maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tapas juhlat, sillanalusbileet ja kesäilta Islands Bryggellä

Barcelonan reissulta meille tarttui mukaan tapas-reseptikirja ja ajatuksena oli myöhemmin kesällä järjestää ystäville tapas-iltamat, jotta hekin pääsisivät osallisiksi espanjahuumaa. Tapakset valmistuivat jotakuinkin 3 tunnissa. Pääsin töistä kolmelta ja vieraat saapuivat kuudelta. Edellisenä iltana valmistin lihapullat ja kananmunien täytteet + keittelin maidon toffeeksi Banoffeeta varten. Lautasilta löytyi siis illan aikana espanjalaista omelettia pinaatilla, juustolla, perunoilla ja sipuleilla; lohivartaita oliiveilla, marjoilla, juustolla ja viinirypäleillä höystettynä; lihapullia fetalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettuna; alioliperunoista, guakamolesta ja jättikatkaravuista kasattuja tapasleipäsiä; miniburgereita tomaattihillolla, bb-kastikkeella ja pestolla; suolakurkku/kapris/majoneesi täytteisiä kananmunia sekä salaattia ja juustoa.



  

 Tapaksien ja jälkiruuan välissä korkattiin Mölkky. 

  

Banoffee: Dominoja ja digestive-keksejä voin kanssa pohjana, kondensoidusta maidosta keitettyä toffeeta, jonka päällä banaanin viipaleita ja päässä kermavaahtoa. Ai kuulostaa makealta? Niin se oli, mutta kehottaisin silti kokeilemaan. Koko kakku katosi alta aika yksikön.




Kööpenhamina on maailman ihanin kaupunki, koska joka viikonloppu on jotain touhua järjestettynä. Tällä kertaa sillanalusbileissä soiteltiin reggae / dub step yhdistelmiä. Aikamoiset äänentoistot. Ensi viikonloppuna keskustassa on ihan puhtaat reggae festivaalit. Harmillisesti tänne on kyllä luvattu sadetta, mutta saapi nähdä käykö toteen.


Ei viihdytty dub step bileissä, mutta siirryttiin lähellä sijaitsevaan taxa ravintolaan. Oli muuten hyvä kana/coleslaw annos ja kotitekoiset minttulimonaadit!



Ja pannacotta :P
 Kotimatka kulki H.C. Andersenin haudan poikki. Olen tainnut jo aijemmin mainitakin puistosta, mutta kuvaa ei ole ennen näkynyt. Tässä se nyt on:

Sunnuntaina kelit senkun parani paranemistaan. Aloitimme ulkoilu picnicillä ja jatkoimme Amager Strandille. Olen muuten käynyt beachilla viimeks toissa kesänä. Että oli jo aikakin Tanskan kesän alkaa muistuttaa kesää! Uimaan ei silti pystynyt mennä, pelkuri kun olen.



Ja vielä illan päätteeksi Islands Bryggelle, jossa joka toinen porukka grillaili lihojaan ja joka ikinen nautti ilta auringosta. Tosi kiva paikka keskustan vieressä uintitouhuihin ja auringossa kylpemiseen.