Tajusin aamulla kun nousin fillarin selkään Suomen syksyn ja Tanskan syksyn eron.
Näin Italiassa kolmena viimeisenä yönä unta Otaniemen syksystä. Kun koulut ovat alkaneet ja aamulla lähtee luennolle puoli kahdeksalta, hengitys höyryää ja sormenpäät tuntevat syksyn tulon. Ensimmäisen huuruisen aamun jälkeen ei ole enää paluuta entiseen. Päivät voivat olla ihanan lämpöisiä auringon paisteessa, mutta yön jälkeen on aina kylmä.
Tänään kun lähdin töihin olin alitajuisesti asennoitunut tuohon fiilikseen, jonka olin elänyt jo loman lopussa unissani. Ulkona näytti kylmältä. Mutta siellä olikin lämmin. Sormet eivät kaivanneet sormikkaita ja hengitys ei höyrynnyt. Kun pääsen töistä elän edelleen syksyä, mutta ennen Rådhudspladsia oleva mittari näyttää 20 astetta.
Ehkä kaikki edellä kertomani johtuu vain postraumaattisesta stressihäiriöstä eli Otaniemen kaipuusta, tai sitten olen vain käsittänyt kuinka paljon lempeämpi paikka Kööpenhamina on asua.
 |
| Kaksi vuotta sitten Nuuksiossa Annan kanssa. |
 |
| Kaksi vuotta sitten Otaniemen lenkkipolku |
 |
| Kaksi vuotta sitten golfia Katjan kanssa. |
 |
| Kaksi vuotta sitten... |
 |
| Kaksi vuotta sitten... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti