lauantai 29. heinäkuuta 2017

Jokavuotinen miniloma Bornholmissa

Meillä on ollut tapana viettää viikonloppu Bornholmissa hääpäivän tienoilla ja niin me tehtiin tänäkin vuonna. Tosin vähän erilaisilla asetuksilla kuin ennen. Tälläkertaa ajoimme ensin kotoa omalla autolla Ystadiin ja ylitimme lautalla ilman autoa niin kuin ennenkin mutta tällä kertaa ilman pyöriä. Rønnestä vuokrasimme yksityisen auton GoMoren kautta ja leirintäalueen telttamajoituksen sijaan yövyimme AirBnB:stä löytyneessä majapaikassa, jossa ulkona käyskenteli possut, hevoset ja kanat. Koko reissu meinasi jäädä ensin tekemättä kun Thomas meinasi ettei näillä rajoituksilla ole mitään järkeä lähteä saareen. Minä kuitenkin intoilin Kadeaun 10-vuotis juhlavuosi tarjoiluja ja sain kuin sainkin miehen löytämään ratkaisun retken onnistumiseksi. Ja oli kyllä kaiken organisoinnin väärtti. On se vaan niin ihana saari. 

Lähdimme matkaan aikaisin perjantai aamulla ja saavuimme jo hyvissä ajoin Rønneen. Kävimme ihan ensin kiipeilemässä vanhassa linnakkeessa, Hammershusissa joka sijaitsee saaren ihan pohjoisimmassa kärjessä. Linnan raunioilta ajoimme lounaalle Nordlandetiin, jossa oli kyllä ihan mieletöntä ruokaa ja puitteet oli muutenkin kyllä kohdallaan. Ei ehkä Kadeaun voittanutta mutta samoilla leveleillä pyöritään.






Illemmalla käytiin vielä Rønnessä ruokakaupassa ja syötiin kansainvälisillä markkinoilla aivan ihania suklaalla kuorrutettuja mansikoita. AirBNBssämme oli iso keittiö ulkorakennuksessa, joten täytimme jääkaapin aamupalatarvikkeilla ja illallistarpeilla. Tosin perjantaina jätimme illallisen väliin ja teimme vain perinteisesti lettuja. Aikainen herätys rokottaa aina toisesta päästä päivää, joten mentiin nukkumaan jo hävyttömän aikaisin.


Perinteeksi muodostunut lettuiltama mansikoilla ja kermavaahdolla.

Majapaikkamme keittiöstä
Majapaikkamme etuovi.

Lauantai aamulla meitä vastassa pihalla oli kaksi isoa emakkoa. Nalle oli epäilevän innoissaan, mutta emakot näyttivät ettei tarvi tulla liian lähelle antamaan pusuja. Asiasta ei tarvinnut jäädä keskustelemaan emakkojen kanssa ja voimme jatkaa matkaa aamupalapöytään. Syötiin aamupala ja lähdettiin ajelemaan pikkuhiljaa kohti Kadeauta jossa meillä oli varattu pöytä perinteisesti ulkolounaalle. Kuinka ollakkaan aamun sateisuus vaihtui täydeksi auringoksi kun meillä oli lounasaika käsillä.

En ole koskaan ennen seissyt apilapellon pientareella. Oli muuten huumaava tuoksu.

Marmelaadiostoksia matkanvarrelta. NAM!






Onnistuneen lounaan jälkeen köröteltiin Svanekeen jossa keksimme valmistaa ystävillemme häälahjan Lakritsi Bülowin äidin lasipajassa. Lakritsi-Peterin äiti on siis lasitaiteilija, mutta hänellä on myös aivan ihana lasiworkshop jossa voi askarrella erilaisia kuvioita lasiesineisiin hiekkapuhaltamalla. Olemme askarralleet jo kerran aiemmin matkamuiston itsellemme, mutta silloinen taideteos särkyi myöhemmin muutossa ja nyt oli aika loihtia versio numero 2 kun kerran taas paikan päällä oltiin.






Kotimatkalla poikettiin vielä Dueodden hiekkarannalla jossa Nalle olisi voinut viihtyä vaikka koko yön. Hiekka on niin hienojakoista että siitä kuuluu hassu ääni siinä kävellessä. Nalle ihan vauhkoontui kun huomasi ilmiön ja luuli että tassujen alla asusteli kovaa vauhtia etenevä nirskuttaja eläin. Koska hoodeilla oltiin piti myös käydä katsastamassa Dueodden majakka, joka mitä ilmeisimmin on kova turistinähtävyys. Khyyl ei ol Rauman giigartornil kilpailijaks.




Nalle sai Kadeausta meidän kypsäksi haudutetun lampaan luuosion. Hänellä oli niin kiire kaluta luuta ettei huomannut lainkaan pöydän alla istuskelevaa kaniinia. Ennakko-odotukista poiketen kani ja koira säntäsivät juoksuun sillä sekunnilla kun kani yritti loikkia rauhallisesti Nallen ohi pihamaan poikki.
Sunnuntaina pakkasimme kamat autoon ja köröttelimme Godhjemiin ensin letuille ja sitten vielä kerran Svanekeen. Saimme viestin että eräs tanskalainen ystäväpariskuntamme oli mennyt salaa naimisiin perjantaina ja olihan heille tehtävä vielä samanmoinen lahja kun kerran Bornholmissa oltiin ja niin huippulahjaidea oli keksitty. Syötiin vielä lounas Svaneken satamassa Outdoor Restaurant Svaneredenissä ja sitten olikin jo aika sanoa moikka moi saarelle. Svanerediä voin muuten lämmöllä suositella. Oli kyllä ihanat grilliruuat auringonpaisteisella terassilla.





Lautta takaisin Ystadiin lähti viiden maissa ja kotona oltiin ruotsishoppailujen jälkeen iltamyöhään. Oli kyllä taas aivan onnistunut Bornholm reissu. Ensivuonna taas sitten erilaisilla asetuksilla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti