sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Ulkona liikkumisen riemu

Aika kauan meni että sain itseni luistille, mutta nyt on niin kaunoluistimet kuin rullaluistimetkin Köpiksessä ja valmiina käyttöön. Vaikkei Köpiksessä luonnollista jäätä luisteluun olekaan, on kaupunki varmistanut luistelijoiden jäänsaannin koko talvikauden ajaksi. Lähimpänä meitä, kiven heiton päässä Frederiksbergin puiston edessä on jää, jota pidetään yllä ihan vaan sähköllä. Ekologisuus kunniaan :) Jää on käyttäjille ilmainen, vain välineiden vuokraus maksaa. Kauniilla ilmalla kenttä on yleensä ihan liiankin täynnä luistelijoita, joten on parempi odottaa että ilta hämärtyy ja lapset ovat jo kuuntelemassa iltasatujaan. Iltasella kentällä pääsee piruetteja harjoittelemaan ihan ajan kanssa ja ilman päälle karkaavia lapsukaisia. Luistimien vuokraus 45 kr ja omien teroitus 60 kr.


Jos kiekonlätkintä on lähellä sydäntäsi, on Frederiksberghaven takana sijaitseva Lindevangspareken juuri sopiva siihen tarkoitukseen.  Köpiksen suurin luistelukenttä sijaitsee Genforeningspladsilla, Valbyssä, jonne kannattaa varata käteistä mukaan jos vuokrapuuhia on tarkoitus suorittaa. Fisketorvetilta löytyy myös sisäluistelurata, jonne pääsee ostosten lomassa purkamaan turhia energioitaan :)

Frederiksbergin ja Søndermarkenin puistot ovat myös itsessään ihan loistavia ulkoilumestoja. Yhteensä 62 hehtaaria puistoa keskellä kaupunkia - kävelyyn, juoksuun, piknikkiin, ihan mihin vaan. Kaupunki pitää puistot huippu kunnossa ja on rakentanut lihaskunto + muita aktiviteetti pisteitä polkujen varteen. 


Cross fittiin ei välttämättä tarvita jäsenyytä. Riehua voi puistoissakin.
Raikas ulkoilma pistää ulkoiljan rentoutumaan pullan äärellä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti