maanantai 18. heinäkuuta 2016

Siitä se ajatus sitten lähti - ELVIS-JÄÄTELÖ

En muista mistä ihan ensimmäisenä kuulin pekonijäätelöstä, ehkä master chefistä, ehkä jostain muualta, siitä on jo aikaa. Sitä kuitenkin kehuttiin, joten mieleen jäi kytemään, että joskus sitä pitää vielä kokeilla. Keväällä kun oltiin Tukholmassa törmäsin sitten basilikajäätelöön ja mieleen tuli taas se jäätelökoneen tarpeellisuus. Kun sitten kerroin ystäväpariskunnalle basilikajäätelöistä ja jäätelökonehaaveista, he kysyivät haluaisinko lainata heidän jäätelökonettaan. Se oli ollut lainassa jo pitkään jollain toisella ja nyt oli korkea aika laittaa vehje taas kiertoon.

Niinpä sain jäätelökoneen lainaan juhannuksena ja ekat jätskit tehtiin jo viime tiistaina. Olin pitkään makustellut mielessäni Nice Creameja, joista löysin reseptikirjan aiemmin tänä vuonna (taisi olla samaan aikaan elämäntapamuutospäätöksen kanssa). Nice Creamit on jäätelöitä, joissa ei ole sokeria, maitoa tai lisäaineita. Olin kerännyt jo valmiiksi joitain raaka-aineita joita Nice Creameihin tarvitaan ja nyt kun kaveri oli kylässä, päätettiin vihdoin kokeilla vehettä. Kirjasta valikoitui yksimielisesti kokeiluun lakritsijäätelö: 2 dk cashew pähkinöitä, 1,5 dl vettä, 2 rkl kookospalmusiirappia, 1 rkl sukriinia, 2 tl vaniljapulveria, 1 kananmunankeltuainen, 3 rkl kookosöljyä, 2 rkl lakritsipulveria ja 2 rkl vettä (laku ja vesi lisätään vasta lopussa siirappina joukkoon).



Voin muuten suositella! Oli todella hyvää. Tosin lakritsijauheen tilalla käytin Bülowin sokerilakritsajauhetta, joka varmaan vaikuttaa johonkin makunystyrään, mutta jäätelöltä seos nyt jokatapauksessa maistui, mistä tottapuhuen olin vähän yllättynyt. 

Nyt kun vehje oli saatu tulille aloin jo miettiä seuraavaa kokeiluerää. No okei, on oikeastaan väärin sanoe että "aloin", kyllä tämä oli jo moneen kertaan mietitty juttu. Kokeiltiin vappuna nimittäin vaimomatskuu-blogin vappumunkkeja pekonihillolla ja nyt myöhemmin pyörittelin kädessä saman blogin suklaareseptiä. Vaimomatsku-nainen oli tehnyt pekoni-maapähkinävoi-banaanisuklaata eli Elvis-suklaata! Kuulosti hyvin mielenkiintoiselta, mutta jäätelökoneen"omistajalle" liian tylsältä. Päätin jalostaa reseptin jäätelömuotoon.

Paistoin pekonit rapeiksi ja annoin jäähtyä, tein suklaajäätelöpohjan johon tuli 2 dl kuohukermaa vispattuna, 3 munan keltuaista ja 0,5 dl sukriinia vispattuna ja 3 rkl kaakaojauhetta. Nämä kaikki yhteen ja jäätelöksi.




Pistin pekonit monitoimikoneeseen ja lisäsin niiden seuraan maapähkinävoita, vähän banaanilastuja ja suklaa nibsejä.  Homma sekasin ja kun jäätelö alkoi näyttää pehmikseltä - ni sekaan vaan.



Kone hyytyi jossain kohtaa joten oletin jäätelön olevan valmis. Laitoin jäätelön rasiaan ja pakkaseen ja aloin katella kulhon puhdistus projektin pääpiirteitä. Eissaakeli. Reunoille ja pohjaan oli jäätynyt ihan kunnon kerros Elvis-jäätelöä, eikä sitä saanut siitä pois. 


Luulen että jäätelökonetta vois helposti käyttää koko päivän, niin hyvin se pitää itsensä kylmänä. Ongelmaksi muodostuu vaan se että vanhaa jäätelöä ei saa siitä pois ennen kuin kulho on sulanut. Ajattelin vähän auttaa tilannetta upottamalla kulhon kuumaan veteen. Koska tulosta ei oikein alkanut tulla vaikka kuinka rapsuttelin, annoin viimein periksi ja päästin kuumaa vettä myös kulhon sisäpuolelle. Jätskit lähti, mutta luulenpa että tuhosin samalla koko vehkeen. Pinnassa on naarmuja ja käyttöohje sanoo ettei kulhoa saisi edes pestä kuin haaleassa vedessä - ei missään nimessä koskaan kuumassa. Hemmetti. Tiistaina meillä oli ongelmia kasata tota vehjettä ja kurottauduin sen verran manuaalin puoleen että saatiin se vihdoin toimintaan. En sitten insinöörinä viittinyt lukea niitä kokonaista kahta sivua siinä samalla. Urpo mikä urpo. 

Ai niin maistuiko Elvis? Oi kyllä! Nappiin meni mielikuvat ja totuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti