perjantai 23. kesäkuuta 2017

Ravintolasuositukset jatkuu - "Koukussa street food kalaan"

Street food on ollut kova sana jo muutaman vuoden ja varsinkin näin kesällä - mikä voisi olla parempaa kuin Papirøenin Copenhagen Street Food tai Kødbyenin Mad&Marked. Westmarket on Street food keskittymistä se uusin, mutten ole päässyt itse vielä kokeilemaan kun aurinkoiset ilmat ovat vetäneet minut aina näihin ulkoilmaversioihin. Nyt uutena ilmiönä on Street food tähtien fyysistyminen street food ravintoloiksi. Näin kävi esimerkiksi mun lempparille - Hookedille. Ehdin maistella Hooked-kojun kalaherkkuja muutamaan otteeseen Mad&Markedissa, kunnes viime kerralla koju ei ollut enää tavalliseen tapaansa kulmapaikallaan. Kiitos instagrammin sain vihiä että koukkupojat oli perustanu Nørrebrogadelle street food ravintolan. Asiasta innostuneena, kävin tarkistamassa raaka-aineiden laadun viime viikonloppuna kahdesti. Kyllä, karkasi käsistä. Viime postauksessa kirjoitin miten Mikkeler avaa myös street foor ravintolan Nørrebrogadelle. Olen enemmän kuin mielissäni tästä ilmöstä! Nørrebrogade on ollut sellanen kebabkatu noin niinkuin yleensä ja onkin mahtavaa että tälläiset street food mestat tulee valtaamaan kebabistanien pieniä tiloja. Vähän vaihtelua tarjontaan. Tooosin, nyt kun käveltiin järviltä tuonne Hookediin perjantaina niin näytti kyllä siltä että koko katu on muuttunut aika potentiaaliseksi. Siellä oli vaikka mitä ihania ravintoloita joita pitäisi käydä kokeilemassa.

Nørrebrogade
Goodies


Gin&Tonicia ja Aperolspritzia hanasta pahvimukiin - toimii



keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Aamiaista krapulaisille sieluille

Mikkeler on kyllä vähän sellanen että se oli loistava kun se aloitti, mutta nykyään on oluen ystävälle monen monta muutakin pikkubaaria, jossa maistelee mielellään pienpanimoiden erikoisuuksia, että se on vähän jäänyt. Ehkä juuri tämän aistineena Mikkeler on kehitellyt konseptiaan vähän eteenpäin oluiden ympärillä. Heillä on toki edelleen kaksi oluisiin keskittyvää tilaa, mutta niiden lisäksi keskustaan on ponnahtanut myös 3 toisistaan poikkeavaa Mikkeler ravintolaa. Ja juuri korvanappiini saamani tiedon mukaan neljäs aukeaa nyt 30. päivä.

Aivan päällikkö paikka, jonne ohjaan aina kaikki Smörrebrödien ystävät on Øl&Brød. Heidän leipäsissään on kyllä kaikki kohdallaan! Ja kokonaisuuden kruunaa tottakai Mikkeler- oluet jotka on valittu mätsäämään annosten kanssa. JA koska smörrebröd - on ravintolalla myös kaupungin suurin valikoima kotitekoisia snapseja. 


Toinen heidän konsepteistaan on äijäravintola Warpigs, jossa tarjoillaan lihaa ja olutta. Ravintola sijaitsee parhaalla paikalla Ködbyenissä ja niinpä heidän valtava terassinsa onkin kesäisin aina täynnä. Hyvä konsepti - tosin en edelleenkään ole itse kokeillut. Thomas tykkää tottakai.


Sitten on tämä uusin tulokas. Istedgadenilta kun kävellään Viktroagadea pitkin Vesterbrogadelle, ensimmäisenä vastaan tulee tuo vanha tuttu Mikkeler bar, sitten heti naapurissa on Øl&Brød ja taas naapurissa uusin: Hyggestund eli "hyggehetki". Siinä voi viettää kadun pätkällä vaikka koko päivän hyvissä merkeissä :)


Hyggestund tarjoilee ammupalaa/brunssia/lounasta. Heidän mottonsa on että heiltä saa aamiaista koko päivän. Käytiin heti kokeilemassa avajaisviikonloppuna aamiaista, koska olen suuri aamiaisten rakastaja. Lista ei ole kovin pitkä, mutta sieltä saa varmasti itselleen sopivan annoksen. Kahvi on reilua suodatinkahvia eikä mitään baristahienostelua. Heidän aamuoluensa valutetaan myös lasiin kahvipannuhanasta. Ruoka on sitä itteään. Ei tarvi miettiä mitä söis lounaaksi kun noilla eväillä jaksaa illalliseen asti. Valitsin listalta leivän kahdella munalla ja Thomas otti övereimmän eli vohvelin nakeilla ja munilla. En ollut käynyt katsastamassa annoksista kuvia etukäteen, joten yllätyin kuin sain hampparilta näyttävän annoksen eteeni. Olihan se nyt ihan älyttömän hyvää! Sämpylä, valkosipulimajoneesia, munakasta ja sulaa juustoa - yksinkertaisuudessaan toimiva ja maut kohdillaan. Thomasin vohvelien päällä oli voita ja siirappia jottei annos vaan jää vajaaksi kaloreista. Maistui kyllä. 



Uusin Mikkeler avaa ovensa siis 30. päivä Nørrebrogadelle. Kyseessä on mexikolainen street food ravintola La Neta. Tanskan poikia on tullut auttamaan tämän konseptin pystyttämisessä Ricardo Medrano Treviño (kuulostaa paikalliselta meksikaanolta) jolla on jo ennestään kaksi samannimistä meksikolaiseen erikoistunutta katuruokaravintolaa Tukholmassa. Suunnitelmani on ottaa mitä pikimiten meksikolaiseen erikoistunut ystäväni käsipuoleen ja käydä testaamassa myös tämä ravintola kunhan he ovat saaneet ovensa auki.

La Netan avajaisbileet on siis perjantaina 30. kesäkuuta klo 14 lähtien jossa tarjolla 200 ilmaista olutta ja ruokamaistiaisia.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Hamesatula herättää ihmetystä ja vihaa

Ei ole vielä käynyt minulla vierasta joka ei olisi ihmetellyt pyöräni satulan mallia. Näin ensimmäisen kerran kyseisen mallin Thomasin kaverilla ehkä viisi vuotta sitten. Hän on siis miespuolinen enkä ole ihan varma miksi hänellä on isovanhemmiltaan peritty jousitettu hamesatula, mutta voihan olla ettei satula alunperin olekaan suunniteltu hameihmisille. Jokatapauksessa minusta satula oli nerokas keksintö. On nimittäin todella hankalaa polkea pyörällä kynähameessa tai missä tahansa ei löysässä mekossa tai hameessa. Ensinnäkin polkeminen voi olla jopa mahdotonta kun kangas ei anna periksi ja siinä sitä sitten ajellaan hame lantiolle rullautuneena. Tai sitten vaihtoehtoisesti kangas juuri antaa periksi ja perillä huomaat tai olet huomaamatta takapuolessasi trendikkään satulan mentävän painaumaonkalon kankaassa. Jopa farkut kuluu haaruksista kun niillä tarpeeksi polkee tavallisella satulalla. Niinpä pyysin Thomasia välittömästi tiedustelemaan mistä tuollaisia hamesatuloita saa. Tämän kaverin versio oli tosiaan isovanhemmilta peritty nahkainen jousisatula, mutta pienellä haeskelulla uudenaikainen hamesatula vihdoin löytyi markkinoilta. Selle Royalin Rok ei ilmeisesti löydy kaikkien kauppojen valikoimista, mutta onneksi heidän omasta verkkokaupastaan löytyy ja samalla on mahdollista nauttia heidän loistavasta asiakaspalvelustaan johon pääsin sattumalta tutustumaan ihan tässä lähiaikoina. 




Satula on siis herättänyt huomiota niin ystävissä kuin vieraissakin. Kerrankin kampaajan tuolissa istuskellessani katselin ikkunan takaa miten eräskin perhe tarkisteli satulaani ihan lähemmin koskettelmalla ja ottamalla siitä jopa kuvia. Nähtävyyssatula! Hankin siis ensimmäisen hamesatulani jo 5 vuotta sitten ja paluuta tavalliseen ei kyllä enää ole. Vuosi sitten ensimmäinen satulani näytti sen verran kuluneelta että piti alkaa harkita uuden ostamista. Satulan pohjalauta oli halki joten toinen puoli satulaa roikkui holtittomasti ja pyllyn kannikas sen mukana siinä istuttaessa. Sitten alkoi sisälmysgeelit irrota laudan mukana ja pursuta ulos rikkoutuneen päälysteen alta. Ostinkin uuden satulan siis vihdoin viime syksynä, mutta mitäs kummaa - nyt keväällä geelit alkoi taas valua paikaltaan. Päällyskangas (muovia se tosin taitaa olla) oli auennut alakulmasta ja sieltä ne alkoi ruikkia pikkuhiljaa geelinpalasina matkanvarrelle kun viiletin menemään. Lopulta tuosta reijästä survoutui ulos kokonainen kannikas ja oli pakko ottaa vihdoin yhteyttä satulan valmistajaan. Eihän voi olla mahdollista että ensimmäistä satulaa käytin iloisesti 4 vuotta ja nyt yhtäkkiä satula kului käyttökelvottomaksi puolessa vuodessa. Selle Royalilla oli nettisivuillaan yhteydenottolomake, joihin en yleisesti luota ollenkaan, mutta täytin nyt kuitenkin kun parempaakaan yhteydenottoosoitetta eivät antaneet. Ja mitä ihmettä. He vastasivat viidessä minuutissa sähköpostiini. Kysyivät kuvaa satulasta. Lähetin samoin tein kuvan pursuavasta geelistä. Seuraavassa viestissä (kuin chatissä olisi keskustelua käynyt, niin nopeasti tuli vastaukset) he pyysivät jo osoitettani. Uusi satula saapui kotiin kannettuna parin päivän päästä. Uskomatonta palvelua! Olin super iloinen että jaksoin näihdä vaivaa ja tehdä reklamaation enkä vain käynyt ostamassa itse uutta satulaa. Satulan mukana tuli suositus sen suojaamisesta pakkaselta ja sateelta, mutta ajattelin työntää hanketta vähän myöhäsempään koska tiesin sen olevan monimutkaisempi projekti kun normi satulasuojan etsintä. 

 

Tästä pari kuukautta ja kappas, joku halusi antaa aihetta suojan hankintaan. Jätin pyörän huolimattomasti viikonlopuksi metroasemalle ja kappas maanantaina kun olin sitä hakemassa niin näin jotain silmiä särkevää. Joku oli hakannut satulaa jollain terävällä ja päällikangas oli pilalla. Geelit tietty suojaamattomana odottivat vaan sateita ja pakkasia jotta pääsisivät tursuamaan reijistä mahdollisimman nopeaan ulos. Aloin melkein itkeä. Miksi jonkun piti tuhota mun uusi satula! Miten joku ajatteli että hänellä oli oikeus tehdä niin. Oi vitsi jos olisin ollut paikalla kun tämä vandalismi tapahtui! En olisi kyllä pystynyt hillitsemään itseäni!

 

Nyt en pysty katsomaan satulaa ilman että sydämeen sattuu joka kerta. Harmitus on suuri niin pienestä asiasta. No mutta. Siitä se ajatus sitten lähti. Eihän niitä suojia noihin hamesatuloihin tosiaan kävele kadulla vastaan joten päätin tehdä itse. Googlettelin vähän ohjeistusta ja katsoin pari DIY youtubevideota normi satulasuojuksiin. Tämänhän nyt periaatteessa pitäisi olla helpompi keissi kun ei ole sitä etu-ulokettakaan. Kävin hakemassa Notredamesta (huom, mailman ihanin sisustuskauppa) vähän vahaliinakangasta ja ei muuta kuin tuumasta toimeen. Ensimmäinen kokeilu oli youtubenaista kopioiden kuumaliimalla. EI TODELLAKAAN TOIMI! Seuraavaksi kokeilin taitoksiin pikaliimaa - ensimmäinen versio onnistui mutta suojasta tuli liian pieni enkä saanut venytettyä sitä satulan reunojen yli. Isommassa versiossa liima levisi ja kuivui väärin niin että jouduin repäisemään saumaa auki ja kuvio meni pilalle. Niinpä viimeinen ja lopullinen versio syntyi kokonaan ompelemalla ja tiivistämällä taitokset jälkikäteen ulkopuolelta pikaliimalla. Säilytän kuitenkin tuon liimarepeämäversion varmuudeksi jos joku haluaakin olla taas ilkeä ja tekee jotain pahaa satulalle tai oikeammin suojalle.