maanantai 18. heinäkuuta 2011

Päivitys vähän pidemmältä ajalta

 Blogin kirjoittelu on ollut selkeästi vähän kesälomalla. Viikko sitten kotiuduttiin Ruisrockista ja viime viikonloppu kului Jonnan ja Jyrin seurassa.

Viikko sitten lennettiin jo torstaina Helsinkiin, josta Anna ja Pia hakivat meidät kera uskomattoman hienojen kylttien. Torstai ilta nautiskeltiin Someron Åvikissä, Haggrenin suvun kartanossa, saunoen ja syöpötellen.





Perjantai aamulla mailman parhaimman aamiaisen jälkeen tytöt heittivät meidät Salon rautatieasemalle ja me jatkoimme matkaa Turkuun. Ilma oli mitä parhain ja Ruisrock-tunnelma onnistunut kuten aina. Lauantaina pieni väsymys vaivasi rockaajia ja päivä menikin leppoisasti metallia kuunnellessa ja aurinkoa paistatellessa. Takaisin keskustaan lähdettiin jo puoli 11 ja kävimme myöhäisellä illallisella Turun Amarillossa. Aurajoen varrella ihasteltiin valoja, josta nopeasti nukkumaan. Sunnuntai päivä alkoi suoraan lounaalla, koska mitään brunssipaikkaa ei löytynyt. Roccan terassi lounas oli kyllä maittava, ei voi kieltää. Aurinko paistoi ja Turusta jäi hyvä mieli. Takaisin Helsinkiin ja lentokentälle olisi kannattanut ottaa bussi joka olisi kestänyt 3,5 h. Otimme kuitenkin junan joka otti 2h ja siitä taxilla kentälle. Ei mennyt ihan nappiin, mutta enskerralla sit taas tietää ettei ota lentoja Helsinkiin jos kohde on länsirannikolla. Siinä ei säästä rahaa eikä varsinkaan aikaa.








Viikolla elämäntyyli muuttui hetkellisesti taas terveellisemmäksi. Univelkojen poisnukkumista, terveellistä ruokaa ja pyöräilyretkiä uusiin paikkoihin. Kävimme alkuviikosta Christianshavnissa sijaitsevassa Saviour's churchissa. Ihan huipulle päästäkseen saa kiivetä aika monta rappusta, mutta maisemat oli hienot. Sisäänpääsy kirkkoon on 30 kruunua/ aikuinen. 


Christianshavnin aukio + Grönlantilaiset


Christiania


kellonisti

Paikallisten mukaan paras jäätelöbaari löytyy Bella Centerin lähelta Amagerista. Olihan se hyvää, mutta minun mielestäni Kööpenhaminassa on kyllä aika monta kilpailuttamisen arvoista jäätelöbaaria. Tutkimukset parhaan löytämiseksi jatkuvat siis vielä. Löysin myös golfkentän ihan tuosta lähistöltä. Jos hinnat on mitä kentän laidalla luki, taidan ottaa golfbagin mukaan ensi vierailulta Suomessa.
Nyt viikonloppuna kävimme Jonnan ja Jyrin kanssa tutustumassa lauantaina Carlsbergiin ja sunnuntaina tsekkaamassa Christianian konsertin NemoLansiassa. Carlsbergillä syötiin myös lounas grillistä. Ihan maittava. Kuvat Carsbergilta on Raumalla...toivottavasti joskus ne löytävat tiensä tänne.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti