sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Roskilde viikonloppu ilman Roskildea

Perjantaina testiin pääsi ensin Tight, jossa Bruschetta 65 kruunua (8,7 €), Tight Burger 140 kr (18,8 €), Sparkling rose 430 kr/ pullo (57,6 €).  Bruschetta melko mitään sanomaton, ja koska kuului alkupaloihin sain syödä sitä yksinäni toisten odotellessa ruokiaan. Tight Burger näytti tooodella hyvältä, iso ja kuulemma myös hyvin maittava. Jälkiruon tilannut sai maistella omaa annostaan kun toiset olivat jo syöneet. Varmasti yleinen käytäntö joka paikassa, mutta silti!!! Kahden ihmisen annoksia jouduttiin kyselemään kahdesti, ennen kuin saapuivat vihdoin pöytään. Tosin hyvitykseksi he saivat jälkiruoat veloituksetta. Ruoka oli siis yleisarvosanaltaan maittavaa, ravintola muuten viihtyisä. Palvelu, mmm, tarjoilijat olivat ystävällisiä, mutta annosten viivästyminen ja kahdesti muistuttelu ei tuonut pisteitä.

Jäkiruoaksi drinkki skt Petrissä. White Lady (115 kr / 15,4 €) oli vaikuttava, sitruunan kirpeä ja vivahdus vaniljaa. Hinnat olivat silti ehkä hieman ökyjä.

Matka jatkui kirjastomaiseen baariin/yökerhoon The Janeen, jossa soi house. Eli hyvä musiikki, ikähaarukka 25-35 ja ihmiset iloisia kuten jokapaikassa täällä. 

Launtaina pientä shoppailua. Kulutin aamupäivän Illumissa shoppaillen ensimmäistä kertaa kunnolla tänne muutettuani. Tommy Hilfiger -50 % ja Tiger of Sweden -40 %. Tuli hankittua siis välttämättömiä perusvaatteita :) Ja lasten Visa electronissa rajat sen kun paukkui. Pitänee oikeasti mennä pankkiin hakemaan joku kunnon pankkikortti, pelkästään jo sirun puuttuminen rajoittaa paikkoja, joissa voin käyttää tämän hetkistä korttiani.

Lounas Cocks & Cowssa Classic Cow 78 kr (10,5 €), ookoo, mutta vain ookoo. Parempiakin paikkoja on. Mutta bonuspisteitä tuli jäähdytetyistä kolpakoista.
  

Copenhagen Jazz festivalit jäi perjantaina vähän paitsioon, mutta nyt menimme istuskelemaan Højbro Pladsille ja nauttimaan auringosta, jazzista ja kylmistä juomista. Ilma oli painostavan kuuma ja kostea. Ei mennytkään kauan kun ukkonen olikin jo yläpuolellamme. Olimme katoksen alla suojassa, mutta puolen tunnin odottelun jälkeen huomasimme, ettei tilanne muutu paremmaksi vaan luultavasti vain pahenee. Kadut alkoivat tulvia ja ohitsemme lipui rakennuspuomeja ja muuta tavaraa, aivan kuin eteemme olisi muodostunut virtaava joki. Ei muuta kuin kengät laukkuun ja kahlaamaan yli tuon virtaavan joen ja uimalla takaisin kotiin. Siltä se nimittäin tuntui. Pyöräillessä ei nähnyt eteensä, kun vettä tuli aivan kuin olisi ollut sukelluksissa. Katoksien alla olevat ihmiset hurrasivat meille. En tiedä mitä hurraamista heillä oli. Kaikki taksit nimittäin oli varattuja ja sade jatkui monta tuntia. Onhan se ihan hyggeä seisoskella katoksen alla monta tuntia ja katsella salamointia ja ukkosta, mikä tuntui ihan maanjäristykseltä. Kotona kuoriutuminen läpimäristä vaatteista ja lämmin suihku. Sen jälkeen ei ollutkaan hassumpaa olla sisätiloissa salamoiden välkkeessä ja sateen rummuttaessa.

Jazzia

Sama alue puoli tuntia myöhemmin.
Sama alue tuntia myöhemmin.




Sunnuntain perinteikkäät jumpat Frederiksbergissä. Paikka on ns. kellari, jossa vastaanotto on katutasolla, kerros alaspain on jumppasalit ja kuntosalit, ja kaksi kerrosta alaspain on pukuhuoneet ja wellnes. Pukuhuoneet olivat tietysti pois kaytöstä eilisen myrskyn takia ja ne lainehti edelleen ikävästi. Ilmastointia keskuksessa ei ole koskaan ollutkaan. Vuorossa oli siis elämäni hapettomin ja hikisin jumppa, jonka jälkeen metrolla hikeä valuvana (melkein) kotiin. Vain melkein, koska kun tulin pihalle jumpan jalkeen, oli alkanut sataa jälleen ja metroaseman näytössa luki Nørreport, mikä on siis kaksi pysäkkiä ennen Christianshavnia. Jäin siis Frederiksbergiin manaamaan kohtaloani :) En tiedä mitä ongelmia julkisessa liikenteessä on meneillään, mutta hauska yllätys ihmisille, jotka oikeasti haluaisivat päästä johonkin - kuten Roskildesta kotiin. Metron normaali ohitusaikataulu on 1,5 min välein/pysakki. Nyt näytössa luki 8 min ja vain Nørreportiin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti