Sardinia - Ukkosta ilmassa

Keskiviikon ja torstain välinen yö oli ihan hullu. Etelän ukkosmyrskyt on jotain ihan speciaalia. 

Käytiin syömässä illallista Bar Griglieria Quintiliossa, Algheron ulkopuolella. Ravintola oli ideaali auringonlaskuravintola jota tosin ei näkynyt pilvien takaa. Alkupalat oli melko turhia, mutta pääruuasta pääsi oikea Italia valloilleen. Otin päivän kalan joka oli valmistettu uunissa. Taustalla pauhasi jalkapallopeli ja ulkona alkoi rankkasade.

 

Jatkoimme iltaa majatalon terassilla punaviinipullon äärellä ukkosmyrskyä ihastellen.

Syysloma Sardiniassa

Loma Italiassa -missäs muuallakaan- alkoi pari viikkoa sitten tiistai aamulla. Lento Rooman kautta Cagliariin lähti puoli kahdelta ja perillä bead&breakfastissa oltiin kymmeneltä illalla. Ruokailukokemuksia ei esim Köpiksestä olisi tohon aikaan arki-iltana tarvinnut alkaa metsästää, mutta koska Italiassa eikä Tanskassa, saatiin iltapalaksi heti ihan mieltä räjäyttäviä herkkuja lähikaupungin pikkusesta ravintolasta. Talon punkku oli kyllä jotain aikalailla kuraveden tyyppistä mutta kaikkeahan ei voi aina saada.

Lentokenttä ja muovimuki 😩

En kuvitellu Sardinian näyttävän tältä

Just ehdittiin näkee auringonlasku. Autovuokraamossa

Mama laittoi jotain pientä

Aamupalan jälkeen päätettiin lähteä kaupunkitoihuja katselemaan pilvisen kelin takia. Pilvet tietysti kaikkosi nopeasti ku päästiin Alghiroon ja iltapäivällä rannalle siirryttyämme pilvet palasi tottakai taivaalle. Alghirossa kierreltiin vanhaa kaupunkia, shoppailtiin talvitakkeja ja juotiin proseccoa. Mitä sitä nyt Sardinialaisessa pikkukaupungissa kuuluu tehdä. Aurinko lämmitti just sopivasti ja turisteja oli liikkeellä tuskin lainkaan. 

Casa Peana

Alghiro

Alghiro

Spiaggia delle Bombarde

 

Vierailevan kirjoittajan tunnelmat Köpiksestä vol. 3

Herättyään perjantai-illan rientojen jälkeen varhaiseen Kööpenhaminan aamuun matkamies mietti hetken hämmentyneenä, missä hän oli. Aistinvaraisesti hän kuitenkin tunnisti vieressään rauhallisesti lepäävän söpöläisen – morsiamen. Ilo täytti hänen mielensä. Hän oli Tanskan kuningaskunnassa – mannereurooppalaisessa perustuslaillisessa monarkiassa. Herätettyään morsiamen hän muistutti tätä, että valtakuntaan kuuluivat Tanskan lisäksi myös Färsaaret sekä Grönlanti ja että maatalous muodosti ainoastaan 1,2 % valtion bruttokansantuotteesta. Hetken tanskalaisen yhteiskunnan elinkeinorakenteesta keskusteltuaan he havahtuivat käskevään ääneen. Oliko se kuulunut jo kahdesti? Se oli Idan ääni. Aivan kuin se olisi äsken kuulunut kauempaa, mutta nyt Ida oli selvästi oven takana ja esitti heille aamiaiselle siirtymistä.

”Hyvä huamend”, Ida toivotti heidän  istuuduttuaan kauniisti katettuun aamiaispöytään. Pian aamiaisen jälkeen oli aika siirtyä Kööpenhaminan keskustaan nauttimaan spahoidoista. Olihan matkan sydämellinen emäntä Ida tehnyt ajanvarauksen Samadhi Spa’n. ” From in-depth massages to romantic adventures” – näin spa mainosti palveluitaan. ”Kummasta nyt olisi kyse?”, matkamies mietti pysäköidessään polkupyöräänsä Rådhusstræde 1:n, jossa hoitola sijaitsi. Hän toivoi sisimmässään, että kyse olisi jälkimmäisestä.

Suolakylpyjen, hieronnan sekä rentouttavan infrasaunan lomassa matkaajalla oli mahdollisuus tarkastella morsianta. Mikä onni häntä olikaan kohdannut, kun hän oli tavannut tuon luanikkaan kaunottaren? Hän saisi viettää tämän kanssa vielä kolme vuorokautta Tanskassa.

Kylpylävierailun varaamisen lisäksi Ida oli ystävällisesti laatinut matkustavaisille tiukahkon ohjelman onnistuneen vierailun varmistamiseksi. Smoothiehetkeen huipentuneen liki kolmen tunnin kylpyläilottelun jälkeen matkustavaisten olikin aika siirtyä seuraavaan kohteeseen, Øl & Brød –ravintolaan, jossa olisi määrä nauttia lounasta. Hetken matkanteko näytti joutuisalta, mutta melko nopeasti he ymmärsivät, että jotain oli vialla: ihmisiä oli kaikkialla. Ihmiset kulkivat joukkioina ja heidän pukeutumisessaan oli jotain hyvin erikoista. Monessa paikassa toistuivat sateenkaaren värit. Mistä oli kyse?

He ymmärsivät joutuneensa keskelle Copenhagen Pride –juhlaa. Morsian ja matkamies vaihtoivat keskenään merkitsevän katseen. Kyllä tästä selvittäisiin. Tuhansien ihmisten kulkue ja sitä seuraavat väkijoukot eivät kuitenkaan tehneet liikkumisesta helppoa ja he tiesivät Idan odottavat smørrebrødeistään tunnetussa ravintolassa malttamattomana. Kööpenhaminan tuntien ja morsiamen tunnustettuihin suunnistustaitoihin luottaen he valitsivat reitin, joka edellytti polkupyörien taluttamista suoraan moottoriajoneuvoista ja iloisista tanskalaisista muodostuvan kulkueen läpi kahdesti. Tottunein ottein ja määrätietoisesti reitti oli kuitenkin kuljettavissa – olihan palkintona lounas Idan kanssa ja lasillinen Mikkeller –panimon vehnäolutta.

Ylittäessään Vesterbrogadea Sankt Jørgens Allén kohdalla he saattoivat jo maistaa suussaan halibuttileipäsen. Halubutti oli Idan lisäksi yksi syistä, minkävuoksi he olivat valinneet matkakohteekseen juuri Kööpenhaminan. Halibutti – jonka suomenkielinen nimi on ruijanpallas – on kampelansukuinen kala, joka elää pohjoisella Atlantilla. Se käyttää ravintonaan muita kaloja sekä määrättyjä niveljalkaislajeja ja saattaa kasvaa yli kolme metriä pitkäksi ja 300 –kiloiseksi. Hetken kuluttua saapumisestaan Öl & Brödiin pitkähkö tarjoilija laski heidän eteensä halibuttileipäsen ja lasilliset raikasta vehnäolutta. Voisiko elämä hymyillä kirkkaammin? Eloisan keskustelun lomassa he tekivät puhelimitse varauksen Radio –ravintolaan, josta järjestyi pöytä kolmelle klo 21.

 

Maistuvan lounaan jälkeen oli aika siirtyä Kööpehaminan Meat Packing Districtille – Kodbyeniin. Tuolla heitä odottaisi tolkuton drinkkihetki, olihan Ida äitynyt hankkimaan kaikille kolmeen cocktailiin oikeuttavat lipukkeet. Välittömästi saavuttuaan he ymmärsivät olevansa hipseriyden sydämessä. T-paidat, ginipohjaiset drinkit, lippalakit ja näennäisen huolettomasti asetellut hiukset vahvistivat heidän oletuksensa: tässä se oli. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion huipentuma – Tanska.

 

Tanska oli samalla mannermainen ja pohjoismainen. Liberaali, mutta järjestäytynyt. Sokeria ja suolaa. Mustaa ja valkoista. Vettä ja laavaa. Puuta ja paperia. Tanskassa kiteytyi kaikki se mitä ihmiset tavoittelevat: turvallisuus, hauskuus, toimivuus ja eloisuus. Ruby –drinkkibaarin Nick’n valmistamien viimeisten juomien jälkeen he kuitenkin ymmärsivät, että ilta koittaisi pian ja olikin aika siirtyä Idan kotiin valmistautumaan illallista varten. Vielä selvemmin kuin perjantaina he ymmärsivät, että tämä matka tulisi olemaan matkojen matka. Todellinen odysseia.

Lofootit - Lofoten - Lofoten islands

Vuotuinen reissu Bornholmiin vaihtui tänä vuonna Lofooteiksi kun eräskin mies vietti koko kesän niillä hoodeilla Köpiksen sijaan. Mun ennakkokäsitys Lofooteista perustui Islanti-reissuun (2006). Sillon oli elokuu ja Suomessa + 30 astetta. Laskeuduttiin Islantiin ja lämpötila keikkui koko viikon +5 ympärillä. Vettä satoi riittävästi ja suurimmaksi osaksi sitä sai naamalle vaakatasossa tuulen takia. Vaellus oli tottakai mieliinpainuva maisemien takia, mutta ei siitä varsinaisesti mitään onnistumisen tunteita saanut revittyä kiivetessä tuhannetta kertaa pyöreähuippuisen kukkulan päälle ja siitä sitten taas alas. Kaunista mutta yksi kukkula olisi riittänyt. Luulin että Lofooteilla olisi sama tunnelma. Oikeestaan mulla ei ollu mitään odotuksia. Ajattelin että kai sitä nyt voi kesästä yhden viikon kylmässäkin sitten viettää jos on pakko.

No onhan Islannissa kaunista. Turhaa valitan.

Islannin kukkulat.

Mulla oli lennot Oslon ja Bodøn kautta Leknesiin. Lippujen hinnalla olis voinu päästä vaikka vähän kauemmaskin, mutta koska aika on rahaa niin en lähtenyt ylittämään viimeistä osuutta lautalla. Bodøssä jo hiukan ihmettelin että miten Norjan Lapissa on muka näin lämmin. Mulla oli rinkka täynnä coretexia ja villasukkia ja Leknesissä vihdoin käsitin että jos aurinko vaan yhtään on taivaalla niin ei mun rinkan sisällöllä ollut kyllä tarvetta tällä retkellä. 10 päiväisen retken aikana Lofooteilla satoi kerran, auton lämpömittari näytti 17 astetta ja ilma tuntui 20 asteiselta. Tuuli oli itseasiassa mielyttävän lämmin. Palautui ihan mieleen Bolivian reissu jossa kävi ihan samat varustekämmit.

 

Bodø

Auto täynnä muijan vehkeitä.

Tällänen on varmaan aika tyypillinen makuhuoneen näkymä Lofooteilla. Taloja oli niin ripotellen että naapuria ei kyllä tarvinnu siellä miettiä yöpukua vaihtaessa.

Leknesin kirkko. Näitäkö ne poltti?!

Leknesin keskusta.

Koska ilma oli kuin morsian ajauduttiin Balstadiin syömään uusia perunoita ja kalaa. Solsiden Brygge eli auringon puoleinen laituri on ihan mieletön ravintola. Vähän kuin kalliolainen kahvila norjan postikorttimaisemissa. Listalla on vain muutama annosvaihtoehto mutta maut on ihan kohdillaan. Päätettiin samalla varata pöytä samasta paikasta myös hääpäivän illalliselle. Siinä auringossa istuskellessa ja paikallista olutta hörppäillessä tuntui kyllä siltä että ennakko analyysi Lofooteista oli mennyt todella paljon vikaan. Juuri paremmassa paikassa ei lomapäiviään olisi ihminen voinut olla viettämässä.  

 

 

Balstadista jatkoimme matkaa Nusfjordiin. Josta löytyi SAUNA. Design oli paikallisen arkkitehtiopiskelijan käsialaa ja oli kyllä tosi magee. Saunaan olisi voinut helposti piipahtaa ilman varausta ja hintakaan ei ollut Suomen hintoja kummoisempi (20€/henk). Paljun lämmitys tosin tuntui vähän normaalia tyyriimmältä - 300€ kerta. Toivottavasti mun isä ei ala pyytämään samanlaisia maksuja tän luettuaan kun käyn seuraavan kerran kylässä ja lainaamassa paljua. Business se on mikä kannattaa. Nusfjordista pystyi ottamaan myös kalastusreissuja tai vuokrata kalastuspaatteja. Saaristolaivurikurssin todistukset vaan mukaan niin pääsee kalastelemaan keskenään Lofooteille.

Löysin myös aika helposti itselleni matkamuistot reissulta. Lofooteilla turisteille kaupataan sydvestejä joka kulmalla joten oli aika helppo löytää omansa siitä paljoudesta. Mulla on joskus pienenä ollu sininen sydvesti ja se oli kyllä ihan huippu. Nyt on siis taas sydvesti valmiina tanskan kovimpiin syysmyrskyihin. Toinen ostos oli Norjalainen kuksa. En ole saanut aikaiseksi ostaa kuksaa Suomen lapista ja nyt kun sellainen tuli eteen ajattelin että Lofooteiltahan sen just kannattaakin ostaa. Mitä sitä omasta kotimaastaan matkamuistoja ostelee jos saman voi hakea ulkomailtakin.

Käytiin vielä ennen pidemmälle road tripille lähtöä Å:ssa, eli ihan melkeen lofoottien toisessa kärjessä. Olin kyllä pettynyt että ensimmäiselle Lofoottilaiselle vuorelle kiipeämisen jälkeen Å:n kaupungista ei löytynyt pullakaffeita reissulaisille. Vanhanaikainen kahvila-leipomo kyllä oli ja kyltin mukaan piti olla aukikin, mutta paikalla oli pelkkä pullan tuoksu. Henkilökunta ja pullat oli hävinny. 

Å

Reine

Otin leijavehkeet mukaan siltä varalta että olisi tuulta ja luppoaikaa yhtäaikaa. Eipä paljon tarvinnut taas surffata :D Märkäpuvun sain onneksi käyttöön kun käytiin SUPpailemassa Unstadin arktisessa "surffikeskuksessa". Vesi oli kyllä jäätävän kylmää, mutta tulipahan kokeiltua. Vehkeiden vuokraus oli aika suolasen hintasta: lauta oli 43€ ja märkäpuku saman verran /4h. Tuosta pääsi sopivasti lofoottien turistibisneksen tuntuun.

Poikien kesä lofooteilla kului suurimmaksi osaksi näissä merkeissä:

Hääpäivän aktiviteetteihin kuului Leknesin vuoren (Haug Heia) valloitus lampaiden kanssa vesisateessa.

Tiistaina töiden jälkeen lähdettiin vihdoin roadtripille Andenesiin jossa oli tarkoitus käydä valassafarilla. Ensimmäinen yöpymiskohteemme oli Gullesfjordin leirintäalue. Mulla kävi vähän vanhanaikaset kun ajattelin että olen fiksu ja laitan juuston, jogurtin ja voin pakastepussiin ja pussin puroon kivellä rantaan kiinnitettynä. Yöllä Thomas kuiskasi puron kaapanneen ruuat. Puro olikin vaihtunut hetkellisesti joeksi. Aamupalalta puuttui siis jokunenkin aamupalatarvike. Mitä amatööreilyä. Trangialla valmistetun aamiaisen jälkeen ajettiin Sortlandin kautta Andenesiin jossa yövyimme yhden yön ennen seuraavan aamun safaria.

 

Hääpäivä-skumppa jäi Leknesin jääkaappiin ja mukana oli vaan kuksat jotka ei sovellu cappucinon maidolle, joten...

Leirintäalueen keittiössä valmistettuja kreikkalaisia lihapullia, bernaise kastiketta ja perunamuusia skumpalla :)

Sortlandista löydettiin Thomasille uudet vaelluslenkkarit, mulle matkamuistokuksa ja vähän puuttuvia astioita joista ensimmäisenä päivänä meinas viretä avioero. Sortland oli kaupunkina kyllä ihan ehdoton. Muut matkan varrelle osuneet kaupungit oli aikalailla turhia tähän verrattuna. Ja hintatasosta Lofooteilla pitää sanoa että ei se kyllä kovin paljon kalliimpaa ollu ku Tanskassa. Ei edes alkoholi.

Andenesilla käytiin valloittamassa läheinen vuori ja paistattelemassa päivää beachilla. Oli kyllä taas ihan mahtavat kelit kiivetä. Illalla valmistettiin pienen pienet illalliset kera lettujen ja mentiin nukkumaan tuulessa lepattavaan telttaan. Kova ja tosi kylmä tuuli oli noussut kuin tyhjästä ja edessämme lipui mieletön usvaharso ilmiö beachin yläpuolella.

Andenes camping

Torstaina koitti retken pääpäivä eli valassafari. Lähdettiin aamulla safarikeskukseen jossa heillä oli museon tapainen pytinki veneiden välittömässä läheisyydessä. Saatiin pohjustukseksi vähän teoriaa valaista. Pitää sanoa, että jonkun verran hippijutustelua löytyi kyllä oppaan selostusten joukkoon solutettuna, mutta oli siinä ihan asiaakin. Olen esimerkiksi itse mieltänyt meressä olevan muovin perinteiseksi muovijätteeksi mutta itseasiassa rantakallioihin ajan kanssa hioutunut nanomuovi on tässä tapauksessa se pahin luonnontuhoaja. Ja sitähän ei merestä enää saa poistettua toisin kuin noita näkyviä roskia.

Retki oli onnistunut vaikkei Willyä näkynytkään. Kuulemma tarttis tulla uudelleen talvisella jos niitä söpöjä tappajavalaita haluaa nähdä. Söimme tuon viikon aikana myös lahtivalasta ensin lasagnessa ja sitten sisäfilepihvinä. Vasta myöhemmin luin miten nuo poloiset oikeastaan tapetaan. Oletin, että jos maailman valaskomissio "International Whaling Commission" on Norjalle luvan myöntänyt valaanpyyntiin niin luulisi asian olevan silloin tutkittu ja hyvissä eettisissä käsissä. Asiasta voidaan olla kuitenkin montaa eri mieltä. Fakta on se, että valaat pyydetään harppuunalla jossa on kranaatti. Kranaatti räjähtää valaan sisällä, mutta se ei kuole siihen vaan tukehtuu/hukkuu.

Viimeinen retkiyö vietettiin leirintäalueella jossa saatiin seuraksi kaksi suomalaista elämäntapaintiaania. Jätkät oli päättäneet lähteä Pololla Helsingistä Lofooteille ja käynyt matkalla ostamssa aika pron näköset retkeilyvehkeet. Sanoivat että oli riittäväksi Lofoottia että kävi ajamassa Lofoottien high waytä ja kiipeämässä Reine bringelle. Mikäs siinä sitten. Olivat mukavaa seuraa ja saatiinhan reissuun sitten sisällytetyksi yksi olueidenmaisteluiltakin. 

Maisteluista johtuen sain kiivetä seuraavana aamuna ihan keskenäni ilman vettä Festvågtinden huipulle. Nousu ei ollut kovin vaativa, mutta lämpö ja nestehukka sai kyllä askeleen tuntumaan vähän normaalia painavammalta. Huipulla kuitenkin tuntui että tää on ihan mun juttu! Islannin kukkuloista poiketen Norjan vuoret on ihan parhaita! Nousut on jyrkempiä mutta perille pääsee nopeammin ja maisemat vaihtelee enemmän kuin Islannissa. Hypähtelin kevyin askelin alas kiviä ja polkuja kun olin ehtinyt tarpeeksi fiilistellä tajuamaani ja kirjoittamaan huipun vieraskirjaan nimeni. Voisin tulla koska tahansa takaisin Norjan huipuille!

Ne vesipullot jäi tuonne järvelle miehen mukana.

Kun muija oli saanut kiipeilyt kiipeiltyä, oli vuorossa pullakaffet Henningsværissä. Aivan ihana kaupunki, pikku putiikkeineen, kahviloineen ja iloisine ihmisineen.

Tarkoituksena oli viettää vielä yksi yö "into the wild"issa, eli kävellä vuorelle, pystyttää teltta ja tehdä ruokaa purovedestä. Retkeläiset olivat kuitenkin sen verran uupuneita että katsottiin paremmaksi jatkaa vain suoriltaan takaisin Leknesiin. 

Viimeisen päivän aamuna käytiin Viikinki-festivaaleilla ja haluamallani vuorella. Olin katsellut kuvia Reinebringenin näkymistä ja halusin ehdottomasti kokea ne itse. Thomas kyllä mainitsi että hänen paikalliset kollegansa olivat varoitelleet vuoren vaarallisuudesta eivätkä suositelleet nousemaan huipulle. Hän ehdotti Leknesissä sijaitsevaa Himmeltindeniä, joka itseasiassa näytti myös aika hyvältä. Koska Himmeltinden oli kuitenkin tuolloin pilvien peitossa jouduimme valitsemaan Reinen.  Vuoren juurelle päästessä ei voinut olla huomaamatta vastaan tulevia Danger kylttejä. Koska olimme ajaneet Leknesin sadetta karkuun tunnin ajomatkan verran, päätimme katsastaa rinteen kylteistä huolimatta. Ja olihan se aika hävytön. Märällä kelillä ei rinteeseen olisi ollut mitään asiaa. Pudotukset oli todella jyrkkiä ja kivet ja maa lähti aina ajoittain liikkeelle kengän alta. Uhkarohkeaa tyhmyyttä sanoisin minä. Ja silti huipulta tuli vastaan esim hollantilainen perhe parin lapsen kanssa. En voi suositella rinnettä kenellekkään. Kai niitä on vaarallisempiakin nousuja, en sitä sano, mutta riski vahingoittumiseen nousussa on ilman sen suurempia riskianalyysikartoituksia päivän selvä. Miksi ihmeessä ottaa riski jos Lofooteilta löytyy niin monta mieletöntä nousua ilman riskiä. Ei tarvita kuin pieni huono tuuri kohdalle ja tolla nousulla lähtee henki helposti. Mun mielestä on tosi naurettavaa että minäkin menin sosiaalisen median panorama kuviin ja lähdin luistelemaan ylämäkeen. En tekisi toiste enkä toivo kenenkään muunkaan ottavan noita askeleita. Ei ole todellakaan sen arvoista.

Lofoottien katedraali

Viikinkimuseota

Jäljitelmä aidosta viikinkien linnasta.

Näkymät Reinebringeniltä

Reine

Eräs sai jotain adrenaliini aaltoja kun veti vuoren ylös ennätysajassa. Paluumatkalla sitten ehti poimia vähän mustikoita kun toinen laski perseliukua alas ja koitti olla loukkaamatta.

Kaiken kaikkiaan ikimuistoinen loma. Tai no miksei olisi kun ei kerran osannut mitään odottaa. Silloinhan se kokemus yleensä potkaisee juuri oikeaan suuntaan. Kuten jo mainitsin, lähtisin koska tahansa uusiksi reissuun. Jäi kiipeämättä vielä aika monta vuorta ja monta kovaa näkymää näkemättä. Kiivetessä on ihana tuntea miten lihakset hapottuu ja hengitys alkaa kuulostaa läähätykseltä ja niitä ei oikeestaan edes toisaalta huomaa kun maisemat on niin henkeäsalpaavia ja ilma raikasta. My kind of activities!