Strömsö. Tiädäkte misä se o?
Ei ainakaa Tanskas.
Alla on ihan valtakunnan ykkösmedian sivuilta poimittu selitys Strömssölle:
Strömsö sarjaa näyttää Suomen televisiossa Ylen ruotsinkielinen kanava (FST). En tiedä kuka tätä Strömsötä oikeasti seuraa. Itse ainakin lainaan sanontaa ihan vaan suvereenisti näkemättä jakson jaksoa omin silmin. Sarjassa kuulemma "sateellakin aurinkoiset strömsöläiset askartelevat, tekevät
pieniä puutöitä, laittavat ruokaa ja harrastavat muuta kotoilua
idyllisessä saaristolaismaisemassa. Ohjelman luoma kepeä tunnelma ottaa
valtaansa ja saa katsojankin uskomaan kykyihinsä."
"Strömsön säröttömäksi hiottu utopia ja rosoinen todellisuus eivät
tunnu kohtaavan. Aikaisemmin sama ristiriita on todettu elokuvien ja
tosielämän välillä. Kun ennen epäonnistumisen hetkellä tokaistiin, ettei
mennyt niin kuin elokuvissa, manataan tätä nykyä, että ei mennyt niin kuin Strömsössä ... Elokuvavertaus on niin vakiintunut, että se löytyy Kielitoimiston sanakirjasta: Kaikki sujui kuin elokuvissa. Strömsöllä
on vielä pitkä matka sanakirjaan, mutta sanonnan sattuvuudesta ja
ilmaisuvoimasta kertoo sen hurja suosio esimerkiksi internetissä." Jos joku haluaa sijoittaa Strömsön kartalle, niin sehän on vuonna 1852 kauppiasperheen kesäasunnoksi rakennettu huvila meren rannalla Vaasan Västervikissä.
Ai miten strömsö liittyy mitenkään leijalautailuun? No siten, että meitsin kiteily harrastus ei ottanut oikeen tuulta purjeisiin eli ei mennyt ihan niin kuin strömsössä:
Oltiin vuosi sitten Vietnamissa ihan sattumalta sellasessa kohteessa, missä rannat oli täynnä näitä leijasurffareita. Tarjolla oli tutustumistunteja ilmaiseksi ja tottakai halusin kokeilla mimmonen se kiteily nyt oikein on lajejaan. Innostuin täysillä! Oli ihan mieletön tunne kun leija nosti yhden suomalaisen turistin ja yhden vietnamilaisen opettajan yhtäaikaa vedestä ilmaan. Olisin ollut valmis jatkamaan samoin tein, ostamaan koko setin varusteita ja palkkaamaan opettajan näyttämään mulle kaikki lajin salat. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan jouduin hyvästelemään Mui Nèn ja sen upeat leijarannat siltä osin jo heti seuraavana aamuna. Ajattelin, että kun kevät saapuu muutaman kuukauden päästä pohjoiseen, niin sitten kyllä meitsi on heti valmiina köpiksen leijakurssille.
 |
| Mui Nè |
Kuten varmaan joku saattaa muistaa, kevät ei alkanut tänä vuonna vielä huhtikuussa vaan jouduin odottelemaan kelien lämpenemistä kesäkuulle asti. Varasin viikonloppukurssin heti kesäkuun ekalle viikonlopulle, mutta vapaata olikin vasta kesäkuun vikalla viikonlopulla. Innosta piukeena sain kyydin kaverilta kesäkuun vikana lauantaiaamuna Sydvestpynteniin, jossa ranta on pitkälle matala ja tuuli puhaltaa juuri oikeasta suunnasta. Siitä se sitten lähti. Ensin tsekkailtiin turvallisuusohjeet ja kertailtiin teoriaa, jota osallistujien olisi pitänyt opiskella etukäteen jaetuista materiaaleista. Jatkettiin harjoituksia pikkuleijalla, jossa oli tarkoitus saada tuntumaa leijan ohjaukseen. Ja sitten vihdoin valjaat päälle ja iso leija valjaisiin kiinni. Leijan käsittely oli mulle helppo nakki. Luulen, että Vietnamin harjoittelusta oli minulle hyötyä opettelussa. Sitten veteen ja lisää harjoitusta. Tässä kohtaa alkoi antiströmssöys lipumaan kuvioihin mukaan. Meitä oli viisi kurssilaista ja yksi opettaja. Eihän tuo alkuasetelmakaan mikään ihan paras mahdollinen ole, mutta näillä mentiin ja odoteltiin aina välillä omaa vuoroa. Ensin meillä oli kaksi leijaa, mutta sitten näytti siltä, että toinen upouusista leijoista olikin rikki. Opettaja päätti lähettää puolet osallistujista kotiin. Jäin vielä vähäksi aikaa ja sanoin yhdelle kurssilaisista, että ottaisi hänen autoonsa säilömäni vaatteet ulos autosta ennen kuin lähtisi kotia kohti. Niinhän hän teki, mutta jätti kengät kuitenkin kyytiin. Meikäläinen sai kyydin lähimmälle metroasemalle yhdeltä kurssilaisista ja lampsuttelin sitten kotiin paljain jaloin. Oli ihan voittaja fiilis. 3 tuntia kurssia viiden sijaan ja yhet Niket hukassa. Näytin ihan spurgulta tuulipuvussa, ilman kenkiä ja tukka sekasin ja märkänä keskellä aurinkoista lauantai päivää.
Seuraavana aamuna takaisin pelipaikalle vain toteamaan ettei tuulta ollut. Sen jälkeen ennen kauden lopetusta (lokakuussa) kävin kaksi kertaa rannalla kokemassa tuulettoman Kööpenhaminan (miten se on edes mahdollista!) ja kerran lähdin töistä lounaan jälkeen, vain päästäkseni aloittamaan kurssin ensimmäisen osan taas alusta. Koko kauden saldona yksi laudan päälle pääsyyritys. Voin kertoa, että saa olla aika talentti, että sinne laudan päälle tosiaan pääsee ekasta yrityksestä. Ton yhden nousuyrityksen jälkeen kaksi kanssakurssilaista Italiasta ja Puolasta lensivät yhdessä kaaressa leijan perässä upposukkeluksiin, irrottivat leijan turvaliinan ja päästivät leijan menemään. Se kerta loppui sitten siihen.
Amager Kiteschoolin valitsin pätevien nettisivujen perusteella ja uskoin että 10 tunnin superkurssi olisi hyvä. Väärin uskoin. Minun olisi pitänyt ottaa silloin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna yksityinen opettaja 5 tunniksi, jonka jälkeen olisin helposti voinut jatkaa omillani treenausta. Nyt sain kokeilla leijailun alkeita 5 hengen ryhmässä kahdesti, yhteensä 5 tuntia. Puolet ajasta menee tollasissa ryhmissä seisoskeluun ja oman vuoron odotteluun, eikä opettajalla ole aikaa neuvoa molempia ryhmiä yhtäaikaa. Annoin tottakai palautetta firmalle, että palkkaisivat enemmän opettajia ja tuulisina viikonloppuina ottaisivat useampia ryhmiä useammalla opettajalla. Nyt toiminta meni siihen, että joko ryhmät oli täynnä tai tuulta ei vain kertakaikkiaan ollut riittävästi. Arkena minun oli ihan mahdoton lähteä yhtäkkiä töistä kurssille sikäli mikäli paikka ja tuuli osuivat kohdalle. Harrastuksen aloituksesta jäi siis vähän tyhmä maku suuhun, mutta en aio lannistua vaan pidän Mui Nèn leijahurmion mielessä ja meinaan ottaa omat vehkeet mukaan tammikuussa Kuubaan. Ensi keväänä olen iskussa ja voin alottaa oma-aloitteisen harjoittelun Köpiksen rannoilla. Amager Kiteschoolin opettaja sanoi heinäkuussa, että jos treenaisin heinä-elo-syys-lokakuun niin ensi kesänä voisin surffata jo Amager beachillä. Tavoitteena on päästä tavoitteeseen jo ensi syksynä.
Asutaan Amager beachin alkupäässä ja rannan toisessa päässä on tuulen hyvin osuessa vähän taitavammat surffaajat näyttämässä temppujaan. Ranta on syvä, joten rannalta laudan päälle hyppääminen ja vaivaton uudelleen ylösnousu pitäisi olla hallussa sinne siirryttäessä. Samoin virtaus on paikoittain uimakelvoton ja tuuli monesti niin, että jos ei ihan hallitse leijaansa, saattaa löytää itsesä nopeasti Malmön rannoilta. Lokaatioltaan ranta olisi kuitenkin ideaali. Muille rannoille joutuu ottamaan useamman julkisen kulkuvälineen ennen perille pääsyä. Eihän sekään nyt tuntia enempää ota, mutta ainahan se olisi kiva vaan hypätä pyörän selkään ja hurauttaa omalle biitsille surffitreeneihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti