuri kun olen.



Ja vielä illan päätteeksi Islands Bryggelle, jossa joka toinen porukka grillaili lihojaan ja joka ikinen nautti ilta auringosta. Tosi kiva paikka keskustan vieressä uintitouhuihin ja auringossa kylpemiseen.