torstai 5. kesäkuuta 2014

Mayers kokkikoulu

Claus Meyer on Tanskalainen jätkä. Sillä on kahviloita ja leipomoita siellä täällä kaupunkia, se on kirjottanu useampia keittokirjoja, se vetää kokkikouluja kaiken tasoisille ryhmille ja se on toinen omistaja maailman parhaimmassa ravintolassa. Claus on kova jätkä.

Ihana työkaverini oli järjestänyt meille osastopäivän ruokailun yhteen Meyer herran ravintoloista. Tai paremminkin opetusravintoloista. Opettajakokkimme kertoi olleensa aiemmin samana päivänä opettamassa myös vankilassa. Meyer on siis kaiken jo edellä mainitun lisäksi myös hyväntekijä.

Osastopäivämme alkoi hautausmaalta. Kiersimme Kööpenhaminan legendaarisen hautausmaan tunnetuimmat ja myös vähän vähemmän tunnettuja leposijoja läpi. Pitää sanoa että oli kyllä odotettua mielenkiintoisempi kierros. Pikkusen paksu oppaamme jolla oli ruokalista rinnuksillaan oli aivan uskomaton tarinan kertoja. Kierroksia saa myös englanninkielellä ja suosittelenkin kokeilemaan jos sellaselle löytyy aikaa ja tarinat esimerkiksi H.C Andersenista tai Kirkegaardista kiinnostaa. Voin paljastaa omatoimimatkailijoille sen verran että esim. Andersenin haudassa makaa 3 tyyppiä eikä vain kirjailija yksinään. 



Meyersin opetusravintola sijaitsee ihan hautausmaan kulmilla joten siirtyminen oli helppoa kierroksen jälkeen. Alkumaljojen jälkeen meidät jaettiin kolmeen tiimiin ja kilpailu sai alkaa. Tehtäviä oli kolme: 10 "mausteen" tunnistus hajuista. Saimme vaivaiset 4 oikein! Nenäni oli täysin hukassa. Kun joku ensin kertoi minulle mikä tuoksu oli kyseessä, oli tehtävä ihan helppo, mutta koska ei ollut huijausmahdollisuutta, oli tehtävä ihan mahdoton. Toinen tehtävä oli salaatin ja siihen sopivan kastikkeen valmistus ja kolmas raparperi triflin valmistus. Salaattimme näytti kuulemma 80 luvulta repäistyltä ja jälkiruuassa makronit oli liian paksuja ja kermavaahto velttoa. Ja meillä kun oli ihan varma tunne voitosta koko kilpailun ajan :) pääruoka, viinit ja oluet olivat kuitenkin täydellisiä! 


Alkupalana oli lohta kasviksia ja savutuorejuustoa. Aivan uskomattoman hyvää!

80 luvun salaattiloisto



Ryhmämme numero oli 3. Ryhmä 1 kuitenkin vei voiton...ihmeellistä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti