tiistai 1. elokuuta 2017

Burgereita burgereita

Ystäväni vinkkasi tästä suomen Mondossakin mainitusta burgerbaarista ja pienen selvityksen jälkeen löysin tosiaan artikkelin jossa Bloombergin yli-ruokakriitikko Richard Vines pisteytti kyseisen autogrillin tanskan parhaimmaksi burgerimestaksi. Pitihän sitä kokeilla. Ensimmäisellä yrittämällä ei tosin natsannut. Olimme liikkeellä lauantai illalla ja ajettuamme bensikselle, huomasimme että tämä mitäänsanomattoman näköinen kiska oli tosiaan löydetty myös paikallisten keskuudessa. Jonoa oli vähän liikaa noin pienelle ravitsemusliikkeelle. Villi veikkaus oli että oltaisiin saatu odottaa burgereita ainakin tunnin verran. 


Silläkertaa ajoimme Christianshavnin Grillenille. Christianshavn teki minuun kyllä lähtemättömän vaikutuksen, mutta pistimme Gasoline Grillin kuitenkin korvan taakse, jos joskus sattuisimme kulkemaan ohi niin ettei jouduttaisi jonottamaan. Se päivä sattui kohdalle ehkä puolentoista kuukauden kuluttua ensiyrityksestä. Olimme liikkeellä keskellä arkipäivää ja jonoa ei ollut juuri lainkaan. Tosin meidän jälkeemme sellainenkin kioskin eteen saatiin muodostettua nopeasti. Näyttäisi siis vahvasti siltä että hiljaista päivää ei tuo bensiksen grilli juuri näe. Palvelu oli todella hyvää, kuten olettaa saattoi. Pyysin pihvini well done:ksi ja sain mitä tilasin. Burgerit oli todella todella hyviä ja meheviä, mutta pakko sanoa että näin nonexperttinä en huomannut suurta eroa Christianshavnin Grilleniin (toinen löytyy Nørrebrosta). Thomas sanoi että eroa on. Kannattaa siis ehkä kokeilla jos burgerit on lähellä sydäntä.