sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kevät pörinät ja tilusten tarkastus

Viikonloppuna on ollut kaikenkaikkiaan hienot ilmat ja rentouttavat olotilat. Viimeviikonlopun Levin reissu otti niin koville, että jätin tämän viikonlopun juhlat väliin ja lähetin miehen keskenään juhlimaan. 

Juhlimattomuus ei kuitenkaan tarkoita aina tylsyyttä. Perjantaina käytiin töiden jälkeen Soupa Naturalessa herkkusopilla. Ollaan siis aiemmin kokeiltu Nørrebron versiota ja nyt tsekattiin keskustan tilat. Uskomatonta, että Soppamesta pitää ovet auki koko päivän ja istumapaikkoja on tooosi monta. Perjantaina neljältä istumapaikkoja oli hyvin jäljellä (oltiin ainoat), mutta veikkaisin, että illemalla monelle asiakaspaikalle on myös käyttöä. Hitaasti kypsytetyt sopat ja sielua lämmittävät cocktailit on parasta mitä mä tiedän - mielellään heti töiden jälkeen, jotta sisin saa rauhan raskaan työviikon jälkeen. 


Lauantai aamulla aurinko paistoi täysillä ja tuuli yritti päästä samaan suoritukseen sen kanssa. Oli niin keväinen meininki, että joutsenkin lähti omasta järvestään tienpoikki naapuriin katselemaan uusia sulhasehdokkaita. 

Upeen näköstä kun joutsen ottaa lentoonlähdön keskellä risteystä autoja viistäen. Sitä se kevät teettää, ei millään malttais odottaa.
Käytiin pyöreällä tornilla kirpparilla ja koska puolessavälissä jo oltiin, tarkastettiin tottakai myös maisemat ja tuulensuunta ylemmistä perspektiiveistä.


Tornilta ajeltiin tarkastamaan kirsikkapuiden kukintatilanne. Asiantuntijana ja kirsikankukkien suurena fanina voisin sanoa, että pari-kolme viikkoa jäljellä räjähdykseen. 

http://www.youtube.com/watch?v=wTib_pOSXPI


Kirsikkapuilta lähdettiin etsimään suojaista paikkaa päiväkaffeille ja tällänen aukio löytyi täynnä kevätpariskuntia pussailemassa ja kihertämässä. Oranssin pipon vieressä esimerkki.

Sit joutui tekemään elämän suuria vaintoja...mohito vai kahvi tämän lautasen kanssa.

Koska viikonlopusta ei ihan ilman alkoholia selvitty vaikka tarkoitus oli hyvä, piti terassilta suunnata terveyskauppaan tuhlaamaan kaikki kirpparilla säästetyt rahat. Nyt voi aloittaa huoletta terveellinen elämä rentouusviikonlopun jälkeen:)

Sunnuntai kuluu tanskan läksyjä tehdessä ja poissaolotunteja kiriessä. Ulkona näyttää olevan sen verran tylsä ilma, että kärsivällisyys saattaa riittääkkin tällä kertaa. Essee viimevuoden loppukoekysymyksestä ja esitelmä hyvästä johtajasta syntyy tost noi vaa!! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti