tiistai 10. toukokuuta 2016

Ilmanen vinkki päivä Tukholmassa -risteilylle

Ajettiin Rukoilupäivän (Bededag) kunniaksi pari viikkoa sitten Tukholmaan. On muuten aika ajorupeama. Pysähdyttiin ihan ensiksi karkkilentokoneella ostamassa säkillinen irkkareita, sitten pysähdyttiin Huskvarnaan syömään eväitä ja sitten vielä kerran kaffelle. Asuttiin Södermalmilla AirBnb kämpässä ja lokaatio oli kyllä ihan huippu. Thomas oli oikeassa, että turhaa sitä edes Södermalmilta muualle lähtee. Käytiin kuitenkin reippaina turisteina myös Skansenissa, vanhassa kaupungissa, Nor- ja Östermalmilla. 

Perjantain ohjelmaan kuului shoppailua ja illalla Fotografiska. Ihan mieletön paikka! Tänne siis tulette käymään kun otatte päivä Tukholmassa risteilyn Suomesta! Käytiin ensin valokuvanäyttely läpi, joka oli kyllä ehdottoman pysäyttävä. Taidepläjäyksen jälkeen siirryttiin yläkertaan Fotografiskan ravintolaan, joka oli juuri voittanut kaupungin paras keskihintainen ravintola palkinnon. Pöytävarausta tehdessä ei ollut paljon pöytiä enää jäljellä, mutta onneksi yksi löytyi perjantai myöhäisiltaan. Ravintola tarjoaa 100% luomuraaka-aineista valmistettua kasvisruokaa johon voi lisätä liha-annoksen sitä halutessa.

Vi eftersträvar en 100% ekologisk, naturlig och lokal råvara. Under 2016 är vårt hållbarhetsfokus att ha noll svinn. Fotografiskas restaurang är stolta vinnare av Dagens Nyheters utmärkelse Gulddraken 2015 och Allt om Stockholms pris, båda som Stockholms bästa restaurang i mellanklassen.






Otettiin molemmat kolme ruokalajia ja kaikki oli ihan mielettömän makuisia. Otettiin molemmat lihalisät pääruokaan ja eteemme ilmestyi erillinen lautanen lampaan sisäfileetä ja jotain muuta ruhon osaa. Ihan suussa sulavaa. Laskukin oli luokituksen mukaan ihan oikein keskiluokkaa, eli todella voin suositella varaamaan pöydän samantien.

Perunaa, kylmäsavustettua kermaviiliä, mätiä, paahdettua voita.

Ruokailunäkymät.

Uunisipuli, sieniä ja maa-artisokkaa ja tryffeliä
Raparperia, raparperikiisseliä, kermaa ja basilikajäätelöä. Pitää ostaa jäätelökone.
Södermalmin kallioilta otettu kuva Fotografiskasta
Toinen vinkkivitonen jos jää aikaa, on tämä ostoskeskus Östermalmilla nimeltä Mood. Tosi hygge ja ihania liikkeitä. Valitettavasti löydettiin tämä vasta lauanatai-illalla kun olimme syömässä keskuksen Boqueria-ravintolassa.
Toi perjantai-ilta oli niin mieliinpainuva kokemus että siksi halusin jakaa sen myös teidän kanssa. Itse jos lähtisin risteilylle vaihtaisin Sergelin torin BurgerKingin ens kerralla tähän.

Käytiin myös tottakai syömässä perinteiset köttbullarit ja iltaisin kokeiltiin erilaisia drinkkejä. Ihan meidän kämpän vieressä oleva Folkbaren oli kyllä meidän ehdoton lemppari. Lauantaina oli Tukholmassa Kulturnat mutta sitä ei kyllä huomannut mistään. Oli vähän eri meininki kun Köpiksessä tai Lundissa saatika Helsingin taiteiden yössä. Perus lauantai-ilta.

Köttbullar
Folkbaren FolfOperan vieressä.
Kotimatkalla käytiin moikkaamassa Riitta-tätiä Eskilstunassa. Täti oli laittanut herkut pöytään ja saatiin karjalanpiirakoita ja kalaa vielä kotiinviemisiksikin. Näytti paikka samalta kuin silloin pienenä Eskilstunassa käydessä - oli ihana käydä ja nähdä pitkästä aikaa!



Kotiinpalumatkalla satoi vuorotellen vettä, räntää ja rakeita. Ei pysähdytty kun kerran pissalle ja vaihtamaan kuskia paluumatkalla kun oli niin kiire hakemaan poika kotiin :) Kuvassa näkyy Kööpenhamina pilven sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti