maanantai 3. helmikuuta 2014

Muotimessut ja laatuaikaa

Köpiksen muotimessut järjestetään kaksi kertaa vuodessa ja mulla on sillon hyvät mahikset saada äiti aina kylään. Äidillä olikin suora lento jo torstaina Turusta tänne ja käytiin vaan heittämässä laukku sisälle ja jatkettiin matkaa keskustaan. Käytiin Nyhavn 14 eli Gorm's :ssa pizzalla ja tuli taas todistettua että kyseinen ravintola on kyllä ehdoton valinta Nyhavnin ravitsemusliikkeistä. Muuta ei sitten oikein ehdittykkään kun kaupat olivat jo sulkeneet ovensa.




Perjantaina minä tein töitä kotoa käsin ja äiti lähti jo hyvissä ajoin Bella Centeriin. Liityin seuraan myöhemmin ja kävimme katsastamassa myös Forumin Galleryn ja Visionin Lokomotivværkstedet:n. 


Koko päivä meni siis "töitä" paiskiessa kunnes seitsemältä vihdoin pääsimme istahtamaan Christianshavnissa sijaitsevan L'Altron tunnelmalliseen pöytään. Asuin ensimmäisen vuoden Köpiksessä ihan ravintolan välittömässä läheisyydessä, mutten koskaan osannut piipahtaa vierailulle. Nyt löysin paikan googlettamalla omistajan Michelin-tähti -ravintolan nettisivuja. Era Ora on ainut italialainen ravintola Italian ulkopuolella, joka on tienannut tähden plakkariinsa. Era Oran sivuilta löysin tämän tunnelmallisen ravintolan, jota kuvataan sivuilla lauseella "rustic Mamma's food". 


L'Altro on myös mukana Dinner viikolla ja lisäksi siitä löytyi paljon hyviä arvosteluja googlettamalla. Valitettavasti minulta ravintola ei saa ihmeellisiä pisteitä. Henkilökunta kuvaa parhaiten: erittäin ystävällistä ja aidosti hymyilevää, italian aksentilla juttelevaa sekä ammattitaitoista. Ruoka oli ihan hyvää. Ihan hyvää. Siinä se. En saanut oivaltavia ahaa kokemuksia siitä. Maut oli sidottu yhteen niin, ettei niistä tiennyt miltä ruoka maistui. Aiemmista arvosteluistani on ehkä huomannut, että arvostan rehellistä ruokaa. Rakastan puhtaita perusmakuja, tai sitten perusmakuja joita on twistaamalla korostettu tai kierretty niin että alkuperäisen maun edelleen tunnistaa. L'Altrossa twistiä ei löytynyt - maut oli sekoitettu yhdeksi sössöksi.

Otimme taksin Christianshavnista Frederiksbergiin ja maistelimme pari ihanaa cocktailia Lidkoebissä ennen nukkumaanmenoa. Kello oli vasta kymmenen ja jonoa oli aika reippaasti kun saavuimme paikalle. Vaikka baarissa periaatteessa on pöytiintarjoilu, oli ihmisiä niin paljon, että tilaukset piti hoitaa tiskiltä käsin. 

Huomasimme myös että muotiviikkoja oli mahdollista seurata yötämyöden telkkarista, jos sille päälle sattui.

Lauantai oli pyhitetty shoppailulle. Äiti kaipasi niin kovasti Strøgetille, että pakkohan se sinne oli viedä vaikka kuinka koitin suostutella vaihtoehtoisiin shoppailupaikkoihin. Kävelimme Gammel Kongevejta alas keskustaan ja siellä siksakkia välillä lounastaen ja kahvitellen. Päivän päätimme Day Spassa hieronnalla ja infrapunasaunalla. Spa kokemus oli niin erityislaatuinen että siitä seuraa postausta lisää myöhemmin. Äidin lento lähti takaisin Suomeen jo kymmeneltä sunnuntai aamulla ja minä jäin kotiin tekemään tanskan läksyjä. Miten se aika meneekään niin nopeasti! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti