tiistai 1. marraskuuta 2011

Laura, Halloween, syntymäpäivät, Sensation White

Laura tuli viikonloppuvierailulle Göteborgista. Perjantaina kävimme syömässä Christianian Spiseloppenissa - edelleen hyvää ruokaa. Matka jatkui coctailbaari Rubyyn vaikka Spiseloppenissa pientä créme bruléeta tulikin maisteltua jo jälkiruuaksi. Coctailit ovat melko hintavia, niinkuin jokapaikassa. Tunnelma oli kuitenkin mielyttävä ja sisäpiha oli tunnelmallinen. Paljon kynttilöitä ja sisään ei päästetty ihmisiä tungokseksi asti. Siksi ehkä tänne kannattaakin tulla hyvissä ajoin, ettei tarvitse odotella ulkona jonkun tulevan ulos vapauttaen paikan seuraavalle. Matka jatkui Cultureboxiin, jossa soi dubstep...eli yhden bissen jälkeen löysimme itsemme Zoobaarista. Tästä baarista pitänee sanoa, että hieno sisustus. Baarimikko antoi kahdelle tytölle 50 kruunulla hienot ja hyvin tujut coctailit. Narikassa oli fiksusti kynttilöitä ja joku oli heittänyt ilmeisesti trenssini kynttilään, koska sen vyössä oli steariinia ja selässä tukahdetun kynttilän tekemä reikä. Ei siitä sitten sen enempää. Ei ole paljon kuulunut henkilökunnasta soitteluiden ja sähköpostienkaan jälkeen.

Lauantai aamulla kävimme brunssilla Illumin ylimmässä kerroksessa sijaitsevassa Spisebarenissa.


Illumin tavaroita seinillä
Brunssi nätisti puulevyllä. Jogurttia hillolla, kasviksia, pari kasattua leipää (kana ja lohi), erikseen korissa leipiä joiden päälle voi kasata tarjottimelta tavaraa ja erillinen lautanen munakkaalla ja pekoneilla. Juomat eivät kuuluneet hintaan. Lasku: 2xbrunch 370 kr, appelsiinimehu 40 kr, sprite 25 kr, smoothie 44 kr, yhteensä: 479 kruunua. (n. 65 €) 


Maut olivat hyvät.
Launtai meni muuten shoppaillessa ja kotona ruokaa laittaessa. Hyvää risottoa tuli!! Sunnuntaina kävimme katselemassa Christianiaa ja nopsasti syömässä ennen Lauran lähtöä junalla takaisin Göteborgiin. Paikka oli Det Gule Hus, Istedgadenilla. Burgeri 98 kr, iso mutta ei erikoinen. Palvelu oli kiitettävää - meinasin ottaa clubsandwichin ja ranskalaiset niin henkilökunta opastivat ottamaan clubburgerin, joka on melkein sama mutta ranskalaiset jo valmiiksi mukana. Chevre salaatti 75 kr ja limut 22 kr.

Det Gule Hus
Sunnuntain ratoksi kävimme vielä tunnelmoimassa Tivolin Halloweenia.





Uusi pipo


Tippaleipää ja rahkamunkkeja (Æbleskiver), perus halloweenruokaa...









Thomasin syntymäpäiviä juhlittiin torstaina Svendsgadella, Lungren torvin Vinbarissa. Jokainen maksoi oman tapas-annoksensa, mutta ruokaa sai niin paljon kuin halusi. Käytiin viimeksi tässä viinibaarissa kesällä ja tietysti oleskeltiin vain terassilla tuolloin. Nyt kolkossa syysilmassa sisätiloissa on aivan ihanan idyllistä ja tarjoilijat asiantuntevia. Suosittelen edelleen lämpimästi.

Aamiainen

Illallinen



Lauantaina oli Parkenissa Sensation White. Liput tapahtumaan olivat 80 €. Muistaakseni samat juhlat Prahassa maksoivat 60 €. Narikka oli ulkona, onneksi ei siis satanut enempää. Lokeron vuokraus oli 70 kruunua ja avainpantti 50 kruunua. Lokeroon mahtui kuitenkin kaksi takkia. Mielenkiintoinen järjestely. Juomat olivat samanhintaisia kuin baareissakin 50 kr bisse. Ihmiset tapahtumassa olivat selvästi nuorempia kuin Prahassa ja mielestäni lavarakennelmat muutenkin olivat pienemmässä mittakaavassa.

Narikkalokerot





Paluumatkasta sen verran, että kadotin käsilaukun, jossa kännykkä ja pankkikortti + 700 kr käteistä. Heti kun huomasin menetyksen lähdin etsimään laukkua ja samalla pyörän kumi puhkesi. Jouduin jättämään pyörän siis matkanvarrelle ja ottaa taksin kotiin. Kotona juoksin ylös hakemaan suomalaisen pankkikortin, jolla maksoin matkan. Seuraavana päivänä haettiin fillari ja Thomas puhkaisi oman pyöränkuminsa sillä matkalla. Nyt meillä oli siis kolme pyörää, josta kahdesta kumit puhki. Brunssi tapahtui buffet tyylillä matkan varrella, ja sanoisin että oli yllättävän hyvä. Brunssi 90 kruunua, opiskelijoille - 10 %. Ketutus riitti silti olemaan välittämättä kuvauksesta, joten ei kuvia kyseisestä brunssista.

Maanantaina töiden jälkeen oveni takana seisoi poika soittamassa summeria laukkuni kanssa. Olisin maksanut löytöpalkkion mutta tuo 100€ oli tietysti kadonnut laukusta. Toivottavasti oli edes samainen jätkä joka rahat otti. Olisi tyhmää, että joku olisi löytänyt laukun, ottanut rahat ja jättänyt siihen. Sitte tää jätkä kiikuttaa sen mun ovelle enkä anna sille mitään. Hyvä tuuri oli loppujen lopuksi, pakko sanoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti