keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Raskas viikonloppu

Perjantaina BASF järjesti työntekijöilleen kesäpäivän. Kesäpäivää vietettiin Hellerupin Experimentariumissa, mikä toimii samalla konseptilla Heurekan kanssa. Ohjelmassa oli ensin tanskaksi johtajan alkusanoja, sekä hauska kemiallinen show, missä cocakolaa ja erikoisvaahtoja räjähteli ympäriinsä ja liuokset vaihtoivat väriään:) Lounas oli ihan ookoo...sanoisin että oma kanttiini voittaa kyllä experimentariumin kulinaristiset kokemukset. Loppu aika vietettiin pienissä ryhmissä testaillen kaikkia hauskoja juttuja ja vempaimia.



Sain torstaina puhuttua Annan ympäri ottamaan pikaiset äkkilähdöt Kööpenhaminaan ja niinhän siinä sitten kävi että tyttö oli takaisin Tanskassa perjantai aamulla. Kävimme syömässä kun pääsin töistä ja lähdimme Copenhell -festivaleille (otsikko viittaa siis raskaan musiikin festivaaleihin, ei niinkään muuten henkisesti raskaaseen viikonloppuun.) Suurilta osin esiintyjät olivat bändejä, joita en ollut ennen edes kuullut. Olen nuorempana fanittanut Kornia ja pari kertaa Helsingissä käynyt katsomassakin bändiä aikoinaan. Nyt oli nostalginen hetki käsillä kun sain tanssahdella poikien säkkipillin tahdissa pitkästä aikaan. Illan viimeinen esiintyjä Judas Priest oli Copenhellissä jäähyväiskeikallaan ja pakko myöntää, että oli joukossa pari tunnistettavaakin kappaletta. Kahden tunnin keikka saattoi olla ehkä hiukan liikaa silti minun makuuni:)













Lauantai alkoi Stellan brunssilla. Smoothie 45 kruunua ja brunssi 69 kruunua (6 € + 9,3 €). Oli kyllä erittäin hyvä!! Siitä pari kylmää olusta ja takaisin festivaaleille. Ilma oli hieman sateinen ja välillä vettä tuli ihan kunnolla kaatamalla. Katsastin kaksi bändiä, jotka olivat niiin jotain muuta kuin itse kuuntelen (Kvelertak ja Mayhem). Päätinkin lähteä kotiin edellämainittujen helmien jälkeen.

Sunnuntai oli jumppapäivä. Fitnessdk julkaisi uudet ohjelmat bodystepistä ja bodyattackista. Huippua, että salin reunustalla on valtava vadillinen valmiiksi pilkottuja hedelmiä, joita voi nautiskella tunnin lopuksi tai kuten tässä tapauksessa tuntien välillä. Jumppailun jälkeen Cafe Retro ja tomaattikeitto + pari palauttavaa Annan ja Jonaksen kanssa.

Tiistaina testaukseen pääsi drive in bio Farumissa ja siellä elokuva The Hangover Part II. Ennen elokuvaa piknik-illallinen merenrannalla, josta näkymä Ruotsiin asti. Aivan kuin Tanskan rannat näyttäisi enemmän eteläisemmiltä kuin Suomessa. Drive In lippu kahdelta hengeltä oli 160 kruunua, eli noin 20 €. Elokuva itsessään oli melkein yhtä huippu kuin ensimmäinenkin osa. Drive in elokuvateatteri konsepti on toisaalta ihan toimiva: saat olla omassa rauhassa ja musiikki/äänet on autosi stereoista riippuvaisia. Toisaalta auton keskikonsoli tuhoaa hieman romanttista tunnelmaa ja aina välillä käynnistyvien autojen valot vievät myös hieman intensiivisyyttä tunnelmasta. Kokemuksena drive in oli huippu ja kokemuksen avoinen!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti