tiistai 7. kesäkuuta 2011

Distortion

Kööpenhaminassa oli elektronisen musiikin tapahtuma Distortion keskiviikosta sunnuntaihin. Anna ja Pia saapuivat helatorstaina hyvissä ajoin ja viikonloppu lähti liikkeelle puistohengailulla:) Aurinko paistoi niiiin lämpimästi! Kuuden aikoihin lähdimme pizzerian kautta katselemaan festivaalitunnelmia Nørrebrohon. Pitkän päivän jälkeen olin jo kuitenkin 12 nukkumassa ja perjantaina virkeänä töihin.







Perjantaina töiden jälkeen ja tyttöjen shoppailtua riittävästi, maistelimme hieman viintä ja lähdimme tsekkaamaan Vesterbron tilanteen. Meno oli aikamoinen, ei voi muuta sanoa. Kadut olivat täynnä ihmisiä...humalaisia sellaisia. Ilta vierähti nopsasti ja takaisin kotiin pääsimme taksilla, joka luukutti Abban hittibiisejä koko matkan.







Lauantai oli tivoli-päivä. Aamu lähti liikkeelle Christianshavnin brunssilla ja Kanal Bodegan siidereillä. Lähdimme kävelten hakemaan fillareita vesterbrosta ja terassin kautta menimme huvittelemaan tivoliin. Päivän huvittelun jälkeen olo oli aika rätti poikki väsy. Pienten tirsojen jälkeen kävimme kuitenkin vielä katsastamassa Flæsketorvetin, mutta bileet näyttivät olevan jo hiukan ohi.




Sunnuntaina istuskelimme Nyhavnissa lounaalla ja Christianiassa nautiskelimme tukahduttavasta kuumuudesta mansikoiden kera. Illalla illastimme Pian ystävän Rasmuksen luona. Matkalla Nørrebron kaukaisimpaan nurkkaan Pia hävitti lompakkonsa. Lompakko oli vielä kun ostimme tytöille metrokorttia, otimme metron Nörreportille ja vaihdoimme bussiin. Kukkaroa ei löytynyt mistään. Eikä se tuskin ollut pudonnutkaan mihinkään...tyttöjen kukkarot kun ei välttämättä aina ole ihan siroimmasta päästä;) Sen olisi varmasti huomannut. Pian laukku oli auki joten sen oli jonkun ollut helppo näpistää. Pia sulki heti kaikki kortit ja menetykseksi jäi poikaystävän ja Annan valokuvat 150 kruunua ja ajokortti.





Maanantaina Pia kävi tekemässä rikosilmoituksen ja kävi parissa löytötavara toimistossa kyselemässä kukkaroa. Illemmalla kävimme syömässä Kates Jointissa ja joimme viereisessä baarissa muutamat oluet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti