maanantai 18. huhtikuuta 2011

Yli 2 viikon tapahtumat koottuna yhteen

Käytiin äänestämässä:

Ei ollutkaan ihan niin helppo juttu. Ensinnäkään mulle ei ollu tullu kotiin äänestyslippua. Se ei varsinaisesti ollut ongelma, koska sen sai myös paikanpäältä. Luulin kuuluvani pääkaupunkiseudun vaalipiiriin, koska olin asunut siellä viimeiset 7 vuotta. En kuulunut. Siirsin kirjat Raumalle ennen muuttoa, jotta posti jota ei käännettäisi ulkomaille ohjautuisi vanhemmilleni. Täytin lipukkeen Rauman tiedoilla ja menin äänestyssermien taakse. Eihän niitä nimiä ollut siellä seinällä. Tulin pois sermien takaa, kävin katsastamassa sopivan nimen äänestettäväksi ovien ulkopuolelta ja palasin takaisin äänestyspaikalle. Valkkasin nopeasti jonkun tutunkuuloisen nimen, koska enhän ollut katsonut oikean vaalipiirini ehdokkaita ollenkaan etukäteen. Tällä kertaa kalliin ääneni sai eräs pankkitäti. Puoluekkin meni ihan ohi. Kiire oli koska eihän me tietenkään oltu ainoina äänestäjinä liikenteessä ja kuumakin alko olla :)



7-10.4 rakkaat ystäväni saapuivat ilahduttamaan arkeani Tanskaan. Tyttöjen piti laskeutua 19.00 ja olin laittanut ruuan valmiiksi puoli kahdeksaksi. SAS:lla tai lentokentällä oli jotain pientä lakkoa kuitenkin meneillään ja tyttöjen matkatavarat oli jäädä kentälle. Raisa soitti jo osotetta jonne matkalaukut voisi toimittaa ja minä olin tyttöjä vastassa hammasharjat 7elevenistä ostettuna. Kaverukset saapuivat kuitenkin Christianshavnin metroasemalle puoli kymmeneltä matkatavaroineen päivineen. Itse kävin vielä perjantaina töissä ja tytöt kävivät tarkastamassa Strøgetin. Tuuli oli aivan uskomattoman kova. Tarkoituksena oli tsekata IMAX, mutta leffat olikin kaikki dubattu Tanskaksi vaikka teatterin sivuilla trailerit oli englanniksi. Englanninkielisen ääniraidan olisi saanut korviinsa kuullokkeiden kautta, mutta päätimme hypätä elokuvanumeron ohi ja siirryimme työkaverini suosittelemaan Indian Taj:hin. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja hinta taso keskiluokkaa. Sanoisin että hinta-laatusuhde oli hyvä. Annokset valmistettiin ilmeisesti aina asiakkaan pyynnöstä ennen tarjoilua koska tulisuuden sai valita kuvailemalla sanallisesti mitä halusi:)





Matka jatkui intialaisesta jälkiruuan jälkiruualle Strögetin Irish Rooveriin ja siitä Nyhavnin terasseille. Aikaisin nukkumaan ja aamulla leipomosta sämpylöitä, viinereitä ja tebirkeneitä:)



Aamiaisen jälkeen lähdettiin kävelemään keskustaan ja etsimään kivaa aurinkoista istuskelupaikkaa jostain puistosta. Sellainenkin olisi varmasti löytynyt, mutta eksyimme kuitenkin matkalla jäätelöille ja puiston lävistyksen kautta italialaiseen Pompei-ravintolaan. Tarjoilijat olivat italialaisia ja pizzojen kastike maistui aidolta italialaiselta. Pizzapohjissa ehkä olisi ollut toivomisen varaa. Mutta aurinko paistoi, lämmintä oli ja kylmä olut maistui hyvältä pizzan kanssa. Matka jatkui takaisin Christianshavniin, jossa vispattiin nopeasti kerma ja haettiin kaupasta mansikoita. Sirryimme Christianiaan nautiskelemaan suklaakakusta, mansikoista kermavaahdolla ja samppanjasta. Aurinko paistoi lämpimästi meren rannalla istuskellessa. Niinkuin aina luonnon helmassa jossain kohtaa tulee pakottava tarve kuitenkin päästä sisälle...ja vessaan. Maistelimme sisätiloissa vielä vähän viintä ja lähdimme tarkastamaan A Portan tunnelman. Hyvähän se oli taas kerran. Musiikki edelleen liian kovalla ja tulpat jossain muualla kuin korvissa. Neljän maissa tulimme metrolla takaisin kotiin ja taisipa tytöille tulla uni silmään samantien, sen verran rankka päivä oi takana. 




Sunnuntain ohjelmaan kuului opastettu kierros Christianiassa, jonka jälkeen tyttöjen jo melkeen pitikin lähteä lentokentälle. Tosin tyttöjen matka loppui lyhyeen ja teki käännöksen kun lento olikin peruttu. Yksi yö vielä Amagerissa ja aamu lennolla takaisin Suomeen ja töihin. Ei mennyt SASin lentojärjestelyt tällä kertaa ihan nappiin. Seuraavalla kerralla Norwegian testiin. Tuolla tavaramäärällä saattaa vaan tulla vähän ongelmia saada kaikki mahtumaan käsimatkatavaroihin.









Maanantai meni vielä selvytyessä viikonlopusta. Jäi yöunet vähän vähäisiksi nimittäin. Tiistaina vietin kotosalla kansainvälistä iltaa italialaisen pasta carbonaran kanssa. Carbonara oli aidon italialaisen valmistaa ja sitä nautiskelemassa oli lisäksi yksi tanskalainen ja ysi suomalainen lisää. Jälkiruuaksi suklaisen suklaisia suklaaleivoksia. Carbonaran kanssa tietysti italialaista punaviintä ja aamulla taas pirteänä töihin. Keskiviikkona käytiin Norrebrossa bodystepissä ja stepin jälkeen nautittiin Cafe Retron tomaattikeitosta. Oli muuten uskomattoman hyvää.



Torstaina töiden jälkeen lähdin Pariisiin. Kaikki meni ihan putkeen. Paitsi että Köpiksen kentällä netistä ostamani effelin liput olikin perjantaille eikä lauantaille kuten kuvittelin. Ja niinpä maksettiin 4 henkeä kahteen kertaan tornin huipulle. Moulin Rouge oli myös suositeltava. Ihan huippuhieno esitys. Show & Dinner varmasti myös hyvä valinta. Äidin synttärit vietettiin myöhemmässä näytöksessä, jossa oli vain samppanjatarjoilu. Käväisin ennen lähtöä myös Monteparnassen tornissa. Terassi oli remontissa, eikä sinne päässyt, eli vähän turhaan tuli sinnekkin mentyä. Tyhmää katsella likaisten ikkunoiden läpi näkymiä. Jos joku on sinne suunnalle menossa niin kannattaa käydä ennemmin viereisen rakennuksen kauppakeskus Lafayetten katolla, joka on ilmainen eikä ikkunoita ole näkymän edessä. Kauppakeskus ei ole sunnuntaisin auki, siksi minulta jäi sekin ensikertaan. Louvre oli myös ihan mahtava. 






Picnic Seinen rannalla














Samppanja Eiffelin huipulla



Moulin Rouge



Irish coffee


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti