keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Airbus A350 Experience ja Suomalainen Finnair

Ihmissuhteissa yleisesti palautteen pitäisi toimia suhteessa 5 hyvää ja 1 negatiivinen. /lähde
En ehkä saavuta ihan tuota suhdetta tässä postauksessa mutta aloitan kuitenkin positiivisella, jotta en olisi niin ämmä :)

 


Lensin viime viikonloppuna Finnairin Airbus A350:lla!! Wautsi mikä lentokone. Ihan uutta teknologiaa. Ihmettelin paikkaa varatessa, että miksi Köpikseen menevässä koneessa on 9 paikkaa yhdellä rivillä? Kyseessä oli siis upouusi Finnairin sijoitus, jossa on käytetty ihan uutta teknologiaa ja ekologisuuskin pääsee esille tässä jätissä. Lentoemännät ohjasivat oikealle käytävälle koneeseen astuessa, kahvin, teen ja mehun lisäksi firma biffasi mustikkapullat asiakkailleen ja vielä laskeuduttaessa suklaakonvehdit. Jokaisella oli oma kosketusnäytöllinen medialaite ja katossa loimusi valoshowna revontulet. Ainut puute oli tavarahyllyjen luukkujen itselleen aukeaminen nousussa ja laskussa. Takana oleva mies huusi minulle laskussa että varo päätäs, enkä ymmärtänyt että varoitus koski minua. Kyseisen luukun alla istunut asiakas onneksi sulki luukun ennen kuin sieltä pääsi luiskahtamaan mitään kenenkään päähän. Muuten kokemus oli ainutlaatuinen ja huomasi että henkilökuntakin oli ylpeitä uudesta työpaikastaan. 
 
  

Toinen positiivinen on Helsinki-Vantaan Book Swapping alue passintarkastusta vaativia portteja ennen. Erittäin hyvä keksintö ja visuaalisesti todella cool. Kentän ravintoloista en niin viitsi tässä alkaa sepustamaan. Kenttäravintoloiden laatu tuskin on hyvä kovin monella muullakaan kentällä, aina niihin saa pettyä. Mutta luulisi, että niillä hinnoilla voisi muutamaankin turistiin tehdä lähtemättömän vaikutuksen aidolla suomalaisella ruualla, kuten hilvipullilla ja perunamuusilla. Aitoa, tuoretta ja paikallista. Ilmanen business idea :)

 

Ja sitten se ei niin kiva osio: kyllä aiheutti Finnair taas tälle naiselle motkotettavan aihetta. Olin varannut liput CPH-Turku jo ajat sitten ja luulen että tuolloin tarjolla ei ollut muitakaan vaihtoehtoja niin ajattelin että mennään sitten näillä. Lippuja tulostaessani pari päivää aiemmin huomasin kuitenkin vaihtoajan Helsingissä olevan menosuuntaan 5 tuntia. Siinä ajassahan ehtisi ajella Turkuun ja vielä takaisinkin millä tahansa moottorivehkeellä. Aloin kartottaa järkevämpiä vaihtiksia ja ensimmäisenä tsekkasin aikaisemman Helsinki-Turku lennon. Sellainen löytyi 20 min Helsinkiin laskeutumisen jälkeen. Soitin asiakaspalveluun ja kysyin mahdollisuutta aikaistaa jatkolentoa ja että mitä se maksaisi. Liputyyppini ei kuulemma mahdollistanut lipun vaihtoa. Tokaisin, että ehkä otan sitten junan Turkuun enkä vain käytä tuota jatkolentoa. Asiakaspalvelija vastasi, että siinä tapauksessa menetän Sunnuntaisen paluulippuni kokonaisuudessaan. Jatkotiedustelin kun alkuun olin kerran ehtinyt, että entä jos selvitän itseni lennolle mutten vain ilmaannu koneeseen? Sekään ei onnistunut koska henkilöt kuulemma tarkistetaan portilla ja paluulippu peruutetaan koneeseen astuneiden perusteella. Minulla ei siis toisin sanoen jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hengailla 5 tuntia Helsinki-Vantaan viihdyttävällä kentällä. Kamala Satakunnan Liikenteen bussi menee Helsingistä Raumalle 4h 15 minuutissa. Olisin ollut jo Raumalla siinä ajassa!! Selitykseksi Finnairin asiakaspalvelusta tälle asiakkaita hauskuuttavalle säännölle oli seuraava:

Thank you for your inquiry.

It is to reduce misuse of tickets: our pricing is based on to roundtrips.  
...vastaus jatkui lippusääntötekstin lainauksella...

Muistin samantien kokeneeni saman kerran kun tarvitsin lipun Kuopio-Helsinki välille. Yhdensuuntainen lippu maksoi 800€ ja molempiin suuntiin 100€. Otin siis molempiin suuntiin tottakai, lensin Helsingistä Kuopioon ja odottelin siellä toisia, jotka ajoivat Helsingistä autoilla perästä. Mikäs siinä. Mutta en ymmärrä edelleenkään Finnairin logiikkaa. Jollei lippua todella haluaisi käyttää molempiin suuntiin niin silloinhan sen voisi ostaa niin että se tarvittu reittilento on se ensimmäinen jolloin tarpeettoman paluulennon voi huoletta jättää käyttämättä. En ymmärrä miksi asiakkaan käyttökokemuksia rajoitetaan näin. Jos olen maksanut huomattavasti kalliimman hinnan sisällyttämällä jatkolennon lippuostoksiini, eikö ole oma asiani käytänkö jo maksamaani tuotetta? Finnair sai jo rahansa ja lennon kustannukset on katettu. Säästävätpähän polttoainetta kun minä en istu siellä rojuineni. Johtopäätökseni on että sääntö on vain vittuiluksi keksitty. Korjatkaa toki jos keksitte paremman puolustuspuheen Finnairille. 
 
Myös huippu idea sisällyttää mediaan pätkiä SLUSHista.
Toiseksi asiakaspalvelun laatu pisti negakäyrän kohoamaan myös roimasti. Ensimmäisessä puhelussa vaikka pyysin hintaa, minulle sitä ei tarjottu. Vastaus oli vain "ei sitä saa". Asiakas tiedusteli hintaa oli se sitten vaikka kokonaan uudet liput = 10 000 €. Kaikille lennoille oli vielä paikkoja jäljellä. Mitä jos olisin ollut miljonääri jota ei kiinnosta pikkusummat?

Jouduin ostamaan paluumatkalle ruumaan menevän extra laukun ja lähetin ensin facebook viestin Finnairille jossa luvattiin palata parin tunnin sisällä. Koska vastausta ei kuulunut soitin taas asiakaspalveluun. En tiedä oliko syynä kielimuuri, mutta en tuntenut saavani kysymykseeni vastausta. Kysyin meneekö 150 cm suorakartion mallinen paketti ruumaan tavallisena matkatavarana. Asiakaspalvelija sanoi sen menevän. Kysyin pitäisikö siihen lisätä jotain Fragile tarroja koska kyseessä oli pahvilaatikko eikä matkalaukku. Vastaus oli että paketin voi laittaa ruumaan. ??
Sain myöhemmin vastauksen Finnairin facebookissa:

Kysymys: Moikka! Olisi sellaista kysyttävää, että meneekö kevyt pakettiin pakattu naulakko 1,5m x 20cm x 20cm ruumaan menevänä matkatavarana?
Vastaus: Kyllä, voit kuljettaa sen ruumaan menevänä matkatavarana. Huomioithan, että kenttä voi veloittaa sinulta suuren matkatavaran maksun, koska mitat ylittää standardikoon 158cm. Lisätietoja löydät seuraavasta linkistä: https://www.finnair.com/fi/fi/information-services/baggage/Excess-baggage-fees

1,5 m > 158 cm - Finnair saa olla ylpeä asiakaspalvelunsa tasosta.


BTW Langaton internet onnistuu vihdoin myös Finnairilla! En tosin kokeillut toimiiko oikeasti ja kuinka hyvin.