Havana

Kun kerroin työkaverille meneväni Kuubaan 2 viikoksi, hän oli ihmeissään miten saan muka kulutettua 2 viikkoa siellä. Silloin sanoin, että aionkin leijasurffailla suurimman osan ajasta. No niinhän ei sitten päässyt käymään kun säät oli taas ku jossain Tanskassa mutta sen sijaan vietimme koko ensimmäisen viikon helposti Havanan kujilla. Aivan mieletön kaupunki. Viikko ei missään nimessä ollut liian kauan niissä maisemissa.

Ihan ekana päivänä otimme taxin suoraan historiasille luksus Hotel Nacionalille joka sijaitsee Malecónin varrella. Malecón on 8 kilometriä pitkä rantaesplanadi ja rantavalli. Hotelli avattiin 1930 kun Kuuba oli vielä pääasiallinen matkustuskohde amerikkalaisille. Hotellilla on myös pieni museo Kuuban vuoden 1962 ohjuskriisistä. Kriisin aikana Fidel Castro ja Che Guevara asettivat päämajan tuonne puolustaakseen Havanaa alueellisilta iskuilta. Kuuluisien vieraiden listalla, joista löytyi myös hotellin seiniltä kuvia, on ollut mm. Frank Sinatra, John Wayne, Marlon Brando ja Ernest Hemingway. Hotelli avasi 1956 suositun kansainvälisen casinon, Starlight terassi baarin ja Casino Parisién yökerhon. Julkistamattomien artikkeleiden mukaan baarimikot olivat paikallisia mutta Casinoa johti Las Vegasilainen herrasmies (mafiapomo). Fidel Castro sulki Casinon 1960. Hotelli jäi vaille huoltoa turistien kadotessa saarelta ja sen tehtäväksi jäi lähinnä majoittaa diplomaatteja ja ulkomaalaisia valtiovieraita. Kuuban avatessa taas rajansa turisteille 1991 hotelli restauroitiin, eikä sillä enää ole aiemman kaltaista mainetta, mutta sen loisto ja historia on edelleen läsnä ja muistuttaa Kuuban menneisyydestä.

Käsityö ja taide kauppahalli, Almacenes San José Artisans' Marketille pölähdettiin oikeastaan ihan vahingossa. Tarkoitus oli tuona päivänä mennä hautausmaalle, mutta rankkasade yllätti meidät menomatkalla ja eräs pappa ladallaan keräsi meidät puun juurelta sadetta pidättelemästä kyytiinsä. Pappa oli entinen diplomaatti, joka oli asunut kolmesti Moskovassa suurlähettilään hommia hoitaen. Hänen poikansa istui etupenkillä ja tulkkasi jutustelut englanniksi. Pappa kysyi mihin olimme menossa ja sanoimme ettei sillä niin väliä ole. Jos herrasmiehet olivat menossa keskustaan, olisimme mielissämme jos he voisivat jättää meidät jonnekin matkanvarrelle. Hautausmaa kun sijaitsi alueella jossa ei paljon takseja kulkenut. Jutustelimme niitä näitä ja pappa harmitteli kun en puhunut venäjää vaikka olin Suomesta. Saimme selostuksen ohi näkyvistä rakennuksista ja kaupungin historiasta. Herrat olivat jatkamassa matkaa yliopistolle, mutta sataman kupeessa näkyvä kauppahalli sai meidät jäämään kyydistä jo ennen sitä. Tuollaiset sattumat reissuilla ovat mitä mieliin painuvimpia. Aivan mielettömän sydämellisiä ihmisiä ja niin vieraanvaraisia. Huomattiin myös muualla kierrellessemmä miten paikalliset olivat aina innoissaan kertomassa ja esittelemässä kaupunkinsa nähtävyyksiä ja historiaa. Kauppahalli oli täynnä kuubalaisia käsitöitä: puuesineitä kuten amerikanautoja, sikarikoteloita, humidoreja, koruja, vaatteita ja vaikka mitä. Hallin perimmäinen pääty oli täynnä maalauksia. Ai vitsi miten mageita jotkut niistä olivatkin. Jäi niin harmittamaan kun en ostanut yhtä niistä kotiin viemiseksi. Mutta ainahan pitää jättää jotain ensikertaan. Kuubalaiset yleisesti mainostivat miten käsityöt marketeilla on Kuubassa tehtyjä, eikä mitään kiinatavaraa. Silti joka paikassa myytiin samoja tuotteita. Kopioita toisistaan. Myöhemmin Varaderossa huomasimme kaikkien markkina alueiden sielläkin olevat täynnä näitä samoja tavaroita. Samoin Havanan ja Trinidadin pikkukujien putiikit. Joko Kuuba tuo tavarat Kiinasta niinkuin kaikki muutkin maailman kaupungit turistisälänsä, tai sitten jossain päin Kuubaa on kiinalaistyyppisiä tehtaita, joissa paikalliset valmistaa kiinatyyliin massatuotantona näitä tuotteita. En saanut vastausta tähän vielä tällä retkellä. Spiesille vinkiksi että excursio yhteen noista tehtaista olis kiva.

Vallankumousmuseo oli ulkoapäin todella näyttävä rakennus. Sisältö olikin sitten vähän eri kaliiperia. Parissa pääjutussa oli käännökset englanniksi, muuten kaikki vain espanjaksi. Vanhoja aseita, tyyppejä jotka osallistuivat vallankumoukseen, karttoja ja virka-asuja kaikissa alla selostukset vain espanjaksi. Meni vähän ohi.

Tarkotuksena oli lähteä Hemingwayn jalanjäljissä isoja kaloja pyytämään merille, mutta hintoja tarkisteltaessa tyydyttiinkin seuraamaan niitä jälkiä vain herran kantis Mojito kuppila La Bodeguita del Medioon ja Daiquiry baari Floriditaan. Mojitot oli perus vahvoja. Pikkuinen kuppila oli ihan tupaten täynnä niin ettei sisälle mahtunut ja kellohan oli jo ihan yksitoista, että torstaina lounas-aikaan turistit nauttivat drinksujaan yhdessä sumassa. Sama tietysti Floriditassa, jossa oli myös ravintolapuoli pitkillä pöydillä turistiryhmille. Kummassakaan cocktailit ei kyllä olleet mitään hätkähdyttäviä vaikka resepti oli kuulemma sama kuin Hemingwayn aikaan ja nimikko-cocktaileja valmistui sarjatuotantona.

Hautausmaa Necrópolis Cristóbal Colón joka on perustettu 1871 on ihan ehdottomasti näkemisen arvoinen. Mehän yritettiin siis tänne ihan kahdesti. Ensin käveltiin plaza revolutionilta hautuumaan johonkin päätyyn, josta työntekijät käskivät kiertää vasemman kautta pääovelle. Saavuttiin isolle portille, josta henkilökunta käännytti jälleen pois. Koitin kysyä, että eikös se nyt ole ihan sama mistä ovesta sitä tulee sisälle hautausmaalle, mutta ilmeisesti ei ollut (ne halus sen 5€ sisäänpääsymaksun tietty). Rankkasade yllätti ja saatiin kyyti takaisin keskustaan, jolloin myös selvisi takaisin tulosuuntaan ajettaessa, että se pääovi olisi ollu hautausmaan ihan vastakkaisella puolella oikealle siitä ekasta portista. Tokalla yrityksellä otettiinkin siis taxi suoraan ovelle - turistiovelle.

Tää oli hautausmaan ehkä vierailluin kohde. Äiti, lapsi käsivarsillaan. Haudan nainen kuoli tarinan mukaan aikoinaan synnytyksessä ja hänet haudattiin lapsi jalkojen juureen aseteltuna kuvan hauta kammioon. Aviomies kävi joka päivä tuomassa haudalle kukkia, juttelemassa rakkailleen ja poistui haudalta aina takaperin kävellen. Kun hauta avattiin myöhemmin vauva olikin siirtynyt jaloista äidin käsivarsille ja nainen oli säilynyt pitkän haudassa olo ajastaan huolimatta. Hänet julistettiin siis pyhimykseksi koska pyhimykset säilyvät haudoissa ilman erityisiä käsittelyjä ja nykyisin turistit poistuvat haudalta takaperin kävellen. Niin myös minä ihan varmuuden varalta.

Pikkukujat sai mut kulkemaan Havanassa ihan pökerryksissä ympäriinsä. Niitä oli niin paljon ja niin kauniita. En olisi koskaan halunnut lähteä niiltä takaisin hotellille. Ihan ensimmäisenä päivänä kun otimme taksin Hotel Nacionalille meillä oli kolme vaihtista: kävellä Malecónia pitkin vanhaan kaupunkiin, kävellä "uuden" kaupungin kautta vanhaan kaupunkiin tai ottaa taksi vanhaan kaupunkiin. Päätimme kävellä koska päivä oli vasta alussa + ekana päivänä on just hyvä hankkia ne rakot niistä ainoista sandaleista, niin voi sitten kävellä lopun reissua lenkkareissa.

Ja se oli muuten oikea ratkaisu ja kaikkien rakkojen arvoinen valinta. Nähtiin seuraava turisti vasta vanhan kaupungin rajalla. Alue tuolla välillä oli sitä aitoa Havanaa. Vanhassa kaupungissa rakennuksia on siloteltu ja kunnostettu turisteja varten. Kaupoista saa ostettua mitä vain, jos on turisti ja ravintoloita on ranskalaisesta keittiöstä ruotsalaisiin lihapulliin. Älkää ymmärtäkö väärin, ei niitä ravintoloita ole kuin jossain Singaporessa, mutta verrattuna tähän aitoon kaupunginosaan tarjontaa oli aikalailla turistia silmälläpitäen tarjolla vanhassa kaupungissa. Tuolla matkalla näimme ihmisiä, jotka eivät työskennelleet turistien kanssa. Kerjäläisiä ei ollut ollenkaan. Ei paikallisella ole antaa 20€ kk palkastaan euroa kerjäläisen kuppiin.

Kaikille on turvattu toimeentulo ja katto päänpäällä mutta turistien kanssa työskentelevät elävät ihan herroiksi. Jos lääkärin palkka on 30€/kk ja baarimikko tuohtuu jollei saa 1€ tippiä toimittamastaan cocktailista joita myy 100 illassa, niin jokin kyllä mättää tuossa sosialistisessa huippu järjestelmässä.

Meillä oli hotellissa ruokaa, josta söin päivittäin pastaa (kiitos italiasta tulevat turistivirrat) liha oli lojunut lämpövalon alla vähän liian kauan ja kanassa oli värejä joita ei eurooppalaisesta kanasta löydä. Tiedän että olen nirso, mutta kahden viikon reissussa elän kyllä ihan mainiosti riisillä, valkoisella leivällä ja rommilla. Joka kerta olisi tehnyt mieli ottaa nuo lihat mukaan ja viedä näille ihmisille joille liha on vain harvoja juhlia varten. He syövät riisiä ja kasviksia ja sitä valkoista leipää joka päivä. Voitaisko vaan ottaa kaikki ne lihat turisteilta pois, tarjoilla niille perinteistä kuubalaista arkiruokaa ja antaa ne värikkäät kanat ja paneroidut tiesmitkä lihat paikallisille? Kuubassa ei kuulemma ole kasvissyöjiä.