sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Ihanat ihmiset kylässä

Viikko sitten mun äiti ja isä oli kylässä Köpiksessä. Ei mennyt niiden matkustus merten yli ihan niinkuin Strömssössä. Lennon piti olla Turusta lauantai aamulla tosi aikasin mutta se olikin peruttu. Lentokentältä ilman pahoitteluja heille ojennettiin boarding pass Tukholman ja Göteborgin kautta Köpikseen. Saapumisaika oli 7.30 sijaan tällä ratkaisulla 13.30. Pakko myöntää että kahden päivän reissulla tuon viivästymisen kyllä huomaa.

Itseäni ehkä eniten tuossa ärsyttää se että vanhempani maksoivat enemmän saadakseen suoran lennon Turusta. Miksei SAS ilmoittanut edellisenä iltana asiasta, jotta he olisivat voineet vaikka ajaa Helsinkiin ja ottaa sieltä ne suorat lennot. Tai miksei lentoyhtiöille tehdä kalliimmaksi tällaista toimintaa, jottei selittämättömiä lentojen peruutuksia enää tehtäisi niin helposti. Ärsyttää koko lentoyhtiö. Jouluksi varattiin lennot Finnairilta ihan vaan ettei tarvi koko joululomaa käyttää Euroopassa lentelyyn.

Vihdoin kun sain vieraat perille syötiin nopeasti myöhäinen lounas takapihan auringossa ja lähdettiin pyöräilemään. Itseasassa vietimme suurimman osan ajasta juurikin pyörien päällä sään suosiessa niin nätisti vierailua.

Kävimme Tivoli hotellin katolla cocktaileilla ja Mavenissa illallisella. Sunnuntaina pyöräilimme Amager beachille, syötiin lounas Cafe Oven Vandetissa, hurviteltiin Tivolissa ja syötiin illallinen Thomasin kokkaamana. Kaiken kaikkiaan ihana viikonloppu pienestä viivästyksestä huolimatta. Saisivat käydä useamminkin nuo ihanuudet.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti