Trinidad, El Nicho ja Santa Clara

Trinidad oli Cuban "to do" -listalla ihan alusta asti. Ensin näytti siltä ettemme olisi päässeet lainkaan kaupunkivierailulle, mutta onneksi kaikki meni lopulta hyvin. 

Kotona Thomas oli suunnitellut, että ottaisimme bussin Havanasta Trinidadiin ja majoittuisimme alivuokralaisina paikallisessa kodissa kaksi yötä. Busseista ei saanut kuitenkaan kovin paljon otetta ja matka-ajaksikin paljastui 5-6 tuntia suuntaansa. Itselle ei tuo istuminen bussissa tuntunut vastenmieliseltä ajatukselta, ulkona satoi jokatapauksessa vettä, niin onko sitä sitten väliä missä sitä istuu päivänsä. Päätimme ottaa järjestetyn retken oman bussiseikkalun sijaan. Santa Marian hotellilta valmisreissuja ei ollut mahdollista saada, mutta hotellin vaihdon yhteydessä bookkasimme samalla viestillä myös Trinidad-reissun Varaderosta ja saimme onneksi viimeiset jäljellä olevat paikat.

Oppaanamme toimi Spiesin Aleksander ja backuppina oli jo viime retkeltä tuttu Yabi Havana Turilta. Pitkä bussimatka ei itseasiassa tuntunut yhtään pitkältä Aleksanderin kertoessa koko matkan ajan relevanttia historiaa ja tarinaa. Ajoimme ensin Trinidadin lähellä olevalle hotellille, jossa yövyimme seuraavan yön. Aleksander kävi jättämässä valmiiksi täytetyt paperit respaan ja jatkoimme matkaa Trinidadin suuntaan ja ravintolaan, jossa nautimme lounaan. Aina välillä taivas repesi ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Ravintolalta jatkoimme matkaa keramiikkapajaan, josta saimme ostaa tyypillisiä Trinidadilaisia matkamuistoja. 

Ruoka oli perinteistä Cubalaista. Lihaa joka oli nyhtöpossun tyyppisesti valmistettua, siihen tulinen kastike ja riisiä. Parhainta oli tuoreet hedelmät. En saanut millään tarpeekseni Papayasta. Ei muuten kannata kysyä kuubalaiselta Papayasta, vaan käyttää hedelmästä nimeä Fruta Bomba. Papaya on nimittäin kuuban slangilla vagina.

Keramiikkapajan jälkeen saavuimme vihdoin Trinidadiin, jossa ensin jouduimme odottelemaan sateensuojassa kun rankkasade pisteli taas parastaan ja muodosti kaduille jokia. Loppujen lopuksi lyhyen kävelyn jälkeen meille jäi vain vajaa tunti aikaa kierrellä kapunkia. Olin lievästi pettynyt. Kaupunki kun oli aika suuri ja nähtävää olisi ollut vaikka kahdelle päivälle. Mutta minkäs teet. Hotellille piti ehtiä takaisin ennen pimeää, eli ennen kuutta. 

Meillä oli huone laguunin vieressä kun kaikki muut ryhmästä majoittuivat ylös kukkulalle.

Saimme kivan huoneen ihan laguunin vierestä. Kylpyhuone tosin dunkkasi aika kovasti homeelta, mutta muuten huone oli ihan passeli yhdeksi yöksi. Kapusimme ylös hotellin ravintolalle ja nautimme 50/50 mojitot ennen illallista. Oli kyllä mielettömät näkymät.

Trinidadin kadut on suunniteltu niin ettei kaupunki koskaan "tulvi" vaan vesi ohjautuu pois kaupungista.

Trinidadin katujen kivet ovat itseasiassa peräisin Espanjasta. Espanjan tuodessa tavaraa Kuubasta Eurooppaan oli laivat täytettävä jollain Kuubaan takaisinpäin mentäessä.

Koko huoneessa oli vain tämä yksi musta nukke istumassa tuolilla. Merimiehet kävivät kysymässä nukelta kannattiko merelle lähteä vai oliko tulossa myrsky.

 

Seuraavana aamuna lähdimme todella hyvissä ajoin liikkeelle. Tarkoituksena oli ehtiä vesiputouksille ensimmäisinä. Noooh, siinä oli sitten kuitenkin odottelua eri prosessin vaiheissa (pari muuttujaa) ja niinpä kulutimme taas aika kiitettävästi aikaa ennen kuin saavuimme putouksille. Onneksi paikalla ei silti ollut tunkua joten halukkaat pääsivät rauhassa pulahtamaan jäätävään veteen.

Matka jatkui kohti Santa Claraa ja Che Guevaran Mausoleumia. Jos vallankumousmuseo Havanssa oli vähän tylsä, niin tänne kannattaa kyllä lähteä kauempaakin. Todella vaikuttava museo Che Guevaran elämästä. Valokuvamateriaali on todella kattava ja tekstit löytyivät myös englanniksi. Oli ihan mieletöntä lukea miehen kirjoittamaa päiväkirjaa ja nähdä viereisestä valokuvasta hänen sitä kirjoittamassa. Pysäyttävä kokemus kaikenkaikkiaan. Mausoleumissa Chen lisäksi lepää 29 muuta Bolivian iskussa 1967 kuollutta taistelijaa. Che Guevaran jäännökset olivat kauan kadokissa Bolivian metsissä eivätkä asiasta tietoiset osapuolet suostuneet sijaintia paljastamaan ennen kuin vasta 1997 jolloin hänet haudattiin tänne täysimittaisin sotilasseremonioin. Paikalla palaa myös ikuinen tuli, jonka on sytyttänyt Fidel Castro Chen muistolle.

Santa Clara valikoitui Mausoleumin sijainniksi 1958 käydyn taistelun vuoksi. Taistelussa Che joukkoineen kaappasi Havanasta Santiego de Cubaan matkalla olevan junan, joka oli täynnä Fulgencio Batistan aseita.

Matka jatkui kohti Kuuban viidenneksi suurinta kaupunkia Santa Claraa (tai siis sen keskustaa). Kaupunki oli selvästi taloudellisesti kehittyneempi kuin Havanna. Kaupungissa oli supermarketteja, kauppakatu ja modernimpi ote kuin Havanssa. Emme tosin ehtineet viettää täälläkään 40 minuuttia enempää kun piti jo lähteä kohti kotia.

Tämän hotellin seinissä näkyi edelleen Santa Claran taistelun laukaukista syntyneitä reikiä.

 

Saavuimme takaisin Varaderoon sopivasti illalliseksi eli seitsemän kahdeksan aikaan. Kesäisin pimeä ei kuulemma tule näin aikaisin. Tulipahan mentyä lomalla aikaisin nukkumaan joka ilta ja aamulla hyvissä ajoin ylös kun aurinko nousi.

Kuubalaiset herkkusikarit on kotoisin Pinar de Rio:sta

Yksi Havanasta tekemämme retki oli Spiesin järjestämä reissu Pinar de Rioon. Järjestäjä oli Spies, mutta itse opas oli kyllä Havana Turilta, Pinar de Riosta kotoisin oleva Yabi. Oppaamme oli todella ammattitaitoinen ja oli selkeästi etua että hän esitteli omia lapsuuden seutujaan. Hän oli silminnähden innoissaan esitellessään omaa kyläänsä ja esitellessään meille siinä samalla myös pienen äitinsä.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Guayabita del Pinar:n "rommitehtaalle". Ensinnäkin tehdas heittomerkeissä, kuten kuvista näkyy ja toiseksi alkoholia ei oikeastaan voi kutsua rommiksi. Mutta paikalliset ovat tuotteestaan ylpeitä ja ilmeisesti sitä myös kulutetaan kaikissa alueen juhlissa. Jokaisessa pullossa on mini guava, joka tietysti kerää itseensä alkoholia, mutta myös vapauttaa samalla juomaan erityistä aromia. 

Retken pääexcursiokohde oli kuitenkin Cohiba sikareita valmistama tupakkafarmi Pinar de Riossa.  Pinar de Rio:n maaperä on jotenkin erityinen yhdistettynä Kuuban ilmastoon. Parhaimmat sikarit tulevat Kuubasta ja vaikka samoja kasveja on yritetty kasvattaa esimerkiksi Venezuelassa, ei Kuuban voittanutta ole. Näimme miten tupakkaa kasvatetaan, miten sikariin käytettävät eri lehdet eroavat toisistaan, miten lehtiä kuivataan ja fermentoidaan ja lopuksi miten sikareita kääritään.

Laadukkaimmat lehdet kasvatetaan valkoisen kankaan alla jotteivat ne saa liikaa aurinkoa. Lehtiä kerätään ensin kasvin juuresta pois, jotta ilmakierto paranee ylempiin lehtiin. Keräämistä jatketaan alhaalta ylöspäin parin päivän välein pikkuhiljaa, jonka jälkeen lehdet kuivatetaan ladon näköisissä kuivattamoissa. Ilmanvaihtoa ladoissa säädellään ikkunoita availemalla ja sulkemalla. Kuivatuksella säädellään lehtien hidasta hapettumista ja karotenoidien hajoamista tupakan lehdessä. Jos ilma tuntuu kuivuvan ladossa liikaa, kastelellaan maata (ei ladossa mitään lattioita ole) vesiletkulla, josta vesi haihtuu pikkuhiljaa ilmaan. Kuivatusprosessilla sikariin saadaan aromeja joita halvoissa sikareissa lisätään teennäisillä aromeilla. 

Kuivatut lehdet irroitetaan kuivatustangoista, jaetaan pieniksi nipuiksi ja kerätään puolen metrin korkuisiksi paaleiksi. Kosteus ja lämpötila aiheuttaa paaleissa luonnollisen fermentoitumisen. Prosessissa lehden proteiinit hajoavat aminohapoiksi ja sokerit hiilihapoksi ja vedeksi. Hajoamistuotteina ilmaan karkaa hiilidioksidia, ammoniakkia ja vettä. Pystyttekö kuvittelemaan fermentointihuoneessa olevan käryn? Ammoniakki salpasi hengityksen ja vaikka kuinka keskittyi alkoi väkisin yskittää ja tuntui ettei saanut henkeä. Tähän kuulemma kuitenkin tottuu ja niin fermontointihuoneen lattialla olikin työmiehiä käryissä pelaamassa ihan muina miehinä korttia. Riskikartoituksia vitamiinitehtaalla hiljattain laatineena voisin arvioida, että tämä työympäristö ei ihan menisi Skandinavian työsuojelutarkastuksessa läpi. Toisaalta ei kai se Kuubalaisten eliniänodote muutenkaan kovin korkea ole vaikka lääkäreitä maassa on enemmän kuin missään muualla maailmassa.

Fermentoinnin jälkeen lehdet lajitellaan eri laatuluokkiin ja niistä poistetaan keskiranka. Lajitellut lehdet kerätään uudelleen paaleiksi ja ne fermentoidaan tällä kertaa korkeammassa lämpötilassa. Toisen fermentointikerran jälkeen lehdet kerätään ilmatiiviiksi paketeiksi varastointia varten.

Paalit toimitetaan sikaritehtaille käärimistä varten, mutta meille oli järjestetty farmille mestarikääriä näyttämään miten homma oikein hoituu. Eri sikarien valmistamiseen tarvittavat lehtityypit valitaan kullekin sikarille ominaisen reseptin mukaisesti. Kasvin alaosasta kerätyt vähiten aromaattiset lehdet takaavat sikarin tasaisien palamisen ja niitä käytetään eniten sikaria rakennettessa. Kasvin keskiosilta ja yläosista kertätyt lehdet ovat aromaattisia ja niitä sekoitetaan sikarin täytteeseen muutamia kappaletta antamaan juuri halutunlainen aromi ja vahvuus. Kääriä kokoaa eri lehdistä hyvän yhdistelmän nipuksi ja katkoo lehtiä tasoittaakseen sikarin pitoisuuksia. Lehden tyvessä on eniten nikotiinia ja voimaa ja niinpä katkaisemalla ja eripäin lehtiä asettelemalla saadaan sikarin koostumus sopivan tasaiseksi. Sikarin polttamisen sanotaan olevan kuin retki. Se antaa nauttijan suuhun joka imaisulla erilaisen yhdistelmän aromeja ja nikotiinia. Nippu kääritään lopulta sidoslehteen ja puristetaan muotissa sikarin haluttuun muotoon. Päällyslehti, jotka ovat kaikkein kauneimpia ja kalleimpia harson alla kasvatettuja ohuita lehtiä, kääritään tämän päälle. Ammattitaitoinen käärijä valmistaa noin 120 sikaria päivässä. Valmis kuluttajan käsiin päätyvä sikari on kokenut n. 500 käden kosketuksen eli ei ihme jos hienoimmista sikareista voidaan pyytää jopa 30€. Farmita saimme ostaa etiketittömiä sikareita huokeaan hintaan ja niinpä meilläkin on nyt kotona matkamuistosikareita ja tottakai käsityömarkkinoilta ostettu humidori missä ne säilyvät hyvinä.