Kitesurfing Kuubassa

Leijasurffauksen opettelu oli tosiaan tarkotus olla Kuuban reissun missio, mutta toisin tapahtui. Havanassa puhalsi tuuli vähän liiankin reippaasti ja rajut kaatosade suihkut taivaalta eivät myöskään houkutelleet surffikouluja tai ylipäänsä ketään muutakaan Santa Marian rannoille.

Hotellin ranta Santa Mariassa

Rannalla oli toki surffilautakyltti jossa luki "Kitesurfing school" ja puhelinnumero. Kysyin hotellin rantapojalta koulusta ja hän sanoi, että "ei näillä keleillä". Niinpä jäin odottelemaan kelejä joita ei koskaan tullut.

Kuten jo kerroin siirryimme puolessa välissä lomaa Varaderoon. Aloitin heti ensimmäisenä päivänä koulun etsinnät. Spies ei tiennyt mitään surffauksista, joten sieltä ei apuja herunut. Ihan hotellimme nurkilla oli pieni Barracudan kioski joka tarjosi erilaisia vesiaktiviteetteja. Heillä näytti olevan myös leijasurffausopetusta, mutta kioski oli tietenkin kiinni vaikka aukioloajat näyttivät jotain muuta. Kolmannen kerran kun kävin kuikuilemassa kopilla siellä vihdoin istuskeli äijä sisällä. Kysyin kitekoulusta ja vihdoin homma alkoi toimia. Hän kysyi olenko koskaan ennen kiteillyt ja selitin vähäiset taustani. Äijä lupasi ohjelmatoimiston antavan tarjouksen tunti hinnalla ja sain ohjeet kävellä rantaa pitkin 15 min Las Morlas hotellille, jossa minua odottikin jo kaksi Kuubalaista surffaria, Alejandro ja Alex. Toinen ei puhunut kuin espanjaa mutta toinen oli opettanut kiteilyä myös Rodoksella ja Toscanassa sekä asunut Malmössä joten häneltä onnistui opetus englanniksi, espanjaksi ja italiaksi + pari lausetta ruotsiksi.

Selitin uudelleen taustani ja suunnitelmaksi otettiin aloittaa seuraavana päivänä aamu kymmeneltä. Tuntihinta oli 40€ ja siihen sisältyi molempien opettajien jakamaton huomio. Aamulla kun heräsin kuulin heti miten tuuli ei ulvonutkaan enää hotellin nurkissa niinkuin jokainen aamu siihen asti oli tehnyt. Tyypillistä! 

Kävelin silti takaisin Las Morlasille, jossa Alex jo odotteli merelle päin tuijottaen. Hän oli tehnyt saman havainnon tuulesta kuin minä. Ei auttanut kuin odotella. Minähän olen oppinut jo hyväksi tuossa tuulen odottelussa. Alex kävi läpi teoriaa ja opetti Las Morlasin yhdelle omalle asiakkaalle leijan fysiikkaa jota minä kuuntelin samalla sivusta. Menin takaisin omalle hotellille, jossa söin lounaan ja lähdimme siitä yhden maissa Jeepillä toiselle puolelle niemennokkaa jossa meri on tyyni, ranta matala ja tuuli puhaltaa oikeasta suunnasta. Käveltiin tosin ensin hyvälle spotille n. 15 min kamojen kanssa. Kävellessä kävi ilmi että Alejandro puhuikin itseasiassa englantia. Ja vielä ihan ymmärrettävästi. Olin vähän ihmeissäni kun Alex oli siihen asti kääntänyt ihan kaiken sille, mutta nyt Alejandro kertoi miten hän oli aloittanut kiteilyn 14 vuotta sitten ja miten hänen opettajansa ei päästänyt häntä laudalle ennen kun hän oli harjoitellut leijalla ensin kokonaisen kuukauden. Kiteilynhän perusta on leijan sulautuminen käsivarteen niin ettei leijaa tarvitse edes katsoa vaan sen liikkeen ja sen ohjauksen tulisi tapahtua automaattisesti yhdellä kädellä. Eihän kuukauden leijaharjoittelu tietenkään onnistu turistin aikatauluun vaan opetuksessa on vähän harpittava. Nyt kuitenkin tiedän mistä minä jatkan taas eteenpäin keväällä Köpiksessä. Tarvii lautaa kannella mukana vielä pitkään aikaan.

Nyt kuitenkin laitettiin kamat niskaan ja aloitin näyttämällä miten hallitsen leijan. Siitä seuraavaksi body dragging ensin Alexin selässä, sitten Alex minun selässä ja viimeksi itsekseen. Siitä harjoitukset jatkuivat taas hiekalla, jossa opettelin nostamaan itseni hiekalta istumasta hiekka surffiin. Kun olin pari kertaa syönyt hiekkaa pääsin jatkamaan harjoitusta vedessä laudan kanssa.  Alex oli vedessä auttamassa minut laudalle ja antamassa ohjeita. Tuntui ettei touhusta tule mitään, mutta pääsin kuin pääsinkin viimein laudan päälle ja surffaamaan muutamia metrejä kerrallaan. Märkäpuku oli välttämätön ja siinäkin meinasi tulla kylmä. Annoinkin lopulta periksi ja sanoin että tää oli nyt tässä. Tiesin lumilautailusta että kehitystä ei enää sinä päivänä väsyneenä ja kylmänä tapahtuisi vaan lihakset tarvitsisivat unta kehittääkseen muistin miten pitää toimia. Maksoin kolmesta tunnista ja lähdettiin viemään kamoja takaisin koulun varastolle. Päivän päätteeksi käytiin Mojitoilla ihan mielettömässä paikassa. 

Pelikaaniranta

Mojitot oli kyllä ehkä reissun parhaimmat. Ehkä laatuun vaikuttaa onko tilaamassa paikallinen vai turisti.

Näkymät päivän jälkeen Mojito huulilla.

Vedet tosiaan oli lämpimämmät kuin Tanskassa koskaan, mutta märkäpuku tollaseen räpiköintiin oli silti välttämätön. Sanoisin, että oli se silti mielyttävää opetella vesissä, jossa ei tarvitse pelätä pohjan kiviä ja jossa märkäpuvun ei tarvitse olla ihan niin paksu kuin Tanskassa. Opetuksen laatu oli about 300 kertaa parempi kuin Köpiksessä. Oikein harmittaa etten saanut vastaavaa opetusta heti aluksi. Jos joku ajattelee kokeilevansa kiteilyä Kuubassa, voin lämpimästi suositella tätä koulua. Hintalaatusuhde on todella kohdillaan.

Viimeinen päivä Kuubassa ja aurinko pilvettömällä taivaalla. Nää tyypit oli yhtä ilosia ku mä tuosta lämöstä.

Osaan nykyään pelata yatzyakin. 

Seuraava ei varsinaisesti liity surffaukseen mutta kertoo taas paljon Kuubasta: Surffireissulta takaisin palatessa sain tottakai kyydin takaisin hotellille surffikoulun jeepillä. Poliisi pysäytti meidät tiellä heitettyämme ensin laudat ja leijat koulun varastolle. Konstaapeli pyysi Alexia näyttämään papereita ja ne hävisivät nopeasti poliisitakin taskuihin. Alex selitti jokusen tovin ja viuhtoi käsillään. Ai mistä paperit oli lähdössä ja minulle oltiin melkein soittamassa taksia? Ei, kyse ei ollut juuri ennen autoon nousua nautitusta Mojitosta (Kuubassa ei ole alkometrejä). Turisteja ei kuskaa kuin valtion lisenseillä varustetut taksit! Koulu oli selvästi tekemässä sivubisnestä myymällä myös kuljetuspalveluita. Onneksi paperit saatiin takaisin ja minä pääsin takaisin hotelliin ilman erikoistoimenpiteitä. Mietin tapahtuneen jälkeen, että entä jos minulla olisi Kuubassa ystävä. Kulkisimmeko tuolloin aina vain taksilla ravintoloihin ja nähtävyyksiin vaikka hänellä olisi auto? 

Terveelliset porkkanakakkumuffinsit

Olen ollu aina kaikkia terveysleipomuksia vastaan. Jos jotain hyvää haluaa syödä niin sen kuuluu olla sillon laillista. Kompromissi"herkut" jätän kokonaan välistä. Sit ku jättää 10 välistä ni voi syödä yhden rehellisen, eikö? 

Ja mitä viäl. Täsä sitä ny sit olla. Tähtiinkirjoitettu elämäntapamuutos on pistäny mut kokkailemaan iha hervottomast kaikkii erikoisjuttui.

Kokeilin sitruunakakkua. Oli kyllä ihan mehukasta, mut ei sitä jaksa syödä ku pari palaa.

Sit oli nää lätyt. Tosi hyviä. Ei tuu ikävä tavallisia.

Nämä mää loihdin sellaseks nopeeks energiaks ennen jumppaa. Vaatii kehittelyä. Lisää rasvaa.

Kroisantteja. Maistui vaniljalta ja oli tosi hyviä, mut en kyl jaksa uudelleen ehkä tehdä jollei tee ihan vietävästi mieli brunssille.

Rommikuulat. Aivan liian vähän rommia. Ei jatkoon.

Tää oli helppo ja toodella hyvä panna cotta. Kookoskermaa ja vadelmia.

Joku voi olla erimieltä Low Carbs High Fats -ruokavalion terveellisyydestä, mutta mulla se on toiminut. Energiaa riittää, ei ole nälkä kokoajan ja mikä parasta - ei turvota. Että ainakin mun kehossa LCHF tuntuu terveelliseltä. Mulla on kaksi Jane Faeberin keittokirjaa ja olenkin kokeillut aktiivisesti frouvan kehittelemiä reseptejä. Olen ollut aika äimänkäkenä miten hyvin reseptit toimii. Ehkä se johtuu siitä ettei rasvan kanssa pihtailla, en tiedä. Olen kokeillut jälkiruokapuolelta pannukakkuja ja näitä porkkanamuffinseja. Okei. Niinku ylhäältä näkyy niin paria muutakin juttua on tullu kokeiltua. 

Nää ei maistu huijaukselta! Porkkanamuffinsit maistu ihan yhtä hyviltä ku tavalliset. Siksi halusinkin jakaa reseptin jos joku muuki haluaa testata vaihtoehto muffinseja. Varsinkin jos kaveripiirissä on keliaakikko, nää on hyvä pyöräyttää niinku ei ois koskaan mistään gluteiinittomista touhuista kuullukkaa ja sit saa kehui et millai osasis :)

Täsä nää muffinssi ny ova.

Porkkanakakkumuffinsit

12kpl

Muffinssiosa:

6 munaa

1 kypsä banaani

4 rkl kookossokeria

1 dl vispikermaa

100 g sulatettua voita

2 dl kookoskuitujauhoa

1 dl pähkinäjauhoja (ite käytin jauhettuja manteleita)

2 tl leivinjauhetta

1 rkl kanelia

1 tl jauhettua inkivääriä

1 tk jauhettua neilikkaa

1 tl kardemummaa

2 isoa luomuporkkanaa (250 g)

1 luomuappelsiinin kuori (oranssiosa)

Kuorrutus:

150 g maustamatonta tuorejuustoa

50 g pehmeää voita

2 rkl sukrinmelis (tomusukriinia)

1 rkl appelsiinimehua

1 luomuappelsiinin kuori

Koristeeksi:

10 rouhittua mantelia

1/2 luomuappelsiinin kuorta

En yleensä hehkuta myöskään luomujuttuja vaikka yritänkin itse suosia luomua. Se on jokaisen oma asia kaupassa, miten valitsee tuotteensa. Toiset arvostaa enemmän kuin toiset ja toisilla ei välttämättä ole varaa ostaa kaikkea luomuna. Tässä kuitenkin mainitsin LUOMUappelsiinin koska tarkoitus on käyttää juuri se hedelmän kuoriosa jonka myrkyttämisessä ei tavallisesti paljon säästellä. 

Sitten ohjeisiin. Muffinsit valmistetaan seuraavasti:

Pistä blenderissä munat, banaani ja kookossokeri sekaisin ja kaada sitten kulhoon. Vispaa joukkoon kerma ja sulatettu voi. Lisää sitten kaikki loput ainekset ja sekoita hyvin. Anna taikinan huilata hetken. Jaa sitten taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä.

Kuorrute:

Vispaa kuorrutteen aineet keskenään kulhossa ja levitä jäähtyneiden muffinien päälle ennen tarjoilua. Koristele mantelirouheella ja appelsiinin kuorella. 

Vielä "terveellisempiä" muffinseista saa korvaamalla puolet porkkanasta kesäkurpitsalla. 

Havana

Kun kerroin työkaverille meneväni Kuubaan 2 viikoksi, hän oli ihmeissään miten saan muka kulutettua 2 viikkoa siellä. Silloin sanoin, että aionkin leijasurffailla suurimman osan ajasta. No niinhän ei sitten päässyt käymään kun säät oli taas ku jossain Tanskassa mutta sen sijaan vietimme koko ensimmäisen viikon helposti Havanan kujilla. Aivan mieletön kaupunki. Viikko ei missään nimessä ollut liian kauan niissä maisemissa.

Ihan ekana päivänä otimme taxin suoraan historiasille luksus Hotel Nacionalille joka sijaitsee Malecónin varrella. Malecón on 8 kilometriä pitkä rantaesplanadi ja rantavalli. Hotelli avattiin 1930 kun Kuuba oli vielä pääasiallinen matkustuskohde amerikkalaisille. Hotellilla on myös pieni museo Kuuban vuoden 1962 ohjuskriisistä. Kriisin aikana Fidel Castro ja Che Guevara asettivat päämajan tuonne puolustaakseen Havanaa alueellisilta iskuilta. Kuuluisien vieraiden listalla, joista löytyi myös hotellin seiniltä kuvia, on ollut mm. Frank Sinatra, John Wayne, Marlon Brando ja Ernest Hemingway. Hotelli avasi 1956 suositun kansainvälisen casinon, Starlight terassi baarin ja Casino Parisién yökerhon. Julkistamattomien artikkeleiden mukaan baarimikot olivat paikallisia mutta Casinoa johti Las Vegasilainen herrasmies (mafiapomo). Fidel Castro sulki Casinon 1960. Hotelli jäi vaille huoltoa turistien kadotessa saarelta ja sen tehtäväksi jäi lähinnä majoittaa diplomaatteja ja ulkomaalaisia valtiovieraita. Kuuban avatessa taas rajansa turisteille 1991 hotelli restauroitiin, eikä sillä enää ole aiemman kaltaista mainetta, mutta sen loisto ja historia on edelleen läsnä ja muistuttaa Kuuban menneisyydestä.

Käsityö ja taide kauppahalli, Almacenes San José Artisans' Marketille pölähdettiin oikeastaan ihan vahingossa. Tarkoitus oli tuona päivänä mennä hautausmaalle, mutta rankkasade yllätti meidät menomatkalla ja eräs pappa ladallaan keräsi meidät puun juurelta sadetta pidättelemästä kyytiinsä. Pappa oli entinen diplomaatti, joka oli asunut kolmesti Moskovassa suurlähettilään hommia hoitaen. Hänen poikansa istui etupenkillä ja tulkkasi jutustelut englanniksi. Pappa kysyi mihin olimme menossa ja sanoimme ettei sillä niin väliä ole. Jos herrasmiehet olivat menossa keskustaan, olisimme mielissämme jos he voisivat jättää meidät jonnekin matkanvarrelle. Hautausmaa kun sijaitsi alueella jossa ei paljon takseja kulkenut. Jutustelimme niitä näitä ja pappa harmitteli kun en puhunut venäjää vaikka olin Suomesta. Saimme selostuksen ohi näkyvistä rakennuksista ja kaupungin historiasta. Herrat olivat jatkamassa matkaa yliopistolle, mutta sataman kupeessa näkyvä kauppahalli sai meidät jäämään kyydistä jo ennen sitä. Tuollaiset sattumat reissuilla ovat mitä mieliin painuvimpia. Aivan mielettömän sydämellisiä ihmisiä ja niin vieraanvaraisia. Huomattiin myös muualla kierrellessemmä miten paikalliset olivat aina innoissaan kertomassa ja esittelemässä kaupunkinsa nähtävyyksiä ja historiaa. Kauppahalli oli täynnä kuubalaisia käsitöitä: puuesineitä kuten amerikanautoja, sikarikoteloita, humidoreja, koruja, vaatteita ja vaikka mitä. Hallin perimmäinen pääty oli täynnä maalauksia. Ai vitsi miten mageita jotkut niistä olivatkin. Jäi niin harmittamaan kun en ostanut yhtä niistä kotiin viemiseksi. Mutta ainahan pitää jättää jotain ensikertaan. Kuubalaiset yleisesti mainostivat miten käsityöt marketeilla on Kuubassa tehtyjä, eikä mitään kiinatavaraa. Silti joka paikassa myytiin samoja tuotteita. Kopioita toisistaan. Myöhemmin Varaderossa huomasimme kaikkien markkina alueiden sielläkin olevat täynnä näitä samoja tavaroita. Samoin Havanan ja Trinidadin pikkukujien putiikit. Joko Kuuba tuo tavarat Kiinasta niinkuin kaikki muutkin maailman kaupungit turistisälänsä, tai sitten jossain päin Kuubaa on kiinalaistyyppisiä tehtaita, joissa paikalliset valmistaa kiinatyyliin massatuotantona näitä tuotteita. En saanut vastausta tähän vielä tällä retkellä. Spiesille vinkiksi että excursio yhteen noista tehtaista olis kiva.

Vallankumousmuseo oli ulkoapäin todella näyttävä rakennus. Sisältö olikin sitten vähän eri kaliiperia. Parissa pääjutussa oli käännökset englanniksi, muuten kaikki vain espanjaksi. Vanhoja aseita, tyyppejä jotka osallistuivat vallankumoukseen, karttoja ja virka-asuja kaikissa alla selostukset vain espanjaksi. Meni vähän ohi.

Tarkotuksena oli lähteä Hemingwayn jalanjäljissä isoja kaloja pyytämään merille, mutta hintoja tarkisteltaessa tyydyttiinkin seuraamaan niitä jälkiä vain herran kantis Mojito kuppila La Bodeguita del Medioon ja Daiquiry baari Floriditaan. Mojitot oli perus vahvoja. Pikkuinen kuppila oli ihan tupaten täynnä niin ettei sisälle mahtunut ja kellohan oli jo ihan yksitoista, että torstaina lounas-aikaan turistit nauttivat drinksujaan yhdessä sumassa. Sama tietysti Floriditassa, jossa oli myös ravintolapuoli pitkillä pöydillä turistiryhmille. Kummassakaan cocktailit ei kyllä olleet mitään hätkähdyttäviä vaikka resepti oli kuulemma sama kuin Hemingwayn aikaan ja nimikko-cocktaileja valmistui sarjatuotantona.

Hautausmaa Necrópolis Cristóbal Colón joka on perustettu 1871 on ihan ehdottomasti näkemisen arvoinen. Mehän yritettiin siis tänne ihan kahdesti. Ensin käveltiin plaza revolutionilta hautuumaan johonkin päätyyn, josta työntekijät käskivät kiertää vasemman kautta pääovelle. Saavuttiin isolle portille, josta henkilökunta käännytti jälleen pois. Koitin kysyä, että eikös se nyt ole ihan sama mistä ovesta sitä tulee sisälle hautausmaalle, mutta ilmeisesti ei ollut (ne halus sen 5€ sisäänpääsymaksun tietty). Rankkasade yllätti ja saatiin kyyti takaisin keskustaan, jolloin myös selvisi takaisin tulosuuntaan ajettaessa, että se pääovi olisi ollu hautausmaan ihan vastakkaisella puolella oikealle siitä ekasta portista. Tokalla yrityksellä otettiinkin siis taxi suoraan ovelle - turistiovelle.

Tää oli hautausmaan ehkä vierailluin kohde. Äiti, lapsi käsivarsillaan. Haudan nainen kuoli tarinan mukaan aikoinaan synnytyksessä ja hänet haudattiin lapsi jalkojen juureen aseteltuna kuvan hauta kammioon. Aviomies kävi joka päivä tuomassa haudalle kukkia, juttelemassa rakkailleen ja poistui haudalta aina takaperin kävellen. Kun hauta avattiin myöhemmin vauva olikin siirtynyt jaloista äidin käsivarsille ja nainen oli säilynyt pitkän haudassa olo ajastaan huolimatta. Hänet julistettiin siis pyhimykseksi koska pyhimykset säilyvät haudoissa ilman erityisiä käsittelyjä ja nykyisin turistit poistuvat haudalta takaperin kävellen. Niin myös minä ihan varmuuden varalta.

Pikkukujat sai mut kulkemaan Havanassa ihan pökerryksissä ympäriinsä. Niitä oli niin paljon ja niin kauniita. En olisi koskaan halunnut lähteä niiltä takaisin hotellille. Ihan ensimmäisenä päivänä kun otimme taksin Hotel Nacionalille meillä oli kolme vaihtista: kävellä Malecónia pitkin vanhaan kaupunkiin, kävellä "uuden" kaupungin kautta vanhaan kaupunkiin tai ottaa taksi vanhaan kaupunkiin. Päätimme kävellä koska päivä oli vasta alussa + ekana päivänä on just hyvä hankkia ne rakot niistä ainoista sandaleista, niin voi sitten kävellä lopun reissua lenkkareissa.

Ja se oli muuten oikea ratkaisu ja kaikkien rakkojen arvoinen valinta. Nähtiin seuraava turisti vasta vanhan kaupungin rajalla. Alue tuolla välillä oli sitä aitoa Havanaa. Vanhassa kaupungissa rakennuksia on siloteltu ja kunnostettu turisteja varten. Kaupoista saa ostettua mitä vain, jos on turisti ja ravintoloita on ranskalaisesta keittiöstä ruotsalaisiin lihapulliin. Älkää ymmärtäkö väärin, ei niitä ravintoloita ole kuin jossain Singaporessa, mutta verrattuna tähän aitoon kaupunginosaan tarjontaa oli aikalailla turistia silmälläpitäen tarjolla vanhassa kaupungissa. Tuolla matkalla näimme ihmisiä, jotka eivät työskennelleet turistien kanssa. Kerjäläisiä ei ollut ollenkaan. Ei paikallisella ole antaa 20€ kk palkastaan euroa kerjäläisen kuppiin.

Kaikille on turvattu toimeentulo ja katto päänpäällä mutta turistien kanssa työskentelevät elävät ihan herroiksi. Jos lääkärin palkka on 30€/kk ja baarimikko tuohtuu jollei saa 1€ tippiä toimittamastaan cocktailista joita myy 100 illassa, niin jokin kyllä mättää tuossa sosialistisessa huippu järjestelmässä.

Meillä oli hotellissa ruokaa, josta söin päivittäin pastaa (kiitos italiasta tulevat turistivirrat) liha oli lojunut lämpövalon alla vähän liian kauan ja kanassa oli värejä joita ei eurooppalaisesta kanasta löydä. Tiedän että olen nirso, mutta kahden viikon reissussa elän kyllä ihan mainiosti riisillä, valkoisella leivällä ja rommilla. Joka kerta olisi tehnyt mieli ottaa nuo lihat mukaan ja viedä näille ihmisille joille liha on vain harvoja juhlia varten. He syövät riisiä ja kasviksia ja sitä valkoista leipää joka päivä. Voitaisko vaan ottaa kaikki ne lihat turisteilta pois, tarjoilla niille perinteistä kuubalaista arkiruokaa ja antaa ne värikkäät kanat ja paneroidut tiesmitkä lihat paikallisille? Kuubassa ei kuulemma ole kasvissyöjiä.

Havanan yöelämä

Satuimme vahingossa kahvilaan nimeltä Café de los Artistas, joka sijaitsee epätyypillisen trendikkäällä pikkukujalla. Ruoka täällä oli oikein hyvää ja Mojitot sopivan rommisia. Palvelu oli todella ystävällistä ja juttelinkin jonkun verran tarjoilijamme kanssa, jolla ei näyttänyt juuri sillä hetkellä olevan muita asiakkaita kuin meidät. Hänen isovanhempansa olivat Espanjasta ja hän oli monesti vieraillut heidän luonaan. Kysyin oliko hän koskaan unelmoinut Espanjaan muutosta? Ei missään nimessä, poika vastasi. Kuuba oli hänen maansa. Sellaisen käsityksen minäkin sain kuubalaisista. He näyttivät onnellisilta vaikkei heillä paljon ollutkaan. Muutto Espanjaan ehkä toisi pojalle tuotteita ja elintason jota Kuubassa ei voi saada, mutta hänen perheensä on Kuubassa. Missä on perhe, siellä on koti.

Kysyin tiesikö poika kabaree yökerhosta nimeltä Tropicana Club. Tottakai hän tiesi. Tropicanahan on maailmankuulu. Kysyin oliko se myös menemisen arvoinen. Ensin hän vastasi että varmasti. Mutta vaihtoi sitten vastaustaan. Tropicana Club on varmasti hieno, mutta se on täynnä pelkkiä turisteja ja pääsylippu maksoi melkein 100€. Hän sanoi olemassa olevan muitakin clubeja, joissa on paljon parempi meininki ja joissa ei ole turisteja. Hän mainitsi Fabrica de Arten, jossa myös Rihanna tykkäsi bilettää Kuubassa vieraillessaan. Ja sinnehän me otimme taksin Havanna viikon lauantai-iltana. FAC kuten paikalliset kyseistä yökerhoa kutsuvat, oli meidän respan mukaan (ilman googlea ja aukioloaikojen tarkistusta) auki jo alkuillasta ja niinpä olimme paikanpäällä jo hyvissä ajoin kymmeneltä. Pettymykseksemme yökerhon yhteydessä toimivan ravintolan ovimies kertoi yökerhon olevan suljettuna koko tammikuun. Nappasimme siis saman taksin takaisin allemme ja jatkoimme matkaa jazz clubille josta sikarifarmioppaamme oli aiemmin maininnut. Oppaamme kuvaili käyvänsä clubilla juomassa lasillisen todella hyvää Mojitoa ja kuuntelemassa Jazzia. En sitten tiedä millanen Mojito maku Kuubalaisilla oikein on, mutta nuo Mojitot ei kyllä Mojitoilta maistuneet. Lisäksi Thomasin Daiquiry maistui samalta kun mun Mojito, molemmat pesuvesiltä. Aivan täysin turistimesta. Päädyimme tilaamaan pesuvesien jälkeen Gin&Tonicia. Live bändi oli kuitenkin todella hyvä ja clubilla hyvä tunnelma. Jos siis turvallisen illanviettomestan haluaa niin tämä oli ehdoton valinta.

Täydellisen Mojiton metsästys oli muutenkin vähän haaste. Yleisesti rommin ollessa niin halpaa coctailit tehtiin yleensä suhteella 50/50. Juoma oli lämmin ja lisätyt jääpalat varmaan tarkoitettu kylmentämään juomaa. Parhaimmat Mojitot saatiin itseasiassa Varaderossa oman hotellin baaritiskiltä. Lopussa aloin tilata Ron Colinsia Mojiton sijaan kun mintunlehdetkään ei aina näyttänyt ihan terveiltä.

Lauantain yöelämä ei siis ollut kovin villi meidän osalta. Kun ajoimme taksilla Malecónin päästä päähän, olimme mykistyneitä siitä ihmismäärästä mikä oli kokoontunut tälle rantaesplanadille. Paikalla oli niin teinejä kuin lapsiperheitäkin tuolloin kello 10 ihan vain hengailemassa ja viettämässä ilmeisesti sosiaalista viikonloppua. Kun kävelimme Jazz Clubilta myöhemmin viereisen hotellin edustalle ottamaan taksin, oli viereiset kellari-clubit avanneet ovensa. Havanan yö voi ihan varmasti olla villi, sellasta latino musiikin jumputusta niistä kellareista kuului. Prostituoituja oli yhden maissa joka nurkalla. Havana oli kuin toinen kaupunki yöaikaan. 

Spies/Ving/Tjäreborg and Thomas Cook

Kun sain Thomasin viimein ylipuhuttua Kuubaan ja alettiin kattelemaan reissua, niin tottakai alotettiin ensin omatoimiretkivaihtoehdoista. Lennot näytti niin vaikeilta ja varsinkin hotelli, että päädyttiin kuitenkin lopulta ottamaan valmis paketti Spiesiltä all inclusivena. Paikaksi valikoitui Havanan lähistöllä Santa Maria beachillä sijaitseva Bravo Arenal hotelli. Tarkoituksena oli ottaa aurinkoa, leijasurffata ja käydä vähän Havanassa siinä aina välillä. Hotelliltakin oli ilmainen shutle bus Havanaan ja takaisin kerran päivässä.

Lähtö oli maanantai aamulla Thomas Cookin 400 paikkasella chartter koneella. Jokaisella oli oma näyttö mutta nopeasti kävi ilmi, että elokuvia näki vain ostamalla ruutukohtaisen koodin (10€ ja kuulokkeet sai ostaa erikseen). Seuraavaksi tuli kuulutukset ruuista. 11 tunnin lennolle kuului kaksi ateriaa: lounas ja snäkki ennen laskua. Ateriaan kuului kahvi tai tee. Vesipullo maksoi 2,60€ ja bisse 3,20€. Ei siis pidä valittaa enää ikinä Finnairin juomarajoituksista. Tämän kaiken lisäksi Thomas Cookilta ei tietenkään saa mitään bonuspisteitä. Aika kalliit lennot tuli siis kaiken kaikkiaan jos jaksaa miettiä yksityiskohtia.

Kun laskeuduimme Varaderon kentälle meidät ohjattiin perinteisesti matkatoimiston bussiin ja siitä sitten kohti Havanaa. Matkalla oli yksi pysähdys, jossa ilmeisesti on kaikkien turistibussien pysähdyspaikka. Matkan varrella oppaamme selosti faktatietoa Havanasta ja Kuubasta. Kun olimme melkein jo meidän hotellilla ymmärsimme olevamme ainoat koko Havanaan menevästä porukasta jotka jäivät pois kyydistä jo nyt. Opas huomautti että hotelli on hyvässä suosiossa italaialaisten keskuudessa, sekä kertoi että Havanaan on vain 10 minuutin (10€) taxi matka. Opas myös neuvoi meitä vaihtamaan huonetta jos se haisisi yhtään liian kostealta. Huone tosiaan oli kostea, muttei mitenkään erityisen hajuinen ja ilmaistointi pelasi. Kun pyysimme heti ensimmäisenä päivänä respasta taksia keskustaan (kun huomasimme shutle bussin olevan buukattu koko seuraavan viikon jo etukäteen), auto ilmestyi hotellin eteen parissa minuutissa. Kun pääsimme kaupunkiin kuski pyysi matkasta 25€. Koska oppaamme oli puhunut 10€ olimme varmoja että niinhän siinä taas kävi että heti meitä vedettiin höplästä. Myöhemmin kuitenkin päättelimme, että hinta tosiaan on tuo 25€ ajettujen kilometrien ja keskimääräisen kilometrihinnan mukaan ja oppaamme oli vaan vähän ulkona näistä asioista. Seuraavana päivänä huomasimme myös että taksikuskihan oli toiselta ammatiltaan respatyöntekijä. Hotelli siis pyöritti sivussa taksibisnestä ilman lisenssejä täysillä hinnoilla. 

Koska kelit ei osuneet ihan nappiin vaan melkein joka päivä satoi tai ainakin oli pilvistä ja tuuli niin vietävästi, matkustimme Havanaan miltei joka päivä. Koitin etsiä meille reissua Trinidadiin kun kerran biitsilläkään ei tarvinnut lojua aurinkoa palvomassa. Hotellin retkiä järjestävä tyyppi vastasi retkitiedusteluuni että hän ei ole varma pystyykö hän järjestämään kaikille halukkaille italialaisillekkaan paikkaa viikon ainoalle Trinidad retkelle ja opas on by the way sit pelkästään italiaksi. 

Tässä kohtaa Thomas lähetti Spiesille viestiä, että onkohan mahdollista vaihtaa hotellia. Ranta jossa kuvailtiin olevan erilaisia vesiaktiviteetteja oli täysin tyhjä (tosin kelitkin oli vähän tylsät), hotellin lounasbaarissa linnut kävivät ruokailemassa ruuissa ennen asukkaita ja kaikki aktiviteetit olivat ainoastaan italaiksi. Tässä kohtaa olin onnellinen, että olimme maksaneet matkatoimistolle matkan järjestämisestä. Jos olisimme ottaneet omatoimireissun, olisi hotellin/kaupungin vaihdos ollut turha haave tai ainakin se olisi tullut kalliiksi. Nyt Thomas sai neuvoteltua meille toiseksi viikoksi hotellin Varaderosta. Jo pelkästään hotellihuone oli parempi kuin edellinen, ravintolan ruoka oli monta kertaa parempi kuin edellisen, asukkaat olivat monista eri maista, ei vain italiasta tai Canadasta, biitsillä oli porukkaa ja aktiviteetteja vaikkei kelit paljon toisella viikolla ensimmäisestä parantuneetkaan.

Kävimme Havanasta Spiesin järjestämällä Pinar De Rio - tupakka farmi retkellä ja Varaderosta otimme reissun saman tietämättömän pojan opastamana Trinidadiin. Molemmat reissut olivat sellasia ettei niitä itsekseen olisi yhtä tehokkaasti pystynyt tekemään ja lisäksi tietämätön poika paljastui ihan mahtavaksi tarinan kertojaksi bussimatkan aikana. Aika kului kun siivillä Aleksanderin kertoessa Kuuban koko historia niin yksityiskohtaisesti ja elävästi että vitsi kun koulunkin historian tunnit olisi ollu yhtä innolla vedettyjä. Pinar De Rio oli niin mahtava kokemus että siitä ei ole mitään negatiivista sanottavaa ja Trinidad/ El Nicho/ Santa Clara -retki, kuten jo mainitsin, ei olisi voinut olla tehokkaammin suoritettu. Ainoastaan Trinidadin lyhyt kaupunkiosuus vähän harmitti. Jos siis joku on menossa omatoimireissulle Kuubaan, suosittelen lämmöllä ottamaan bussin Trinidadiin ja majoittumaan paikallisissa huoneistoissa ainakin pari päivää ja kiertelemään kaupunkia ihan rauhassa. Ihan mieletön paikka. Meillä oli retkellä vain tunti aikaa katsoa ympärilleen ja on sanomattakin selvää että se oli aivan liian vähän. Jokatapauksessa seuraavan päivän El Nicho ja Santa Clara vierailut balansoivat ensimmäisen päivän pettymystä niin, että retkestä jäi silti erittäin hyvä jälkimaku suuhun.

Spiesiltä sai siis todella hyvää palvelua ja oppailla oli oikeasti resursseja keskittyä varmistamaan asiakkaidensa loman onnistuminen. En olisi omatoimireissulla ikinä saanut niin paljon irti Kuubasta näin lyhyessä ajassa. Olen siis kaikin puolin tyytyväinen että varattiin tällä kertaa pakettimatka omatoimimatkan sijaan. Joutuuhan siitä toisaalta maksamaan aika lailla enemmän kuin jos itse hoitaisi matkaoppaan tehtävät, mutta ainakin on varma, että missä tahansa ongelmatilanteessa "vakuutus" on niin sanotusti hoidossa. Jouduimme maksamaan kaupungin/hotellin vaihdosta n. 150€ ja lisäksi yhden eksta kyydin joka sinänsä oli tyhmä että oli saman hintainen Varaderon kentältä Varaderon hotelleille ja Varaderon kentältä Havannan hotelleihin. No, jostain noiden innostuneiden matkaoppaidenkin on saatava elantonsa ja Mojito-rahansa.

Sitä ihmettelin todella moneen otteeseen, että miksi Kuuba ei ole itse aktiivisemmin turistibisneksessä mukana retkien osalta. On totta että Kuuba saa suuren osan tuloistaan turisteilta, mutta paljon menee vielä kansainvälisten matkatoimistojen kukkaroihin. Missä oli esimerkiksi paikallisen vetämä kaupunki kierros Havanassa? Yökerhokierros aidossa Havanalaisessa yössä? Mojiton teko kurssi? Rommi tasting? Sikari tasting? Resursseja olis vaikka miten!!