keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Rauma

Rauma. Paras kaupunki maailmassa!
Ainakin Raumalaisten mielestä.

Kuva napattu kuvakaappauksena googlen syöveristä
Ravintola Kapteeninhuone on Kalliokadulla hotel Kalliohovin yhteydessä. Tämä yhdessä Ravintola Kalatorin kanssa on mun lemppareita. Jossain kohtaa Raumalta oli vaikea löytää hyvää ravintolaruokaa kunnes meidänkin kylä pääsi mukaan tälle vuosituhannelle. Muistan niitä aikoja kun Mustan kissan kelari oli ainut illallispaikka jonne mentiin fiineilemään isoisän synttäreitä. Myöhemmin tajusin että Olivian kana ja Vuohenjuustosalaatti pilaantuneella vuohenjuustolla ovat toki perinteisiä, mutta parempaakin on olemassa. Jos siis etsit hyvää ruokaa ja palvelua nuo kaksi ennen mustaa kissaa on ehdottomia 
*heittää suolaa olan yli

Ravintola Goto sijaitsee torin laidalla ja on alkujaan lähtöisin ihan itse Master Chef -Teemun luomista annoksista. lmeisesti nykyäänkin tarjolla on edelleen laadukasta Suomalaista ruokaa. Niin monia hyviä vaihtiksia etten ole itse ehtinyt kokeilla uuden omistajan astuttua kehiin. Keskustan Italialaisesta kattauksesta vastaa Osteria da Filippo. Italialainen ravintola toimii kun omistaja on italaialainen! Paras raumalainen Pizzeria taas on Riviera, jonka pizzoja on Raumalla syöty aina. Ne maistuu Italialta!!

Kuva napattu kuvakaappauksena googlen syöveristä

Lounas paikkana uskallan suositella lämmöllä Wähä Talbota. Wähä Talbosta saa taatusti Raumalaista ruokaa ja jos hyvin käy pääset maistamaan Raumalaista erikoisuutta - Lapskoussia. Yksi aika yllättävä lounaskahvila on Keskuspuiston kahvila, josta saa hyviä salaatteja. Muuten paikka ei ole kyllä kovin viihtyisä. Nimikin on joku vähän liian eksoottinen Rauman keskuspuiston kahvilalle. 

Cafe Salin kanssa kahvilasuosituksiin pääsee Prassen ja Vanhan Rauman Kaffebar. Salin ollessa tyylikäs metropolikansan kohtaamispaikka, Kaffebar taas on ihanan idyllinen Rauma-Kaffela. Jos Raumalla on kesä kun olet siellä vierailulla, niin lupaathan käydä Kontion kahvilassa kokeilemassa vaniljamunkkeja. Kahvila paistaa kesäisin suosikkimunkkejaan ulkosalla ja tarjolla on aina tuoretta vehnästä. 

Jos päätät jäädä Raumalle yöksi ja mieleen juolahtaa lähteä etsimään yökerhoa, ei vaihtoehtoja ole tuhottomasti. Helppo valinta siis. Domino on juuri remontin alta paljastanut helmi jonne lähtisin kokeilemaan onneani ensiksi. Hovi siinä sitten järjestyksessään heti seuraavana riippuen onko esiintyjiä jommassa kummassa paikassa sille illalle. Myös Putka on vaihtoehto, jota itse en ole vielä kyllä sisäistänyt sellaiseksi. Jollei siis kumpikaan edellisistä tunnu omalta, kannattaa ehkä antaa mahdollisuus Putkalle.

Shoppailu Vanhassa Raumassa paranee vaan vuosi vuodelta. Ainahan se on kiva kulkea Vanhan Rauman katuja ja pysähtyä katselemaan ikkunoita ja pikkuputiikkeja. Parasta on liikkeet joiden tuotteita ei muualta saa kuten pienet uniikit käsityöläisliikkeet ja vaateliikkeet joissa myydään Suomalaista designia ja vaatekappaleita joita ei joka toisen vastaankulkijan päällä näe eikä edes verkkokaupoista löydä. En viitsi alkaa mainita kauppojen nimiä jottei mene mainostamiseksi. Sanon vaan että VANHA RAUMA - tulet yllättymään.

Kuva napattu kuvakaappauksena googlen syöveristä
Kylmäpihlajan majakka on kuulemma vierailun arvoinen paikka. Monet ovat kertoneet käyneensä majakassa ja meitsi itse ei ole koskaan käynyt. Noloa. Majakassa on ravintola/kahvila ja 13 huonetta majoitusta varten. Lautta majakalle lähtee Poroholman leirintäalueelta ja paikalle pääsee tietysti myös omalla veneellä. Kyl melkeen ens kesänä itekki pitää käydä kokeilemassa. Muita majoitusvaihtoehtojakin toki on jollei merille halua lähteä. Itse tiedustelisin ihan ensimmäisenä Rouva Manner -huoneistohotellin mahdollisuutta omalle viikonlopulle ja jollei se onnistu niin muut Rauman hotellit ovatkin sitten aika samaa kauraa - ei yltiöpäisiä kehuja.

Luulen että näillä pääsee jo hyvin liikkeelle. Ottakaa toki yhteyttä reissuemäntään eli allekirjoittaneeseen jos tuntuu että olisi tarvetta laajemmallekin ohjelmakattaukselle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti