Senkin marjajemmarit! Nyt niitä marjoja tänne Tanskaan!

Mustikka

MetsäMustikkaa ei saa ollenkaan Tanskassa. Ei tuoreena tai pakastettuna. Tarjolla on pelkkiä puolalaisia pensasmustikoita. Malmöstä voi sitten käydä hakemassa metsämustikkaa jos alkaa piina käydä liian ylitsepääsemättömäksi.

 Mansikka

Tanskassa saa kesäisin hyvää mansikkaa ja niitä voi käydä itse poimimassakin jos siltä tuntuu. Talvisin pakasteesta saa kuitenkin ainostaan ulkomaista mansikkaa. MIKSI?

Punaherukkaa ja muita erikoismarjoja saa kesäisin minikokoisissa rasioissa. Talvisin on kuluttajille vain ulkomaista tarjolla.

Suomessa 90% metsän marjoista jää poimimatta ja päätyy joko eläinten ruuaksi tai takaisin mullaksi mädätysprosessin jälkeen. Mä en ymmärrä eikö ole muka business rakoa alkaa viedä Suomen puhtaita marjoja ulkomaille. Vaikka vaan pohjoismaihin joilla itsellä marjaa ei metsistä löydy. Ei muuta ku pussitusprosessi yhteen nurkkaan ja pakastusprosessi toiseen ja voilá! Siinä on vielä jollekin Suomalaiselle hyvä rako pistää kansainvälinen pakastetuotteita kuljettava yritys pystyyn. Nykyinen smoothieyhteiskunta varmasti arvostaisi smoothievalmiita marjoja ja jogurtin päälle ripoteltavia jäisiä superfood marjoja. Ne ulkomaiset pakastemarjat kun vähän niinku menettävät merkityksen siinä kun niitä aletaan keittää ja niistä syntyy vitamiinitonta hilloa. Puhtaus, vitamiinirikkaus ja helppous - mitä muuta tarvitaan edellämainitun tuotteen markkinointiin? Tässä on pakko olla joku kannattamattomuuskysymys takana (mitä minä en näe) ettei kukaan ole tähän vielä tarttunut. Miettikää superfoodien hintoja. Noista pussukoista vois pyytää ihan ookoo hintaa!

Siitä se ajatus sitten lähti - ELVIS-JÄÄTELÖ

En muista mistä ihan ensimmäisenä kuulin pekonijäätelöstä, ehkä master chefistä, ehkä jostain muualta, siitä on jo aikaa. Sitä kuitenkin kehuttiin, joten mieleen jäi kytemään, että joskus sitä pitää vielä kokeilla. Keväällä kun oltiin Tukholmassa törmäsin sitten basilikajäätelöön ja mieleen tuli taas se jäätelökoneen tarpeellisuus. Kun sitten kerroin ystäväpariskunnalle basilikajäätelöistä ja jäätelökonehaaveista, he kysyivät haluaisinko lainata heidän jäätelökonettaan. Se oli ollut lainassa jo pitkään jollain toisella ja nyt oli korkea aika laittaa vehje taas kiertoon.

Niinpä sain jäätelökoneen lainaan juhannuksena ja ekat jätskit tehtiin jo viime tiistaina. Olin pitkään makustellut mielessäni Nice Creameja, joista löysin reseptikirjan aiemmin tänä vuonna (taisi olla samaan aikaan elämäntapamuutospäätöksen kanssa). Nice Creamit on jäätelöitä, joissa ei ole sokeria, maitoa tai lisäaineita. Olin kerännyt jo valmiiksi joitain raaka-aineita joita Nice Creameihin tarvitaan ja nyt kun kaveri oli kylässä, päätettiin vihdoin kokeilla vehettä. Kirjasta valikoitui yksimielisesti kokeiluun lakritsijäätelö: 2 dk cashew pähkinöitä, 1,5 dl vettä, 2 rkl kookospalmusiirappia, 1 rkl sukriinia, 2 tl vaniljapulveria, 1 kananmunankeltuainen, 3 rkl kookosöljyä, 2 rkl lakritsipulveria ja 2 rkl vettä (laku ja vesi lisätään vasta lopussa siirappina joukkoon).

Voin muuten suositella! Oli todella hyvää. Tosin lakritsijauheen tilalla käytin Bülowin sokerilakritsajauhetta, joka varmaan vaikuttaa johonkin makunystyrään, mutta jäätelöltä seos nyt jokatapauksessa maistui, mistä tottapuhuen olin vähän yllättynyt. 

Nyt kun vehje oli saatu tulille aloin jo miettiä seuraavaa kokeiluerää. No okei, on oikeastaan väärin sanoe että "aloin", kyllä tämä oli jo moneen kertaan mietitty juttu. Kokeiltiin vappuna nimittäin vaimomatskuu-blogin vappumunkkeja pekonihillolla ja nyt myöhemmin pyörittelin kädessä saman blogin suklaareseptiä. Vaimomatsku-nainen oli tehnyt pekoni-maapähkinävoi-banaanisuklaata eli Elvis-suklaata! Kuulosti hyvin mielenkiintoiselta, mutta jäätelökoneen"omistajalle" liian tylsältä. Päätin jalostaa reseptin jäätelömuotoon.

Paistoin pekonit rapeiksi ja annoin jäähtyä, tein suklaajäätelöpohjan johon tuli 2 dl kuohukermaa vispattuna, 3 munan keltuaista ja 0,5 dl sukriinia vispattuna ja 3 rkl kaakaojauhetta. Nämä kaikki yhteen ja jäätelöksi.

Pistin pekonit monitoimikoneeseen ja lisäsin niiden seuraan maapähkinävoita, vähän banaanilastuja ja suklaa nibsejä.  Homma sekasin ja kun jäätelö alkoi näyttää pehmikseltä - ni sekaan vaan.

Kone hyytyi jossain kohtaa joten oletin jäätelön olevan valmis. Laitoin jäätelön rasiaan ja pakkaseen ja aloin katella kulhon puhdistus projektin pääpiirteitä. Eissaakeli. Reunoille ja pohjaan oli jäätynyt ihan kunnon kerros Elvis-jäätelöä, eikä sitä saanut siitä pois. 

Luulen että jäätelökonetta vois helposti käyttää koko päivän, niin hyvin se pitää itsensä kylmänä. Ongelmaksi muodostuu vaan se että vanhaa jäätelöä ei saa siitä pois ennen kuin kulho on sulanut. Ajattelin vähän auttaa tilannetta upottamalla kulhon kuumaan veteen. Koska tulosta ei oikein alkanut tulla vaikka kuinka rapsuttelin, annoin viimein periksi ja päästin kuumaa vettä myös kulhon sisäpuolelle. Jätskit lähti, mutta luulenpa että tuhosin samalla koko vehkeen. Pinnassa on naarmuja ja käyttöohje sanoo ettei kulhoa saisi edes pestä kuin haaleassa vedessä - ei missään nimessä koskaan kuumassa. Hemmetti. Tiistaina meillä oli ongelmia kasata tota vehjettä ja kurottauduin sen verran manuaalin puoleen että saatiin se vihdoin toimintaan. En sitten insinöörinä viittinyt lukea niitä kokonaista kahta sivua siinä samalla. Urpo mikä urpo. 

Ai niin maistuiko Elvis? Oi kyllä! Nappiin meni mielikuvat ja totuus.

Pieni Merenneito -kierroksen päivitys

Kun asuttiin Frederiksbergissä niin toimittamani turistikierros oli aikalailla aina vakio. Alkuun joko brunssi kotona tai Granolassa, siitä Strögetin alkupäähän (rådhudspladsin päähän), pyöriä taluttaen Strögetin läpi (edellyyttää varhaista starttia, muuten Strögetille ei mahdu pyörällä tai ilman), Kongens Nytorvin päässä välipalabölset ja Nyhavnissa laiturioluet, siitä pienelle merenneidolle rantaa pitkin ja pyörillä hurautus Christianshavniin ja Kanalbodegassa yksi välibisse. Christianiassa pieni kierros ja loppuun joko hevosien silittelyä tai vaihtoehtoyllätysnumero. Hyväksi havaittu kierros. Melkeinpä päivässä saa nähtyä kaiken tärkeän Kööpenhaminasta ja lopun viikonlopusta voi käyttää fiilistelyyn.

Koska ystäväni ovat ehtineet käydä moikkaamassa minua jo usemman kerran, ei Pieni Merenneito -kierrokselle ole ollut enää tarvetta ja se on päivittynyt ikään kuin itsestään Fiilistelyä Kööpenhaminassa -kierrokseksi. 

Ilmanen vinkki: marokkolaiset letut (kuvassa) on ihan mielettömän hyviä!

Kierros starttaa myös joko omalla brunssilla tai Wulff og Konstalin vastaavalla ja jatkuu joko kirppikselle tai Outlettiin. Shoppailujen jälkeen matka jatkuu Christianian takaportista Christianian läpi joko Morgenstedetille vegaani-lounaalle ja siitä jälkkärille Copenhagen Street Foodiin......Tai sitten vaan ihastellaan rauhassa Christianiaa ja syödään vasta sen jälkeen koko viiden ruokalajin lounas paperisaarella. Street foodista lampsitaan Oopperan eteen josta voi kätevästi napata vesibussin joen yli Nyhavniin. Kunhan kevyenliikenteensilta joskus valmistuu voi tuon ylityksen taittaa myös silloitse. Nyhavnissa fiilistellään ja matkaa jatketaan puistoihin, kahviloihin tai shoppailemaan. Ei siihen täydelliseen kesäpäivään sit muuta tarvitakkaan :)

 

Kuvassa oikealla näkyy silta joka ehkä joskus valmistuu...

Sade sade ropisee

Jos en olisi yksinhuoltaja olisin jäänyt töihin niin kauaksi aikaa että kaatosade olisi loppunut. Töitä nimittäin olisi riittänyt. Mutta koska Nalle ei osaa itse itseään pissattaa, oli lähdettävä neljältä kaatosateessa polkemaan kohti kotia ja Nappua. Mulla oli töissä sadetakki, mutta alapäässä oli mekko ja punaiset kangaskengät. Kengät läikkyi yli kun kävelin rappukäytävää pitkin kotiovea kohti. Kuorin valuvat vaatteet päältä ja ripustelen ne ympäri kylppäriä. Onko teillä sellanen tunne kun olette läpimärkiä ja kuoritte vaatteet päältä, että ei voi alkaa kuivata jollei ole ensin käynyt suihkussa. Oikein pysähdyin miettimään asiaa, että eikö tässä voisi nyt vaan kuivata itseään. Mutta ei voinut. Piti mennä suihkuun ja pestä sadevedet kropasta ja valuneet meikit naamasta. Sitten mieli antoi rauhan kuivata. 

Olin jättänyt oven auki makkariin jota en yleensä tee. Nalle käyttää tilaisuutta aina hävyttömästi hyväksi ja hyppää sängylle vetämään tirsoja. Ja näinpä oli käynyt nytkin. Hän oli nuhjaissut ihan ensiksi koristetyynyt muualle, sitten vetässyt päiväpeiton syrjään ja painunut sitten nukkumaan peiton alle tyynyjen väliin. Luultavasti pää vielä tyynyllä. Mitä sen päässä oikeen liikkuu? Kosto? 

Ryökäleen oli päästävä tilanteesta huolimatta ulos...kaatosateeseen. Vedän sadevaatteet päälle ja viimeistelen asun saappailla. Päätän käydä matkalla varastossa katsomassa jos löytäisin vaelluskenkiä, joita tarvisin Lofooteilla muutaman viikon päästä. Mäsinöin varastossa kuin viimeistä päivää. Nostelen ihan **tun raskaita matkalaukkuja joiden sisällä on luistimia ja muita höyhenen kevyitä tykötarpeita, katson sisään turhaan ja nostan sitten laukut takaisin ylähyllyille kuin raksamies konsanaan. Kolppaan koko varasto ympäri ilman tulosta. Ei ne kengät ole siellä! En toisaalta niitä koskaan Tanskassa ole edes nähnyt, mutta kunhan nyt viinilasiväärinkäsityksen jälkeen halusin kuitenkin tarkistaa, ettei tule sitten ainakaan sanomista jälkeenpäin.

ÄITI JA ISÄ, NE KENGÄT NÄYTTÄÄ TÄLTÄ!!!

Olen ihan hiestä märkä koska tarkka muistinen varmaan huomaakin että mullahan on päällä ne sadevaatteet saappaineen poikineen tässä urakassa. Ei muuta kuin takaisin päivän valoon ja matka jatkuu Nallen kanssa, joka on katsellut mun toimintaa varastossa päätään russelimaisesti käännellen puolelta toiselle. **ttuilua sekin sanon minä. Tarkat myös huomaa etten ole vielä tarinan aikana syönyt mitään. Veren sokeri alkaa olla sen verran alakanttiin että alkaa sekin jo vaikuttaa tunnelmaan.

Tässä kohtaa, koska universumin hätätilanteissa heittämät banaanit sokerivajeeseen olivat loppu, se alkoi lohduttaa mua KAHDELLA sattumalta silmiin osuneella neliapilalla. Alon miettiä, että mitä toivoisin jos saisin toivoa ihan mitä tahansa, enkä ehtinyt enää olla niin ärtynyt. On muuten kimurantti kysymys. On paljon asioita joita toivoisin ihan vaan tottumuksesta. Mutta mihin niiden toteutuminen sitten oikeasti johtaisi ja mitä kannattaa oikeastaan toivoa? Siinä se koiranulkoilutus sitten meni näitä asioita pohtiessa kunnes rannalla törmäsin ihan mielettömään näkyyn. Siis ihan mielettömään. En ole koskaan ennen nähnyt niin kirkasta sateenkaarta. Se alkoi tuulimyllyiltä ja loppui Helgolandiin. Sen kaikki värit näkyi ihan selvästi tummaa merta vasten enkä ole koskaan nähnyt mitään niin meiletöntä valoilmiötä. 

Tässä sama paikka sumussa. Helgolandia ei tosin näy...koska sumu.

Tollasessa tilanteessa yksin koiran kanssa vesisateessa tulee helposti mieleen että nappaampa muuten tästä kuvan. Kuvan voi sitten lähettää Lofooteille tai ainakin nyt Suomeen bestikselle. Jos otoksesta tulee sellanen ku silmä näkee, niin se kannattaa ladata instagrammiin. Mutta eihän mulla mitään puhelinta, saatika kameraa ollut mukana siellä sadetakin taskussa. Mietin et vitsi ku olis sellaset silmät joilla vois ottaa kuvan vaan ihan silmiä räpäyttämällä. Tuijotin valoilmiötä ihan loputtoman pitkään ja koitin tallentaa näkyä ensin verkkokalvoille ja sitten takaraivoon tahdon voimalla, niin että saisin sen poimittua sieltä sitte kun taas myöhemmin haluisin sitä katsella. Tätä kirjottaessa en sitä enää saa mihinkään kohtaan päätä, että harjoite taisi sitten kuitenkin epäonnistua. 

Kuva googletettu: hakusanat Amager ja regnbue

Mietin että miksi olisin halunnut kuvan instagrammiin. Aina saa kuulla mimitystä miten jengi on nykyään sosiaalisen median orjia. Tilanteita ei koeta enää siinä hetkessä vaan puhelimen kameran läpi ja loppu kokemus menee ohi kuvia mediaan ladatessa. Mutta kyllä mää sanon että itse kyllä nautin toisten lataamista hienoista kuvista. Tosin mä nyt valkkaan lomillakin pelkät valokuvagalleriat kaikkien hienojen museoiden joukosta. Valokuvat on sellasia juttuja jotka mun silmää mielyttää. Jaksan tuijotella hienoja valokuvia vaikka kuinka pitkään ja miettiä tarinaa niiden takana tai vaan värejä tai yksityiskohtia. Että kai mua nyt saa harmittaa etten saanut mun sateenkaaresta kuvaa enkä voi ihastella sitä enää kännykän näytöstä. Nyt toi kokemus oli ihan mun itseni kokemus enkä päässyt jakamaan sitä kenenkään kanssa. Kyllä matkustelukin on kivaa yksinään mutta siinä idea on saada olla rauhassa. Sillon ei tarvitse tapahtua mitään erityistä. Cappuccino ja ihmisvilinä on hyviä yksin matkustelussa, eikä niistä tarvi ottaa kuvia. Mutta kyllä Colosseum tai Che Guevaran Mausoleum on parhaimmillaan jaettuna. Vähän niinku letutkin. Maistuu parhaalta lettukesteissä.